Nuori Susie (Saoirse Ronan) on juuri lähestymässä unelmiensa poikaa, kun tyttö surmataan. Pilvilinnojen sijaan Susie päätyy maan ja taivaan väliseen tilaan, joka ammentaa kuvastonsa suoraan tytön alitajunnasta. Susien tehtäväksi jää selvittää asiansa maan päällä loppuun ennen taivaan porteille kolkuttamista.

Taakseen tyttö jättää surevan perheen. Isä (Mark Wahlberg) saa pakkomielteekseen surman selvittämisen, äiti (Rachel Weisz) taas hajoaa henkisesti. Apuun tulee perheen juoppo isoäiti (Susan Sarandon), joka hoitaa Susien sisaruksia omaan tyyliinsä.

Murhan takana on naapuriin muuttanut hyypiö, George Harvey (roolistaan ansaitusti Oscar-ehdokkuuden saanut Stanley Tucci), joka on rakentanut viljapellon alle salaisen tyrmän. Mies käyttäytyy epäilyttävästi ja osoittaa sosiopaatin elkeitä, mutta peittää jälkensä niin hyvin ettei poliisi ymmärrä kuulustella tätä tarkemmin.

Tyyliltään ja toteutukseltaan Oma taivas muistuttaa ohjaaja Peter Jacksonin 16 vuoden takaista mestariteosta Taivaalliset olennot. Kahden tytön fantasialeikkejä seurannut draama oli typerryttävän tyylikäs ja tunnelmallinen tutkielma rikoksen oikeutuksesta. Arkitodellisuutta ja mielikuvitusta yhdistellyt elokuva myös esitteli nuoren Kate Winsletin eräässä ensimmäisistä rooleistaan.

Siinä missä Taivaalliset olennot oli tyylikäs ja uskottava, sortuu Oma taivas yllättävänkin halpaan kuvastoon. Susien välimaailmassa on menty siitä missä aita on matalin: tylsät surrealistiset luontomaisemat ja satunnaiset väriläiskät – kuten valtavat rantapallot ja jääveistokset – ovat imeliä ja niiden toteutus haiskahtaa laiskalta CGI:ltä. Eiköhän jokainen ole jo nähnyt Dalia ihan tarpeeksi. Tyttö ei edes istu saumattomasti ympäristöönsä.

Näissä tietokonelavasteissa vellotaan aivan liian kauan. Jacksonin kingkongiaaninen tendenssi venyttää efektinäytöksiään rikkoo tarinan eheyttä ja vie tilaa perheen surutyöltä, joka on monella tapaa tarinan mielenkiintoisin puoli. Weiszin hienosti henkilöimän äidin surua vain sivutaan ja Sarandonin hauskasti karrikoima isoäitikin jää vaillinaiseksi. Eniten tilaa saa isä, jonka tulkitsijana Mark Wahlberg tekee yllättävän hienoa työtä.

Muuten elokuvan tekninen toteutus on huippuluokkaa. Erityisesti huomio kiinnittyy Andrew Lesnien kameratyöskentelyyn, joka on yhdistelmä perinteistä kuvaa ja mielikuvituksellisesti sijoitettuja minikameroita, jotka sukeltavat aivan hahmojen iholle. 70-lukulainen estetiikka toimii myös paremmin kuin esimerkiksi parin kuukauden takaisessa The Boxissa. Nyt se on muutakin kuin retrotapetteja ja leveitä kauluksia.

Alice Seboldin romaaniin perustuva Oma taivas olisi ansainnut paremman tulkinnan. Nyt imelä taivaskuvasto peittää alleen tarinan sinällään arvokkaan ytimen, ja tuntuu kuin Jackson olisi missannut sen, mikä tekee tarinasta kertomisen arvoisen. Koston oikeutusta ei juuri pohdita, ja murhaajan kohtalokin tuntuu lopulta täydelliseltä antikliimaksilta.

Kuoleman laukaisema ydinperheen hajoaminen ja menetyksen prosessointi toimivat nekin vain puoliteholla, vaikka juuri niiden pitäisi olla keskiössä. Tämä on suuri sääli, sillä maan päälliset tapahtumat on kuvattu todella hienosti.

DVD: Paramountin julkaiseman DVD:n kuva (anamorfinen 2.35:1-laajakuva) näyttää hyvältä: värimaailma on tasapainossa ja kuva terävä. Ääniraita (DD 5.1) toistuu komeana.

Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa

Tweettaa

Seuraa meitä