Miss Bala

Miss Bala (2011)

| DVD
  • 2

Meksikon huumesota siviilin silmin.

julkaistu 2012-09-24 / päivitetty 24.09. klo 17:05

KUVA 2

Miss Bala
Miss Bala 

KUVA 1

Miss Bala
Miss Bala 

Miss Bala

Ohjaus Gerardo Naranjo
Näyttelijät Stephanie Sigman, Irene Azuela, Jose Yenque
Maa Meksiko
Pituus 108 min
Ikäraja 16 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©
  • Kuva 3
  • Ääni 3
  • <li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Dvd:n kansi ärsyttää.

Sädekehänä on arvostetun elokuvalehden sitaatti, jonka mukaan Miss Balassa on enemmän käänteitä kuin Tarantinon elokuvassa. Tarantinolaisuudesta puhuminen, ikään kuin elettäisiin yhä 90-luvun alkua ja Tarantino olisi jokin Arkhimedeen piste, kertovat aika tähtitieteellisestä etäisyydestä todellisuuteen.

Toiseksi kannessa seisoo vaillinaisen uhmakkaasti elokuvan päähahmo, Laura. Hänet on puettu missiksi tiaraa myöten. Voittonauhan sijaan hänen yllään on konekiväärin panosvyö, sormenpituisia luoteja. Yhdessä alaotsikon (”luotikuningatar”) kanssa kokonaisuus tuo mieleen jonkun M.I.A:n, jonka asema niche-artistina — tanssibiisejä globaalista väkivallasta — on sulanut.

Kolmanneksi elokuvan iskulause kertoo, että nyt huumesodasta on tullut henkilökohtaista. Tällainen korni lausahdus kuullaan lähinnä toimintaelokuvissa ja usein siinä vaiheessa, kun paluuta ei enää ole — kun sankari sitoo maihareiden nauhoja, lataa tykkiä ja vetää sotamaalausta kasvoille.

Kun Miss Balan on katsonut läpi, kansi ei enää ärsytä. Se hämmentää. Onko yksikään siihen osallistunut edes nähnyt koko elokuvaa?

Onko kansi ironinen?

Onko tämä käänteistä psykologiaa?

Onko tämä mustaa marskia, vieraannuttamista?

Maailmojen välissä

Miss Bala kertoo Meksikon huumesodasta siviilin eli kerrontateknisesti katsojan näkökulmasta.

Vakavuus tihentyy lopussa. Eri tavoin ylikävelty Laura katsoo kaukaisuuteen tyhjäksi vuodatettuna ja ruudulle rävähtää teksti: jo niin-ja-niin paljon on kuollut Meksikon huumesodassa ja niin-ja-niin paljon siinä liikkuu rahaa. Metaforana puhuttaisiin vuoresta, molemmissa tapauksissa.

Ellei aiemmin tiennyt, viimeistään nyt tietää nähneensä elokuvan, joka on myös tarkoitusperiltään raportti yhteiskunnallisesta ongelmasta.

Huumesodasta ei ole tullut henkilökohtaista niin kuin kostosta sankarille, jolle se on rutiinimainen lähtölaukaus. Siitä on tehty henkilökohtaista väkivallalla, uhkailemalla ja vielä päälle seksuaalisella väkivallalla. Siitä on tullut henkilökohtaista niin kuin asbestipölystä työmiehen keuhkoille.

Tarantinon tuominen elokuvaan, joka yrittää olla vakava ja ajankohtainen, kuin avunhuuto, on halvalla panemista. Jokainen Tarantinon elokuva on eskapistisesti kosketuksissa vain muiden elokuvien muodostaman keinomaailman kanssa.

Miss Balan käänteet ovat shakkianalogia, joka avaa huumemaailman käytäntöjä. Tarantinolla ne sekoittavat toisiinsa petrimaljoja roskaelokuvakulttuurin sinänsä viihdyttäviä kukintoja.

Huumejengi tekee Laurasta pelinappulan siksikin, että harmittoman näköisenä siviilinä hän pystyy etenemään näyttämöllä, joka kuuluu matalan intensiteetin kaupunkisodalle.

Ei hän kuitenkaan ole luotikuningatar, niin kuin etukansi väittää. Hän on uhri, ei sankari vaan selviytyjä. Hän on vastahakoinen nuori nainen, joka on altistettu kahdelle vieraalle maailmalle.

Ensimmäinen näistä on missikisat, kauneusbisnes. Sen raadollisuuden Väiskin lihatiskinä hän ymmärtää heti, mikä on konvention kiertäessään elokuvan valopilkku.

Noin jokainen ”ajan henkeä perkaava” teos showbisneksestä kun tuntuu olevan faustinen kuvaus julkkikseksi tahtovasta naiivista tytöstä, joka ei pohjimmiltaan ymmärrä, mitä julkisuus häneltä vastalahjaksi tahtoo — kaiken.

Toisena on huumebisnes. Siihenkin sekaantuminen on Lauran tahdosta riippumatonta. Missikisoille voisi ehkä sanoa ei, mutta toisaalta mitä muuta köyhä voi sanoa kuin kyllä?

Huumebisneksen lonkerot ovat levinneet niin laajalle ja niin syvään, että jopa väkivaltamonopoli paskoo housuihinsa; poliisit ja huumejengit käyvät ankaraa pudotuspeliä. Siksi Lauraakin viedään kuin litran mittaa.

Itseään laahaava Lasarus

Miss Bala on siis ”videosaastan” vastakohta, vaikka kansi vetää jukuripäisesti toisaalle. Harmi vain, että kaikesta kunniallisesta huolimatta elokuva on tavattoman tylsä.

Siinä on pitkiä, jähmeitä, laahaavia otoksia todentamassa maailman julmuutta. Ja elokuva kannustamassa itse itseään siitä, kuinka julman maailman pulssia mitataan tarkimmin pitkillä, jähmeillä, laahaavilla otoksilla.

Välillä lyödään vitosvaihde sisään ja kamera herää henkiin, muuttuu tietoiseksi itsestään. Se osaa väistää, kääntää linssinsä vaikkapa teloitukselta, mutta ei niin, että lopputulos olisi enemmän kuin pelkkä tyyliharjoitelma.

Ensimmäiset kaksi varttia uskoin toiveikkaana, että ehkä tämä modernistisen kuvakielen pastissi vain hapuile näin aluksi, mutta ei se juoksu mihinkään parane.

Elokuva on värimaailmaltaan keltaruskea, ankea. ”Se on BBC:n sääkartan värinen – aneemista koiranpaskaa.” (Politiikan nappula). Mutta voihan sekin olla tietoinen valinta.

Pikkusievässä mielessä ”kauniin” puuttuminen kuvasta ei tarkoita sitä, että elokuva olisi mielestäni huono. Ja varmistaen sama käänteisesti: kaiken ei pidä olla ”kaunista” ja ”sievää” ollakseen hyvää.

Ongelma on kosketuspinnan puute. Elokuvasta en saa otetta, kun se ei tarjoa ottamisen aihetta.

Vastakkaisena esimerkkinä voisin mainita Kim Ki-dukin ehkä parhaan elokuvan Address Unknown. Se on rosoinen ja raateleva teos Korean sodan jälkijäristyksistä ja Etelä-Koreaan pystytetystä Yhdysvaltain sotilastukikohdasta, joka myrkyttää kaiken. Se on kuin kehon hylkimä siirrännäinen. Tai parasiitti, kuin huumesota Miss Balassa.

Address Unknown’ssa henkinen koleus ja sotkuinen värimaailma hakkaavat itsensä kallosta läpi ja asettuvat kodiksi. Tai ehkä sopivampi metafora on se, että ensiksi se pakottaa nielemään alas pakillisen uistimia ja sitten repimään ne takaisin ylös — jotain, mitä Ki-duk tekee hahmoilleen Address Unknown’ta edeltävässä Saaressa.

Miss Balassa on tehoja vain muutamassa pitkän otoksen tulitaistelussa. Molemmat ovat peruskauraa, se, että tulitaistelussa pitäisi olla sekä dramaturgista että kineettistä imua ja se, että venyviin otoksiin luotetaan myös toiminnassa.

Tulitaisteluja tyypillisempi kohtaus on kuitenkin Lauran takaraivon (tai tarjotun puolialastoman kehon) tuijottelu, kun hänet on pakotettu autoon, joka vie häntä hänellekin tuntemattomaan välietappiin.

Nämä madeleine-leivokset heittävät mielen lapsuuden autoreissuihin. Milloin ollaan perillä?

Miss Balan ohjaaja ei ilmiselvästi ole mikään Bela Tarr, jolle pitkien otosten kuvakieli on vähän muutakin kuin pitkien otosten kuvakieltä. ”Elokuva kun tehdään, niin se on elokuvaa”, totesi Matti Nykänen, mutta se ei taida ihan vielä riittää taiteelliseksi ohjelmaksi.

DVD: Scanboxin dvd-laitos. Kuva 2.35:1, 5.1 ääniraita.

Teksti 2012: Jaakko Kuitunen

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

LUETUIMMAT – 6KK

ENSI-ILTA

BLU-RAY & STREAM

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202