Pikkugangsteri Joey saa tehtäväkseen aseen kätkemisen. Hän tunkee sen seinälevyn taakse, kuin tarjottimelle pienelle Olegille joka posauttaa sillä reiän julmaan isäänsä. Tästä alkaa kuolemanjuoksu pol…
Erikoisia elokuvia tehtailevan Quentin Tarantinon nimi komeilee kunniapaikalla Running Scared dvd:n kannessa. Kyseessä on kuitenkin vain ovela myyntijippo, sillä tietääkseni mestari Tarantinolla ei juuri muuta linkkiä tähän elokuvaan ole. Kikka on kuitenkin ovela ja antaa mielikuvan tarantinomaisen pirullisesta action pullistelusta. Hyvin lähelle ohjaaja-käsikirjoittaja Wayne Kramer on osunutkin. Running Scared muistuttaa Kramerin aikaisempaa teosta, The Cooleria, sillä erotuksella, että nyt rajoja rikotaan oikein isolla kädellä.
Pikkugangsteri Joey Gazelle (Paul Walker, mm. Hurjapäät 1-2) saa epäonnistuneen huumekeikan jälkeen tehtäväkseen aseen kätkemisen. Nerokkaasti hän tunkee sen kotitalonsa seinälevyn taakse, kuin tarjottimelle kymmenvuotiaalle pojalleen Nickylle (Alex Neuberger) ja tämän kaverille Olegille (Cameron Bright). Sekaisessa perheessään kaltoin kohdeltu Oleg palaa hakemaan hopeisen tykin ja posauttaa sillä reiän julmaan isäänsä. Tämän jälkeen poika pakenee ase taskussaan New Jerseyn mustaan yöhön. Tästä alkaa Joeyn ja Olegin kuolemanjuoksu poliisin ja muiden alamaailman lierojen kanssa. Hopeinen ase pitää löytää hinnalla millä hyvänsä.
Leffan asetelma kuulostaa huomattavasti tylsemmältä kuin sitten onkaan. Kramer heittää estradille kylmää juonenkäännettä toisensa perään. Isäänsä pakeneva Oleg kohtaa matkallaan lukuisia New Jerseyn laitapuolen kulkijoita väkivaltaisesta sutenööristä kuvottavaan pedofiilipariskuntaan. Joey puuskuttaa aina askeleen pari jäljessä ja lopulta hänen vaimonsa Teresan (Vera Farmiga) on myös puututtava tapahtumien kulkuun, halusi tai ei. Elokuvan synkkä värimaailma yhdistettynä brutaaliin väkivaltaan saa herkemmän katsojan varmaankin oksentamaan. Mikään ei tunnu olevan pyhää Kramerin käsissä: Lapselle voi surutta laittaa muovipussin päähän, jääkiekolla sopii lämätä silmäkulmaan ja naistakin saa piestä tai ampua mielin määrin.
Paul Walkerin esittämä Joeyn rooli oli takuulla tuotannon suurin riski. Walkerhan löi itsensä läpi Varsity Blues nuorisoleffassa mahtailevana tähtipelaajana. Rooli jäi siloposkiselle Walkerille pahasti päälle yli kuudeksi vuodeksi ja vasta Running Scared näytti, että mies osaa uudistua. Roolisuoritus ei ole ikimuistettava, mutta tekee varmasti Walkerin uralle paljon hyvää. Muutkin sivuosan esittäjät onnistuvat: Vera Farmiga on aidosti huolestunut perheenäiti, Chazz Palminteri piittaamaton korruptiokyttä ja 15 minuuttia leffassa ärsyttänyt Karel Roden on jälleen iljettävän hyvä John Waynen perään kuolaavana venäläisenä, jonka menneisyydestä paljastuu saastan ohelle myös jotain hyvääkin. Näyttelijäpuolella ei ole oikeastaan ainuttakaan heikkoa lenkkiä ja siitä on suuresti kiittäminen ohjaaja Krameria.
Running Scared ei lopulta ole niin nerokas kuin olisi voinut olla, mutta jo tälläisenään katsomiskokemus on takuulla täysin erilainen kuin tavallisessa Hollywood tarinassa. Loogisuutta tapahtumissa ei ehkä ole, mutta siitä viis. Kokonaisuus pysyy hyvin kasassa ja leffa saattaa hiipiä uniin itse kullekin: Lopputekstien ahdistava kuvatarina on kuin painajaismainen iltasatu. Jos Tarantinon mantteli olisi perittävissä, Wayne Kramer olisi ensimmäisenä jonossa.
teksti: © 2006 Lasse Lepola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA