Visuaalisesti ja narratiivisesti kokeileva Mr. Nobody yrittää kuumeisesti uudistaa elokuvan kieltä, mutta kompastuu kuluneisiin draamaattisiin ratkaisuihin ja kirveellä veistettyihin hahmoihin. Irralliset heitot “kaaosteorian” ja yhteiskuntatieteiden suuntaan eivät onnistu peittämään ohjaaja-käsikirjoittaja van Dormaelin pinnallista kuvaa ihmisyydestä.

Nemo Nobodyn (mm. Jared Leto) kolme vaihtoehtoista rakkautta ja elämänlinjaa on kerrottu pikkunäppärän rakenteen ehdoilla ja hahmojen kustannuksella. Nuoren Nemon pitää valita eroavien vanhempien välillä, isä vai äiti. Sitten tytöistä, elämänpoluissa jotka haarautuvat edellisistä valinnoista. Mutta valinnat on oikeastaan tehty jo pojan puolesta ja niiden kanssa on elettävä. Sen kehystarinan vanha Nemokin kertoo katsojille.

Jos tarinankertomisen kultainen sääntö on Näytä, älä selitä, tulee Jaco Van Dormaelia pitää paatuneena rikollisena. Päähenkilön pitämät puolihuolimattomasti tarinaan sidotut luennot ihmiselämän metafysiikasta ovat väkinäisiä ja alleviivaavia. Aihelmissa olisi varmasti riittämiin vaikuttavaksi ihmisyyden tutkielmaksi, mutta yhä uudestaan päädytään siihen, ettei Van Dormaelin herkkyys yksinkertaisesti riitä.

Pop-tähti Leto on suurisilmäinen, vakava ja muuttumaton. Lähes karikatyyrisiksi piirretyt tyttöystäväkandidaatit eivät ole näyttelijöilleen (Diane Kruger, Sarah Polley, Linh Dan Pham) kiitollisia rooleja. Koskettavalta tuntuu ainoastaan nuoren Nobodyn (Toby Regbo) ja Annan (Juno Temple) romanssi. Tarinanpätkän nuoret näyttelijät lyövät tylsät aikuisversionsa laudalta.

Vaikka tulokulmaksi on valittu lineaarisen narratiivin hävittäminen, ei katsojan kykyyn yhdistellä paloja luoteta. Samasta lopullisen sitoutumisen puutteesta ja kaupallisuuden pakkovallasta kertoo tökerö loppu, joka antaa irtonaisille aineksille yhden, tarpeettoman selityksen.

DVD: Dolby Digital 5.1 -ääniraita, 2.35:1 -anamorfinen laajakuva.

Teksti: © 2010-11 Aleksi Salonen

Elokuva esitettiin myös osana vuoden 2010 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleja. Lue raportti »