Kuriton koira koheltaa ja opettaa elämän perusarvoja Owen Wilsonin ja Jennifer Anistonin tähdittämässä komediassa.
Alkukevät on tarjonnut meille jo parikin koira-aiheista elokuvaa: ensin tuli Disneyn animoitu sankarihurtta Bolt, sitten kohellusleffa Koirahotelli. Seuraavaksi on vuorossa David Frankelin (Paholainen pukeutuu Pradaan) joulun alla katsojia kotimaassaan kahminut uutuuskomedia Marley & Me. Elokuva perustuu journalisti John Groganin samannimiseen omaelämäkerralliseen kirjaan, jossa Grogan käyttää keskushahmona yliaktiivista Marley-koiraa kertoessaan perheensä tarinan. Teos on hiljattain julkaistu myös suomeksi pokkarina nimellä Marley ja minä.
Elokuvaversiossa Owen Wilson ja Jennifer Aniston näyttelevät nuorta paria, John ja Jennifer Grogania, jotka häidensä jälkeen hakeutuvat hyisestä Michiganista Floridan aurinkoon. Perillä molemmat saavat töitä toimittajina ja löytävät yhteisen asunnon. Jokin kuitenkin puuttuu, ja lievästi vauvakammoinen John päättää tuoda kotiin pienen koiranpennun – ikään kuin harjoituksena myöhempää lastensaantia varten.
Marleyksi ristitty koira paljastuu kuitenkin täysin koulutuskelvottomaksi koheltajaksi, joka syö ja tuhoaa kaiken näkemänsä eikä pysähdy hetkeksikään. Jokin hurtan vallattomassa olemuksessa kuitenkin vetoaa Johniin ja Jenniferiin, ja otus onnistuu sulattamaan heidän sydämensä. Vaikka vuodet kuluvat ja lapsiakin tulee Marleyn käytöksen juuri kohentumatta, on tämä vallannut itselleen pysyvän paikan Groganien kotoa.
Ääneennaurattavan komiikan sijaan elokuva pelaa lämminhenkisyydellä ja juonen rakenteisiin iskostetulla periamerikkalaisella optimismilla: työ ja lapset aiheuttavat stressiä, mutta priorisoimalla – isä töihin, äiti kotiin – ja olennaiseen keskittymällä vaikeistakin hetkistä selvitään. Sekaannusta aiheuttava koira toimii lopulta keskeisenä tekijänä, tuoden perheen yhteen ja opettaen sen jäsenille elämän perusarvoja. Tämä kiteytyy elokuvan melodramaattiseen lopetukseen, jossa täysin sivuosaan jääneet lapsetkin pääsevät ääneen.
Owen Wilson on näyttelijänä melkoinen vedenjakaja: toiset eivät siedä Lurjuksilla (Bottle Rocket) uransa aloittanutta lyttänenää, toisia taas miehen rento ja leppoisa presenssi viehättää – itse tunnustaudun varovaisesti jälkimmäisiin. Wilson muodostaa yllättävänkin luontevan parin yhä viehättävän Anistonin kanssa, ja sivuosissa nähdään mm. konkarit Alan Arkinin ja Kathleen Turner.
Marley & Me nouseekin luokattomien perhekomedioiden suosta esiin lähinnä juuri karismaattisten näyttelijöidensä vuoksi – muilta osin se on laiskasti rakennettua ja katsojia aliarvioivaa hömppää. Miljöönä Floridan rantabulevardit ovat tosin virkistäviä, vaikka eivät ehkä merkittävästi Kalifornian vastaavista eroa. Niinikään loppupuolen syksyiset maisemat Philadelphian maaseudulla ovat ilo silmille.
Jos vähän naiivin ja kuluneen juonen makuun pääsee, saattaa Marley & Me hyvinkin viihdyttää kestonsa ajan. Tosin ylipitkä se on: tekijöillä on selittämätön tarve kattaa koiran koko 13-vuotinen elämä, jolloin elokuvalle kertyy pituutta liki kaksi tuntia. Siinä on melkeinpä puolikas liikaa.
Ja ilmeisesti eläinaiheista elokuvaa on mahdoton toteuttaa ilman vähintään kolmea kakkavitsiä.
DVD: FS Filmin julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen 2.35:1 laajakuva, ja ääniraitana kuullaan Dolby Digital 5.1. Kuva on selkeä ja puhdas, ja ääniraita toistuu selkeästi.
Lisämateriaalia on levyllä yllättävänkin runsaasti. Erilaisia dokkarikoosteita on viisi: Finding Marley, Breaking the Golden Rule, On Set with Marley: Dog of All Trades, Animal Adoption ja When Not to Pee. Neljä ensimmäistä käsittelevät elokuvan tekemistä, koirien kouluttamista, eläinten adoptointia ja kenneleitä. Viimeinen näyttää tilanteen, jossa epäonnistunut otto johtaa tuntien viilaukseen, jotta sama “moka” saataisiin toistettua.
Koosteet eivät tarjoa mitään poikkeuksellisen syvällistä, mutta taustoittavat miellyttävän helposti elokuvan tekoa. Harmillisesti pohjateos, eli John Groganin romaani, jätetään liki huomiotta.
Lisäksi mukana on liki puoli tuntia poistettuja kohtauksia ohjaajan kommentein, sekä epäonnistuneita otoksia. Kirsikkana kakun päällä DVD-kotelon sisältä löytyy digitaalinen kopio, jonka avulla elokuvan voi siirtää tietokoneelleen.
Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA