Visa Mäkisen homage Pekka Puupäälle. Mukana Ressu Redford.
Alkuperäiset Pekka ja Pätkä -elokuvat kuvattiin usein vailla käsikirjoitusta. Pohjana oli gagi tai pari. Sillä mentiin. Jotain “uusvanhasta” tyylistä kertovat jo elokuvien otsakkeet: Pekka ja Pätkä miljonääreinä/salapoliiseina/lumimiehen jäljillä… Etäisyys ei ole pitkä Junaan, joka tulee asemalle tai Suureen junaryöstöön — varhaisiin elokuviin, jotka kertoivat nimissään, mitä tuleman piti.
Visa Mäkisen 80-luvun Pekka ja Pätkä -projektit ovat jonkinlainen Puupäiden rehabilitointi. Edellinen “autenttinen” teos on Aarne Tarkasin vuoden 1960 elokuva, jossa vedetään kenkälakkia naamaan ja jonka ilmestymisen jälkeen alkoholisoitunut Masa Niemi, Pätkä, tappoi itsensä.
Mäkinen on liikkeellä samoin motiivein kuin Quentin Tarantino, vaikka osuvampi vastinpari lienee Ed Wood Jr.. Kyse on suosionosoituksesta esikuville. Tarantinolla ne olivat vaihtoehtoelokuvat, Woodille Universalin kauhu ja tieteisfiktio, Mäkiselle Spede ja — mitä nähtävimmin — Puupäät. Kolmetoistaosainen Puupää-sarja (1953–1960) oli ensimmäisiä nuorille suunnattuja elokuvasarjoja Suomessa. Se on keskeinen osa populaarikulttuurin perintöä.
Mutta. Visa Mäkinen, tietenkin auteurina, ei ole lähtenyt nöyristelemään vanhoja valtarakenteita. Pekka Puupää poliisina (1986) on hankala edes liittää samaan jatkumoon 50-luvun teosten kanssa. Joitakin ulkoisia piirteitä, kuten Pätkän hokemia ja Pekan hattu, on otettu mukaan.
Ensimmäinen pääero on siinä, että Pekan sidekick eli Pätkä on sivuosassa. Deekulta näyttävä Pätkä pohtii sydäntä särkevästi, kuinka ystävyys unohtuu välittömästi, kun Pekka luo uraa poliisivoimissa. Paikallinen poliisilaitos kun on joutunut malarian kouriin, ja työvoimaksi on rekrytoitu tavallisia pulliaisia. Lisäksi ”ämmiä” terrorisoi sukkahousupäinen rosvo.
Sen sijaan Puupään sidekick on jokin raadonsyöjä, rasvainen keski-ikäinen mies nimeltä Pukkila. Hän on Puupään tavoin tavis ja asuu hänen naapurissaan. Itse juonessa ulkomaalainen rikollisliiga palkkaa kaksi suomalaista konnaa kidnappaamaan Ressu Redfordin Bogart Co. –bandin solistin. Elokuvan pointti lienee siinä, että siihen on saatu vierailevaksi tähdeksi Redford kasvattamaan markkinapotentiaalia ja julkikuvaa. Siksi myös hänen musiikillisia lahjojaan esitellään laveasti.
Mielisairain piirre liittyy kaksimielisyyksien mukaan ottamiseen Puupää-sarjaan. Poliisilaitoksen kaksi gimmaa (joita näytetään alasti suihkussa) haluavat Puupään melaa, mutta Puupää on uskollinen Justiinalle. Myös muut poliisilaitoksen keski-ikäiset miehet jahtaavat samoja naisia, jotka kuvataan syöjättäriksi. Kun Puupää ja Pukkila näkevät heidät alasti suihkussa, naiset jälkikäteen harmittelevat, miksi miehet pakenivat paikalta niin nopeasti. Kenties naisilla on fetissi.
Puupää-hahmona elehtii kuin homoseksuaalin karikatyyri — välillä silmät pullistuvat psykopaattiseen kiilteeseen ja alati muuttuva äänenpaino muistuttaa Heath Ledgerin Jokeria. Ja kaikella on kestoa kymmentä minuuttia vaille kaksi tuntia (!). Hienosti se alkaa lopputeksteillä, jotka toistetaan vielä kertaalleen lopussa.
Visa Mäkinen teki myös tv-sarjan Pekka Puupää -hahmosta, joka on niin ikään julkaistu dvd:llä. Laatu on identtinen elokuvan kanssa.
DVD: Julkaisu on osa Pan Visionin Visa Mäkinen Collectionia. Kuvan/äänenlaatu on kuin vhs-nauhalta. Mukana on dokumentti Mäkisen urasta ja kuvagalleria.
Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA