Marmaduke on karseinta katsojan aliarviointia, mitä teattereihimme on tuotu sitten Karvisen. Pohjalla sarjakuva.
Marmaduke on puhuva tanskandoggi Brad Andersonin sarjakuvaan perustuvassa filmissä. Koira kuulostaa Owen Wilsonilta (tai Jukka Rasilalta) ja huvittaa itseään ja yleisöä mm. tanssilla ja piereskelyllä.
Koiran tuttu ja turvallinen arki keskilännen periferiassa mullistuu, kun isäntä Phil (Lee Pace) saa työtarjouksen Kaliforniasta. Mies pakkaa perheensä autoon ja muuttaa Orange Countyyn, joka on maisemiensa ja yleisen attityydinsa puolesta kuin toiselta planeetalta.
Marmaduken sopeutumista helpottaa suulas Carlos-katti (George Lopez) ja paikallisessa koirapuistossa tavattu sekalainen sakki, johon kuuluvat mm. poikatyttö Maisa (Emma Stone), jähmeä britti Raisin (Steve Coogan) ja luulotautinen Giuseppe (Christopher Mintz-Plasse).
Harmia taas aiheuttaa julman Boscon (Kiefer Sutherland) johtama puhdasrotuisten eliitti ja kolmiodraama pahiksen, tämän hemaisevan tyttöystävän (Stacy “Fergie” Ferguson) ja Marmaduken välillä.
Marmaduken kaltainen elokuva on petollisen helppo toteuttaa: asetetaan lauma eläimiä tai pikkulapsia kameran eteen, ohjastetaan niitä tekemään hauskoja juttuja ja dubataan päälle satunnaista pissakakkadialogia. Jos koiralle saadaan aurinkolasit tai kultakoru ylle, aina parempi.
Turhan tarkka ei tarvitse olla: katsoja tuskin vaivautuu huomioimaan, josko kissan tai koiran suu on synkassa puheen kanssa. Suurempi budjetti erottaa tästä saagasta, ja tanssikohtauksissa nimihahmo muuttuu kumiseksi Scooby-Doo -klooniksi. Sisältö on silti samaa tasoa.
Lapsiin Marmaduke saattaa tietenkin kolahtaa, ja sehän on kai tärkeintä. Tom Deyn ohjaustyö moukaroi lepsun huumorinsa niin suoraksi, ettei nyansseja tarvitse metsästää. Elokuvaa on siis helppo seurata, koirakin selostaa usein tapahtumia suoraan kameralle.
Samankaltaisuus muihin sarjissankareihin, vaikkapa Karviseen, näkyy struktuurissa. Komiikka pyörii yhden tai kahden perusolettaman varassa: Karvinen tykkää lasagnesta ja vihaa posteljoonia, Marmaduke on iso.
Ohessa omaksutaan vielä kyseenalaisia perhemalleja (isä vie, perhe vikisee) ja saarnataan sisäisen kauneuden ensiarvoisuudesta. Opetus on näennäinen, koska samalla pönkitetään miehyyden ja naiseuden malleja niin ihmis- kuin eläinhahmojenkin kohdalla. Resuinen tyttökoirakin herättää huomiota vasta kun oppii ehostamaan itseään ihmisten maailmasta poimitulla krääsällä.
Lopun kruunaava tanssikohtaus on itsessään liki surrealistinen, mutta elokuvan kontekstissa sekään ei jaksa enää hämmentää. Marmaduke on ehkä karseinta, mitä teattereihimme on tuotu sitten Karvisen. Nämä yleisönsä aliarvioivat roskasankiot pönkittävät alan sisäistä mantraa siitä, ettei lastenelokuvan tarvitse “aikuisten mittapuulla” olla kovinkaan kummoinen.
Lisämateriaalista löytyy poistettuja ja pilalle menneitä kohtauksia, Marmaduken ja Carlosin “kotielokuvia” sekä lyhyet koosteet elokuvan surffausepisodista ja eläinten castingista. Ekstrat on tekstitetty suomeksi.
Blu-ray-painoksesta löytyy myös DVD sekä mahdollisuus siirtää elokuva digitaaliseen muotoon.
Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA