Push

Ohjaus Paul McGuigan
Näyttelijät Dakota Fanning, Djimon Hounsou, Camilla Belle, Chris Evans, Neil Jackson
Maa Kanada / Iso-Britannia / Yhdysvallat
Pituus 107 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2008 Summit Entertainment, Icon Productions, Infinity Features Entertainment ja Oy Nordisk Film Ab

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Hype sokeuttaa. Hämähäkkimiehessä näkyi jo vuosikymmeniä aikaisemmin ne piirteet, joista nykyään elokuvantekijöitä kilpaa ylistetään: supersankarin inhimillistäminen. Stan Lee ei tosin ole mikään Nolan, vaan nero. Hämähäkkimiehen siviili- ja supersankarielämän sovittamaton ristiriita ja identiteettikamppailu eivät ole nihilismillä kyllästettyä. Pessimismiä ei nähdä älykkyyden signaalina. On ymmärretty, ettei ajatusta paremmasta huomisesta kannata riisua teoksista, jotka on suunnattu lapsille.

Push (2008) on jälleen uusi ”katu-uskottava” tulkinta supersankareista. Se on velkaa Marvelille, etenkin Ryhmä-X:lle, mutta kilpailee markkinakakusta tv-sarja Heroesin kanssa. Pushissa erikoisosasto jahtaa yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä.

Ryhmä-X:ssä mutanttien ajojahti ja joukkotuhoajatukset ovat allegoriaa juutalaisvainoille. Push menee pidemmälle: erikoisihmisten käyttö osana sotakoneistoa on natsioppi. Aivan. Sisältö ammennetaan samasta germaanisesta pahuusvarannosta kuin Hellboyssa tai Indiana Jonesissa.

Push on toiminta- ja jahtauselokuva muodikkaalla tulokulmalla. Uskottavuudeksi riittää sepitejargon. On Osasto, Näkijöitä ja Nuuskijoita; jotkut näkevät tulevaisuuteen, joillakin on telekineettisiä kykyjä. Hölynpöly on raskassoutuista. Mytologia ei tarjoa kiehtovia ajatuksia, palkkiota ajankäytöstä, mutta silti pitäisi pysyä tarkkaavaisena. Vastaava epäsymmetria leimaa William Gibsonin romaaneja – puhumattakaan joistain haltiaepookeista.

Rautalankatasolla juonessa hyvät ja pahat jahtaavat Osastoa pakenevaa Kiraa Hong Kongissa. Hänellä oletetaan olevan hallussaan arkaa tietoa. Etsinnässä käytetään hyväksi taikakykyjä puolin ja toisin. Suggestion voimalla saadaan toinen tappamaan itsensä. Puolikuollut herää henkiin kuin Lasarus. Piirrokset lehtiössä ennakoivat tulevaa – Heroesissa on vastaava sarjakuvapiirtäjä. Ihmislähtöiset paineaallot tuhoavat torin. Ihmeet ovat lopulta vain koossa pitävää kittiä.

Perusilme on vakava, toki ei ole pyritty raivorealismiin, mutta kuvaamaan tuskaa. Osasto on perässä, luopiot ovat perässä; kaikki haluavat Kiran salkun. Kuolema kulkee kantapäillä ja täyttää näyt tulevaisuudesta. Sarjakuvien pastellimaailmojen sijaan nähdään tummia suurkaupunkeja. Kuvaaja rakastaa niiden yöllisiä lakipisteitä.

Kuvapinta on cooliksi tarkoitetusta bulkkitrilleristä, kaikki tavaramerkit näkyvät. Tappeluissa heiluu käsivara, taustalla soi kiihkeä musiikki, dialogissa on vain teoriatason nasevuutta, taiteellisuutta/suuria tunteita simuloidaan. Piste siitä, ettei kosketus ole häivytetty itsesuojelun takia ironiseksi. Tekijät uskovat työhönsä ja sen salamaleikkauksilla parsittuihin takautumiin.

Lapsitähti Dakota Fanning on Cassien roolissaan koppava punk-teini. Eli: hänellä on takkuiset, värjätyt hiukset ja hän juo itsensä känniin, jopa kiroilee. Näyttelijänä hän ottaa ensiaskeliaan aikuisten maailmassa; enää hänen sijoituksensa filmipörssissä ei ole korkea vain iän tuoman poikkeusaseman vuoksi. Irtiotto on koominen, toivottavasti ei itsetuhoinen, kuten monen muun ex-lapsitähden kohdalla. Pushissa hänen parinsa on Fantastic Four -elokuvien Chris Evans. Tulen herra liikuttaa nyt esineitä mielen avulla.

David Cronenbergin Scannersissa (1981) premissi lääketieteellisestä painajaisesta, mutanttien ajojahdista ja heihin kohdistuvasta hyötyeläinajattelusta on piiskattu raivokkaaksi jännäriksi. Lisäksi paketti on tiivis. Push kestää varttia vaille kaksi tuntia. Siinä on kaksi varttia liikaa.

DVD: Nordisk Filmin dvd-julkaisu on ”jännä”. Kansi on hologrammi, jossa supermies on kourat pystyssä. Kääntämällä kannen toiseen asentoon mies viskaa tavaraa – Ferrari, ihmisiä – ilmaan. Uutuudenviehätystä kestää pari minuuttia, mutta aiheuttanee huomiota kaupan hyllyllä.

Teknisesti julkaisu on moitteeton. Kuva on terävä ja kirkas (16:9 anamorfinen, 2.35:1) Ääniraita on 5.1 englanti, mutta äänimaailma tavanomainen: kun kohtaus on haikea, musiikki on haikea. Paint-by-numbers -periaatetta parhaimmillaan.

Lisämateriaalina on kahdeksanminuuttinen Science Behind the Fiction – dokumentti, jossa käsitellään elokuvassa esiintyvien yliluonnollisten kykyjen historiaa, tietenkin viittaamalla huhupuheisiin. ”Äitini oli edellisessä elämässään Napoleon” -luokan kamaa. Poistettuja kohtauksia on reilut kolme minuuttia. Lisämateriaalissa ei ole suomenkielistä tekstitystä.

Teksti © 2009 Jaakko Kuitunen