Mielipuolikyttä

Ohjaus William Lustig
Näyttelijät Tom Atkins, Bruce Campbell, Laurene Landon
Maa Yhdysvallat
Pituus 85 min
Ikäraja 18 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 5
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Maniac Copin miehitys on varsinainen grindhousen ja b-elokuvan dream team: William Lustig (ohjaus), Larry Cohen (käsikirjoitus, tuotanto), James Glickenhaus (tuotanto), Bruce Campbell (pääosa), Tom Atkins (pääosa) ja Richard Roundtree (sivuosa).

Töiden tasolla siis: Maniac, Stuff – murhaavaa mössöä, Exterminator, Evil Dead -trilogia, Pako New Yorkista, Shaft… Jos nämä eivät sano mitään, myös Maniac Copin voi suorilta käsin unohtaa.

Idea on yksinkertainen. Poliisiksi pukeutunut rivakka mies tappaa New Yorkissa ihmisiä. Hän kuristaa, hukuttaa betoniin, viiltää. Mikään tässä kuviossa ei kuitenkaan ole satiirista, vaikka käsikirjoitus muutoin viliseekin aika ontuvia vitsejä. Yhteiskunnallisuus jää toteamuksen tasolle.

Elokuva rakentuu muutamasta tyylilajillisesta osatekijästä. Otsakkeen ”hullu kyttä”, puhtaasti reaalimaailmasta irrotettu hirviö, on kuin slasherista, ja slasherin härnäävässä kuvarekisterissä hänen toimensa esitetään. Varjoissa lymyilevää korstoa ei edes luoti pysäytä.

Näkökulma murhavyyhtiin on etsivän (Tom Atkins). Vahva intuition vetämänä ja esimiehiään vastaan asettuen hän on jo alussa sitä mieltä, että murhaaja on poliisi, ei hullu valepuvussa. Kolmas juonne on väärän miehen (Bruce Campbell) ajojahti, kun rivipoliisista löydetään päältä katsottuna syyllinen.

Jos hakee suurempaa ideaa, on se juuri leikittely suhteella virkavaltaan. Alussa hullu saa helppoja tappoja, kun siviilit suhtautuvat kuuliaisesti poliisin käskyihin. Mediapaniikin myötä poliisista tulee uhka. Erästä ammutaan päähän, vaimo epäilee miestänsä, joka sattuu olemaan poliisi ja niin edelleen.

Muutama kohtaus nousee esiin melko tasapaksusta toteutuksesta. Hyytävän tuutulaulun (se tuo mieleen Dario Argenton elokuvat) soidessa nähdään takautumana hirviön syntyhistoria. Vastaavaa tunnetta ei muulloin kyetä liittämään hahmoon. Kineettisyys on matalimmillaan kaduilla, sisätiloissa hänessä on jo pysäyttämättömän juggernautin tuntua.

Hyökkäys poliisiasemalle, joka jättää jälkeensä kattoon hirtettyjä ja nurkkiin suolistettuja, on niin ikään tehokas. Kuvakulmissa ja muissakin ratkaisuissa näkyy kaivattua viitseliäisyyttä. Ilman painostavaa ääniraitaa, suurkaupungin pulssia, kokemus olisi huomattavasti heikompi.

Maniac Cop poiki kaksi selvästi heikompaa jatko-osaa, vaikka niidenkin ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasivat samat henkilöt, Lustig ja Cohen. Lustigilta suosittelen kovatasoisempaa slasheria Maniac. Summattuna: Maniac Copin huippuhetket ovat Maniacin perustasoa.

DVD: Pan Vision on julkaissut elokuvan suomalaisen laitoksen vko 32/2011. Kuva on moitteeton laajakuva (kts. kuvakaappaukset), ääniraita 5.1 dts. Julkaisu lienee teknisesti aika lähellä optimiaan, kyseessä on kuitenkin melko matalan profiilin elokuva 80-luvulta. Katso pakkaamattomat kuvankaappaukset: kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen