Huonoudessa mikään osa-alue ei erotu erityisesti. Filmatisointi on tasaista Bruckheimer-laatua.
Jordan Mechnerin klassisen Macintosh-pelin Prince of Persian julkaisusta on kulunut kaksikymmentä vuotta. Pelisarjan onnistuneesta uudelleenkäynnistyksestä Sands of Time (2003) on sovellettu sen aihelmia hyödyntävä toimintaseikkailu.
Alkuperäisen tasoloikan ja miekkailupelin yhdistelmään kuuluivat tiimalasissa loppuun virtaava hiekka, kuolemaa uhmaavat loikat, ilkeä kalifi ja pelastusta kaipaava prinsessa. Taattua Bruckheimer-laatua olevan, epäilemättä trilogian ensiosaksi kaavaillun elokuvan käsikirjoitus ei sisälläkään juuri muuta.
Petosta ja koukeroita on nimeksi heitetty sekaan, mutta syvyys on kylpyammeluokkaa. Dialogi on sekava leikekirja Hollywood-ylijäämää ja suunnattu vähäjärkisille. Ensimmäisen näytöksen aikana on alkanut odottaa jo lopputekstejä.
Videopelijuurille tehdään kunniaa paitsi kirjoituksen laadussa, myös väkisin mukaan ahdetuissa pelityylin otoksissa. Jäykkä estetiikka lienee alunperin syntynyt vain konetehorajoitusten pakosta. Kun parhaissa videopeleissä ollaan tulossa elokuvamaisuutta kohti, menee Prince of Persia: The Sands of Time tyhmänrohkeasti vastavirtaan kohti pelaamisen menneisyyttä.
Tuotanto on läpikotaisen laiska ja kiirehditty. Toisiin otoksiin ei kai ole ollut aikaa, kun näyttelytyön laatu heittelee läpi teoksen. Jake Gyllenhaal englantilaisaksentilla on usein roolistaan huvittuneen näköinen, eikä missään vaiheessa kovin vakuuttava toimintasankari. Gemma Arterton ei tee ärsyttäväksi kirjoitetusta roolistaan vähemmän ärsyttävää ylinäyttelemällä. Sir Ben Kingsley on puolivaloilla ja Alfred Molina heiluu campin ja myötähäpeän maastossa.
Edes toiminta ei ole mukaansatempaavaa. Kamera heiluu muodikkaasti niin ettei koreografioista saa selvää, omituiset ja toistuvat hidastukset tekevät taisteluista nykiviä ja äänitehosteet ovat liioiteltuja. Visuaaliset tehosteet ovat usein epäselviä ja halvan näköisiä.
Puolihuolimattomat viittaukset Irakin sotaan ovat hyväksi havaitun kaavan mukaisesti täysin merkityksettömiä niin itse elokuvalle kuin aihetta koskevan poliittisen keskustelunkin kannalta.
Kliseiden yliviljely on kehno tapa peittää mielikuvituksen puutetta. Prince of Persia: The Sands of Time saa Muumion näyttämään Kadonneen aarteen metsästäjiltä.
Teksti: © 2010 Aleksi Salonen
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA