Jean-Pierre Jeunet’n riemastuttava kertomus olosuhteiden uhriksi joutuneen Bazilin kostosta.
Jean-Pierre Jeunet’n fantastinen komedia on kertomus olosuhteiden ja aseteollisuuden uhriksi joutuneen Bazilin kostosta. Bazil on pasifisti, joten suunnitelma on monivaiheinen. Yksityiskohtien rikkaus on aina ollut ohjaajan vahvuus, tarina on tällä kertaa suoraviivainen.
Aseteollisuudella on ollut suuri vaikutus Bazilin (Dany Boon) elämään: isä on kuollut vuosia sitten maamiinaan Marokossa, Bazil itse saa rikollisten ammuskelussa harhaluodin päähänsä. Työ ja asunto menevät, luoti jättää taipumuksen hetkellisiin katkoksiin. Katkot ovat valikoima anekdootteja ja hauskoja yksityiskohtia, joita on viljelty läpi elokuvan. Onneksi vapaiden sielujen laitapuolinen yhteisö adoptoi epäonnisen salaiseen kommuuniinsa.
Jeunet’n ja Guillaume Laurantin käsikirjoituksessa on lapsekasta mielikuvitusta. Yhdessä episodissa protagonistin joukkoonsa ottaneet apurit esiintyvät asbestinpoistajina, jotta Bazil voi turvassa onkia huumelastin postilaatikosta täyttämälle sen vedellä. Huumeita käytetään aseita havittelevan diktaattorin kätyreiden lavastamiseen. Siinä tarvitaan myös valikoima valepukuja, lentokentän huumekoira ja matkalaukkuun piiloutunut voimistelija (Julie Ferrier).
Päämajan detaljit ovat reheviä: mykän insinöörin automatonit, kierrätetty elektroniikka, herkulliset ateriat ja brazilialaisen kirjailijan ornamentaaliset puhelinhuijaukset muodostavat vastapoolin asekauppiaiden kliinisille kodeille, joissa takat syttyvät käsiä taputtamalla. Micmacsissä korostuu Jeunet’n elokuville tyypillisesti välinpitämättömyys historian vaateille ja rakkaus ainutlaatuisiin oliohin. Niitä keksintöjä ja yksilöitä kohtaan, jotka elävät mekaanisen rationaalisuuden ulkopuolella.
Tarina on joukko kekseliäitä huijauksia, moitteettoman viihdyttäviä kaikki. Dramatiikka on pelkistettyä. Se on miellyttävää vaihtelua nykyelokuvan tarpeesta näennäiseen monimutkaisuuteen, mutta kenties hieman kunnianhimotonta. Ohjaajan näkemys on niin yksilöllinen, että se tuntuu jäävän politiikan ulkopuolelle, mutta nyt tullaan tähän mennessä lähimmäs.
Kritiikin terä osuu ranskalaisiin asepohattoihin. Toinen kahdesta Bazilin kiikareihin joutuneista keräilee paloja historiasta – Mussolinin silmämuna, Marilyn Monroen kulmahammas, Churchillin kynsileikkuut – kaikki lasikuvuissa satiinityynyillä. Historia esineellistettynä, kokoelmana kuolleita voitonmerkkejä.
Lopuksi järjestetään monimutkaisin huijaus, joka lienee myös viittaus elokuvantekoon. Asekauppiaat paljastavat nerokkaan fantasian edessä häpeilemättä kaiken pelastaakseen nahkansa; tuki kansanmurhaajille, terroristeille.
Vastakkain ovat voiton maksiimin tyhjiin kuppaama järki ja fantasian runsauden elinvoimaisuus. Kovassa paikassa ensimmäinen on täysin voimaton toisen edessä. Se on kelpo sanoma ilmitasolla politiikkaa välttävän ohjaajan kevytotteiselta komedialta.
Teksti: © 2010 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA