Kuviltaan kauniissa pukudraamassa Victoria nousee miehisen valtapelin nappulasta kuningattareksi.
Vuosi on 1837, kun vasta 18-vuotias Victoria (Emily Blunt) ottaa vastaan paikan valtaistuimella. Iso-Britannia saa uuden hallitsijan, mutta kyseenalaista on, kenellä on todellinen valta. Victorian kättä yrittää ohjata ainakin pääministeri Lord Melbourne (Paul Bettany), joka on onnistunut ujuttamaan itsensä kuningattaren neuvonantajaksi ja täyttämään hovin palkollisillaan.
Kelataan ajassa vuosi taaksepäin. Victoria on vielä alaikäinen, mutta puheet vallanvaihdoksesta käyvät kuumina. Kuningas William (Jim Broadbent) on luvannut kruunun veljentyttärelleen joka on suvun ainut jälkeläinen. Victorian äiti, Kentin herttuatar (Miranda Richardson) yhdessä kumppaninsa sir John Conroyn (Mark Strong) kanssa yrittää kuitenkin omia valtaa itselleen. Samaan aikaan Belgian hallitsija Leopold (Thomas Kretschmann) työntää jälkikasvuaan, prinssi Albertia (Rupert Friend) nuoren naisen kainaloon. Tarkoitus on tietenkin ulottaa sukuhaarat niin laajalle kuin vain mahdollista.
Joka suunnasta tulevien odotusten ristipaineessa Victoria on nuoruutensa ja naiiviutensa uhri. Melbournen kaltainen sujuva puhuja suostuttelee naisen seuraamaan agendaansa, kunnes prinssi Albertin modernit ajatukset ja huoli työväenluokasta ravistelevat kuningattaren näkemään, että vaihtoehtojakin on. Tässä vaiheessa kansa on jo barrikadeilla ja hovin turvallisuus uhattuna.
Sankaritar Victoriasta tulee vain paperilla. Kansan kohentunut olotila ilmenee vasta lopputeksteissä, sillä tarina päättyy siihen valaistumisen hetkeen, josta nousukauden voisi visioida käynnistyvän. Valkokankaalla Victoria on aina nuori, aina herkkäuskoinen ja näkemyksetön heittopussi. Suojeltu elämä ottaa veronsa, vaikka kupla näkyykin lopulta puhkeavan.
Julian Fellowesin käsikirjoitus tulvii mielenkiintoisia henkilöhahmoja, mutta niiden käsittely jää osittain puolitiehen. Erityisesti Kentin herttuattaren ja sir John Conroyn mielenkiintoisia hahmoja olisi voinut syventää. Valtava hahmokaarti ottaa tässä veronsa. Lisäksi alkupuoli lukuisine eri hahmoineen, sukuhaaroineen ja poliitikkoineen tuntuu auttamattoman sekavalta: tästä voinee syyttää ohjaaja Jean-Marc Valléeta joka ei ole kyennyt karsimaan viidakkoa ymmärrettävään muotoon.
Näyttelijöistä ei ole pahaa sanottavaa. Emily Blunt on pääosassa hyvä, joskaan ei erityisen muistettava, ja Chérissä viimeksi nähty Rupert Friend vakuuttaa belgialaisaksentillaan. Lisäksi pariskunta näyttää valkokankaalla upealta yhdessä. Tästä voidaan kiittää osin maskeerausta ja puvustusta, jotka ovat huippuluokkaa yhdessä muun teknisen osaston kanssa. Ainoastaan Ilan Eshkerin ääniraita tyytyy turhan laiskasti myötäilemään elokuvan tunnelmia.
DVD: Nordisk Filmin julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen 2.35:1-laajakuva, joka on tarkka ja tasapainoinen. Ainoastaan mustissa ruuduissa on nähtävissä hienoista väreilyä. Ääniraita (DD 5.1) toimii moitteetta.
Ei lisämateriaalia.
Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA