Rööperi

Ohjaus Aleksi Mäkelä
Näyttelijät Samuli Edelmann, Peter Franzén, Kari Hietalahti, Pihla Viitala, Kristo Salminen, Jasper Pääkkönen, Juha Veijonen, Pekka Valkeejärvi
Maa Suomi
Pituus 129 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Solar Films, Nordisk Film ja MTV3

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

”En mä väitä että rikollisuus olis ollu ainoo vaihtoehto, mut helvetin houkutteleva valinta se silti oli.”

Helsingin Punavuori, toisella kotimaisella Rödbergen, kansanomaisemmin Rööperi vuonna 1966: pikkurikolliset Tomppa (Samuli Edelmann), Krisu (Peter Franzén) ja Mustalais-Kari (Kari Hietalahti) haaveilevat katutasoa suuremmista kuvioista. Kolmikko vannoo kortteleita johtavalle rikollispomolle nostavansa laittoman viinan myynnin uusiin ulottuvuuksiin. Tieltä pitää ensin raivata yksi jos toinenkin kilpaileva trokari, mutta pian bisnekset luiskahtavat täyteen vauhtiin. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, sillä pian viinasten myynti ei enää lyö leiville. Tomppa saa kuningasidean ryhtyä pornokauppiaaksi, mutta muut kaverukset suuntaavat laittoman tienestin perässä Ruotsiin. Tompan päätös kaidasta tiestä osoittautuu lopulta oikeaksi, mutta ilmaiseksi mikään ei Rööperissä tule.

Kuvioita sotkevat milloin kukakin. Kulmilla väijyy nouseva rikollispyrkyri Korppu (Jasper Pääkkönen), kilahtanut murhamies Uki (Pekka Valkeejärvi) ja korttelin oma komisario Koistinen (Juha Veijonen). Kukin ajaa omaa etuaan ja kohtalo tarjoilee ennenaikaisia menolippuja hautaan, mutta onnekkaimmille myös leveämpää leipää.

Rööperi on sataprosenttisesti ohjaajansa Aleksi Mäkelän näköinen ja kokoinen elokuva. Niin hyvässä kuin pahassakin. En ole koskaan ollut Mäkelän suurin fani, ja Rööperiä katsellessa muistin jälleen miksi. Rööperi on nimittäin toimintansa puolesta kuin irrallinen jatko-osa Häjyille (1999) ja huumorinsa puolesta Matin (2006) kauan kadoksissa ollut sisarfilmi. Molemmat Mäkelä-elokuvia. Mäkelällä onkin kumma tarve miellyttää kaikkia, samaa kaavaa noudattaen, jota kaveriketju (Edelmann, Pääkkönen, Franzén, Veijonen…) parhaansa mukaan kulloinkin toteuttaa. Mäkelältä puuttuu suoraan sanottuna uskallus tehdä täysipainoista toiminta- tai rikoselokuvaa. Jossain vaiheessa, yleensä heti kättelyssä, homma vetäistään lekkeriksi. Turhaan. Älkää käsittäkö väärin, sillä huumorista pidän minäkin, mutta varmasti jokainen ymmärtää, ettei elämä 60-70 lukujen alamaailmassa ollut aivan sellaista leikkimistä ja laulamista millaisena Mäkelä asian esittää.

Se marmatuksesta, sillä jos humoristisen värityksen unohtaa, niin Rööperi on ihan kelpo pätkä, joka pohjautuu Tom Sjöbergin muisteloihin. Periaatteessa tarina on Sjöbergin huikea elämäkerta. Mukaan on, kuten aiemmin todettu, yritetty mahduttaa jopa liikaakin ja samalla tapahtumista ja henkilöhahmoista on hiottu turhat rosoreunat pois. Mäkelä pitää tyylilleen uskollisena paketin hallinnassa näyttävine kamerakulmineen ja tarkkaan mietittyine kohtauksineen. Myös lavastus ja eritoten maskeeraus ovat kansainvälistä luokkaa. Punavuoren taika on tarttunut myös pää- ja sivuosan esittäjiin, joista lähes kaikki tekevät täydellisyyttä hipovat roolisuoritukset. Samuli Edelmann Tomppana on nappiveto. Edelmann ei koskaan ole ollut yhtä väkevässä vedossa. Yleensä uusiutumiskyvytön Kari “Hissu” Hietalahti löytää mammaansa turvautuvan herkän rikollisen roolista olennaisen. Myös Juha Veijonen kulmakunnan kyttänä on ihailtavan jämäkkä. Parhaasta vedosta vastaa kuitenkin sivuosassa arvaamattomana tappokoneena pyyhältävä Pekka Valkeejärvi. Sen sijaan Peter Franzén herää rooliinsa vasta loppumetreillä, sillä alkupuolen hän toistaa yksyhteen kolmen vuoden takaista Nick Nevada -hahmoaan. Samaa voi todeta Jasper Pääkkösestäkin, joka vajoaa takavuosien Salkkarit-hahmonsa tasolle, eikä luo katsojaan minkäänasteista katu-uskottavuutta.

Rööperin vahvuudet ovat siis Sjöbergin vaiherikas tausta, tarkkaan mietitty tekninen toteutus sekä Edelmannin ja Hietalahden roolisuoritukset. Ilman Mäkelän ja käsikirjoittaja Marko Leinon suurta väritussia kyseessä olisi kotimainen merkkiteos. Tällaisenaan Rööperi putoaa, ikävä kyllä, vain keskikastin parempaan koriin. Niin paljon kuin olisinkin halunnut elokuvasta pitää.

DVD: Nordisk Filmin julkaisu on jälleen kerran lievä pettymys, niistä samoista tutuista syistä kuin aina ennenkin: ekstroja ei ole, lukuunottamatta lyhyttä traileria. Tämä on oikeasti harmi, sillä varmastikin paljon mielenkiintoista lisämateriaalia olisi ollut tarjolla. Eniten jäin kaipaamaan oikean Tompan haastattelua. Sellainen löytyy onneksi elokuvan Blu-ray versiosta, joka sisältää myös ns. raakaleikatun version. Ei siis varmastikaan ole epäselvää kumpaan versioon roponsa kannattaa sijoittaa…

Teknisiltä valmiuksiltaan Rööperi on kaksijakoinen: kuva (2.35:1) on laadukas, mutta DD 5.1. ääniraita epätasapainoinen, eikä kunnon surroundia synny kuin hetkittäin. Myös elokuvan ääniraita, soundtrack mukaanlukien, on pettymys: suomalainen perisynti, eli heikko äänitys, kiusaa jälleen kerran ja mukaan on päätynyt mitäänsanomattomia biisivalintoja.

Teksti: © 2009 Lasse Lepola