Nothing But the Truth

Ohjaus Rod Lurie
Näyttelijät Kate Beckinsale, Matt Dillon, Angela Bassett, Alan Alda, Vera Farmiga
Maa Yhdysvallat
Pituus 103 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat 2008 Battleplan Productions, Yari Film Group ja Nordisk Film

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Nothing But the Truth on trilleri, joka pureutuu syvälle Washingtonin poliittisiin sisäpiireihin. Elokuva nostaa esille sananvapauden käsitteen ja sen käytön seuraukset. Nothing but the truth nojaa tositapahtumiin, mutta mukailee niitä fiktion keinoin.

Rod Lurien ohjaama elokuva kertoo peräänantamattomasta Rachel Armstrongista (Kate Beckinsale). Nuori, mutta kunnianhimoinen, politiikan toimittaja Rachel on saanut käsiinsä tulenarkaa materiaalia. Hän kirjoittaa saamiensa tietojen pohjalta artikkelin, joka paljastaa kotiäidiltä vaikuttavan Erica Van Dorenin (Vera Farmiga) CIA-agentiksi. Samalla artikkelista käy ilmi, että Yhdysvaltain presidentin murhayritystä seurannut kostoisku Venetzuelaan oli perusteeton. Rachel saa artikkelin julkaisun ansiosta Pulitzer-palkintoehdokkuuden, mutta samalla se aiheuttaa yleistä sekasortoa Yhdysvaltain poliittisissa piireissä. FBI ja yleinen syyttäjä vaativat Rachelia paljastamaan lähteensä. Kun Rachel kieltäytyy, hänet passitetaan vankilaan oikeuden halventamisesta. Kaikkia kiinnostaa suunnattomasti kuka tuo salaperäinen lähde on, ja miksi Rachel on valmis uhraamaan kaiken pitääkseen sen salassa. Etenkin Rachelin miehen ja heidän pienen poikansa on lähes mahdotonta ymmärtää Rachelin ratkaisua.

Elokuvassa nähdään nimekkäitä näyttelijöitä, jotka ovat valtaosalta onnistuneita valintoja. Kate Beckinsale näyttelee marttyyritoimittajaa ansiokkaasti ja onnistuu tuomaan esille salassapidon aiheuttamia viiltäviä tunteita. Myös Rachelin puolutusasianajajan valinta on osunut nappiin: veteraaninäyttelijä Alan Alda on roolissaan uskottava. Yleisen syyttäjän roolissa, tässä tapauksessa elokuvan pahiksena, nähdään Matt Dillon, joka toimii hyvänä vastavoimana Alan Aldan rinnalla. Rachelin miehen, Rayn, roolitusta olisi tosin kannattanut harkita tarkemmin. Häntä näyttelee Frendien Rossina tunnettu David Schwimmer. Miestä on vaikeaa ottaa vakavasti, koska hänet yhdistää niin selkeästi komedianäyttelijäksi eikä tilannetta ainakaan helpota, että vaimon nimi on sopivasti juuri Rachel. Jo Schwimmerin olemus jättää katsojan odottamaan vitsiä, jota ei – tietenkään – tässä elokuvassa tule. Henkilöhahmon uskottavuus kärsii tässä tapauksessa paljon epäonnistuneen näyttelijävalinnan takia.

Nothing But the Truthin käsikirjoitus on ohjaaja Lurien käsialaa. Käsikirjoitus on tarkoin suunniteltu. Jokaisella kohtauksella ja henkilöllä on tarinaa eteenpäin vievä tarkoituksensa. Jopa ensin turhilta tuntuvat kohtaukset tulevat lunastetuiksi tarinan myöhemmissä vaiheissa. Dialogissa olisi puolestaan kehittämisen varaa. Se ei anna näyttelijöille juurikaan tulkinnan varaa vaan asiat sanotaan niinkuin ne ovat. Piilomerkityksiä dialogin takaa on turha etsiä. Käsikirjoituksen ehdoton etu on kuitenkin sen ehjä rakenne ja etenkin loppua kohti kiristyvä jännite, vaikka se alussa eteneekin hidastempoisesti ja paikoittain jopa unettavasti. Kokonaisuus nostaa tämän thrillerin aavistuksen keskinkertaisuuden yläpuolelle.

Nothing But the Truth on kelpo elokuva omassa lajityypissään. Perusrakenteeltaan se ei tarjoa suuria yllätyksiä, mutta jo pelkän loppuratkaisun takia se kannattaa nähdä. Lopussa lunastetaan kaikki aiemmin nähty ja paikoittain tylsältä tuntunut elokuva saa uusia merkityksiä. Elokuva saa katsojan myös ajattelemaan sananvapauden käsitettä ja myös sen käytön seurauksia. Totuuden esiintuomisessa piilee aina omat riskinsä.

DVD: Nordisk Filmin julkaisussa 16:9 anamorfisen laajakuva on hyvälaatuinen. Elokuvan äänet, ääniformaattina on Dolby Digital 5.1, kuuluvat kirkkaasti ja saavuttavat nekin hyvän tason.

Ennen elokuvaa on nähtävissä muutama traileri tulevista Nordisk Filmin elokuvista, mutta DVD:llä ei ole muuta lisämateriaalia.

Teksti: © 2009 Heta Kämäräinen