Viikon lyhyissä arvioissa kekseliäs veripalttu Hobo with a Shotgun, vinksahtanut draamakomedia It’s Kind of a Funny Story ja anti-Disney-animaation klassikko Ruohometsän kansa.



Viikon 45/2011 lyhyissä DVD- ja Blu-ray-arvioissa kekseliäs veripalttu Hobo with a Shotgun, vinksahtanut draamakomedia It’s Kind of a Funny Story ja anti-Disney-animaation klassikko Ruohometsän kansa.
Hobo with a Shotgun (2011) ★★★
Hobo with a Shotgun on korkeakonseptinen roska- ja parodiaelokuva cowboypummista (Rutger Hauer), joka pumppuhaulikolla alkaa puhdistaa kaupunkia gangsteriklaanista. Yliampuva kalmanralli toimii yhden vitsin periaatteestaan huolimatta hyvin, se on jopa kekseliäs. Kritisoida voi toki ulkokohtaista suhdetta grindhouseen, joka tässä on koomista väkivaltapornoa: tyylilajia ja asennetta katsotaan valmiiksi spoofin metalinssin läpi. Muu kuin teinipoikien vitsikkyys, joka nautinnon takaamiseksi ei onneksi ole dekonstruktoivaa, on poistettu. Ohjaaja Jason Eisenerin haastatteluita lukiessa tulee kuitenkin selväksi, että elokuva on tehty rakkaudella; ironinen etäisyys eli viha ja negaatio eivät kuulu käsitteelliseen työkalupakkiin. Räikeä, värifilttereihin luottava kuvapinta tuntuu alussa halvalta trikiltä, mutta lopussa se on osa mielentilaa. Peittoaa Macheten, Planet Terrorin ja Piranha 3D:n.
Jaakko Kuitunen
It’s Kind of a Funny Story (2010) ★★★
Vinksahtanut draamakomedia It’s Kind of a Funny Story hakee huumorinsa masennuksesta kärsivien ihmisten maailmankatsomuksesta yhteiskunnassa, joka trivialisoi mielenterveysongelmien merkitystä. Terapiassa käyminen on tabu, masennuksen hoitamisesta lääkkeillä saa lähestulkoon hullun leiman, laitoshoitoon hakeutumisesta puhumattakaan. Elokuva seuraa 16-vuotiasta Craigia (Keir Gilchrist), jonka sairaalan remontista johtuva sijoitus aikuisten psykiatriselle auttaa häntä asettamaan omat nuoren elämään kuuluvat kipupisteensä perspektiiviin. Toipumisprosessissa merkitykselliseksi osoittautuvat elämänhalunsa menettänyt Bobby (Zach Galifianakis) sekä toinenkin aikuisten osastolle joutunut teini Noelle (Emma Roberts). Anna Bodenin ja Ryan Fleckin ohjaaman elokuvan mielenterveyspotilaisiin mahtuu muutama mahdollisimman värikkääksi tyylitelty karikatyyrihahmo, mutta valloittavan Gilchristin herkkä suoritus itsemurhasta toistuvasti uneksivana Craigina tekee tarinasta samaistuttavan ja todentuntuisen.
Kreeta Korhola
Ruohometsän kansa (1978) ★★★★
Martin Rosenin synkkä eläinallegoria on anti-Disney-animaation klassikko. Suuren vaaran alta pakeneva jänisyhteisön fragmentti kohtaa vainoa ja turvattomuutta matkalla kohti uutta kotia ja yhteiskuntaa. Richard Adamsin palkitun lähdeteoksen antropologisesti uskottava, vetoava myytistö ja kaunis, surumielinen tarina saavat arvoisensa elokuvamuodon. Eläinten käyttäytymiseen perehtynyt ohjaaja tuo antropomorfismin rinnalle jänisten villiä käyttäytymistä ja “eläimellisyyttä”, täysin valtavirta-animaatiosta poikkeavasti. Erityisen viehättäviä ovat eläinten kielipelit, alati kuoleman vaarassa elävien kielen suhde maailmaan. Murretuista vesiväritaustosta ja realistisista hahmomalleista poiketaan välillä pelottavasti vääristymillä ja pelkistyksellä. Musiikkiraita ja John Hurtin äänipäärooli ovat muistettavia. Pakollista katsomista animaatiosta taidemuotona kiinnostuneille on myös Rosenin toinen, Plague Dogs (1982).
Aleksi Salonen
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA