Medusan sinetti

The Bourne Ultimatum (2007)

| DVD
• 3

Jason Bourne on jälleen ihmisjahdin kohteena. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun salainen ex-hitman tietää yhä liikaa ja on selkeä turvallisuusriski Yhdysvalloille.

Lasse Lepola
julkaistu 2009-01-28 / päivitetty 11.06. klo 15:03

KUVA 2

Matt Damon ja Julia Stiles
Matt Damon ja Julia Stiles

KUVA 1

Matt Damon.
Matt Damon.

Medusan sinetti

Ohjaus Paul Greengrass
Näyttelijät Matt Damon, Julia Stiles, Joan Allen, David Strathairn
Maa Yhdysvallat, Saksa
Pituus 115 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2007 Universal Pictures, Motion Picture BETA Produktionsgesellschaft, Kennedy/Marshall Company ja The Ludlum Entertainment.
• Kuva 5
• Ääni 4

Ekstrat 2

Lisää alla

DVD

Jason Bourne on jälleen ihmisjahdin kohteena. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun salainen ex-hitman tietää yhä liikaa ja on selkeä turvallisuusriski Yhdysvalloille. Bournesta täytyy päästä eroon, hinnalla millä hyvänsä, keinolla millä hyvänsä. Myös Bourne haluaa tasata tilit ja selvittää viimeinkin menneisyytensä salat.

Mikään ei oikeastaan ole muuttunut sitten vuonna 2002 julkaistun Medusan Verkon. Yhdellä perusilmeellä show:n läpi vetävä Matt Damon nähdään edelleen kirjailija Robert Ludlumin luomuksena, valiotappaja Jason Bournena, jota jenkkien salaiset virastot a:sta ö:hön ovat kohdelleet kaltoin. Matkan varrella Bourne on menettänyt muutakin kuin identiteettinsä: Hänen tyttöystävänsä murhattiin, jonka jälkeen elämä on ollut yhtä kissa-hiirileikkiä päivästä toiseen. Medusan sinetin tarina alkaa hyisestä Moskovasta, jossa Bourne pakenee takaa-ajajiaan. Tätä seuraava reilu puolitoistatuntinen onkin tauotonta ajojahtia jalkaisin, autoilla ja moottoripyörillä.

Hämmästyttävää Medusan sinetissä on vain yksi asia: Elokuva on raivannut nopeasti tiensä arvostetun IMDB:n top 250 listalle. En henkilökohtaisesti ymmärrä miksi. Stunt temppujen ystäville Bournen hyppelyt ja autokaahailut ovat tietenkin nannaa, mutta varsinaiset hiustennostatus-temput loistavat poissaolollaan. Mielenkiinto kohdistuukin lähinnä siihen valtaisaan raivoon, jolla CIA yrittää hankkiutua eroon entisestä koekaniinistaan. Kaikki operaatiota vaikeuttavat sivulliset päätyvät myös kiikaritähtäimeen. Matt Damon tekee tasaisen varman roolin, jatkamalla siitä mihin Medusatrilogian kakkososassa, Medusan Iskussa, jäi. Sivuosien näyttelijöillä ei tunnu olevan juurikaan painoarvoa. Suojatyöpaikan itselleen hankkinut Julia Stiles on yhä mahdutettu käsikirjoitukseen mukaan. Stilesin esittämän agentti Nicky Parsonsin ja Bournen välille yritetäänkin vaivihkaa kutoa ohutta suhdekiemuraa. Saatiinpa tästäkin kymmenen minuuttia lisää pituutta tarinaan.

Muutamasta hyvästä oivalluksesta huolimatta Medusan Sinetti (2007, Yhdysvallat / Saksa) on tasapaksua Hollywood vääntämistä. Siirtymät kohtausten välillä on totetettu miltei väkisin. Jos ei muuten Bournen jäljille päästä, niin mitätönkin vihje kelpaa, josta puolestaan seuraa huikea läpimurto ja massiivinen agenttien siirtely ympäri maailmaa käynnistyy. Elokuvan loppuratkaisu on sekin niin tyypillinen, kuin odottaa sopii. Loppupisteet kertyvät mukiinmenevistä stunteista, tarinalle ominaisen vauhdin ylläpitämisestä ja siitä, että trilogialle toivon mukaan lyötiin nyt se sinetti. Vielä kun voiton puolella ollaan. Dvd:n extrapuolella tarjotaan näennäisesti paljon, antamatta kuitenkaan juuri yhtään mitään.

teksti: © 2008 Lasse Lepola

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.

Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2023
ISSN 1798-7202