Onnen “jatko-osa” ei ole vanhojen tuttujen nostalginen jälleentapaaminen, vaan kaikuja kellarista.
Sotaa käyvän kulttuurin tuotteita luetaan sotaa vasten, niin kuin Peter von Bagh soveltavasti arvottaa genret tuotantomaansa sisä- ja ulkopolitiikan sekä kulttuurin tilan heijastumiksi, myös ennustaviksi sellaisiksi, kirjassaan Lajien synty.
Kukapa ei tätä uskottavan tiivistyksen tarjoavaa, alimääräytymisestä johtuvaa optiota käyttäisi, ja myönnettäköön, että tässä lyhyessä kirjoituksessa sohaisen aiempaa kuumeista tekstiäni Todd Solondzin Palindromesista (2004).
Suomut silmiltä tiputti J.M. Coetzeen omaelämäkerrallisen Nuoruus-romaanin kertoja. Hän ei millään tahdo uskoa Antonionin elokuvien Monica Vittin olevan surullinen siksi, että tämä elää aikakautta, jolloin vaarana on herätä ydinaseselkkaukseen. No, näinhän se on. Ei yksilöä ole suorakytketty maailmanpolitiikkaan.
Oletusarvoisesti Solondz on ”julmuri”. Ja oletusarvoisesti Solondzia, mustaa, fatalistista komediaa tekevää julmuria kritisoidaan siitä, etteivät hänen piikittelevät elokuvansa tarjoa vastausta esitettyihin eettisiin ongelmiin, joilla niin kutsutun arjen perustuksia koetellaan.
Nähtävästi elokuvan pitäisi opettaa meidät elämään.
Life During Wartime on Solondzin hitin Onni (1998) ”jatko-osa”. Elokuvien välillä on kymmenisen vuoden ajallinen kuilu. Lähestulkoon samoina pysyneiden roolihahmojen näyttelijät ovat vaihtuneet, mikä viimeistään sekoittaa pakkaa ja pakottaa palaamaan Onneen.
Life During Wartime ei ole vanhojen tuttujen nostalginen jälleentapaaminen (jota ei olisi osattu edes odottaa), vaan tuskaisia kaikuja kellarista (jota järkeenkäyvästi olisi osattu odottaa). Jonkinlainen sovitus siinä saadaan aikaiseksi, kun lapsenraiskaajan poika haluaa vankilasta vapautuneen, kuolleeksi luullun isänsä takaisin elämäänsä.
Alun luentatapojen kiintiöitä käyvällä pohjustuksella on funktionsa: elokuvan nimi on kovasti tölväisevä. Ihmisten erinäisten ongelmien selittäminen sillä, että he ovat sotaa käyvän maan kansalaisia, on Solondzin elokuvassa yläluokkaisen narsistin keino haalia uhripääomaa.
Esimerkiksi kun Helen haukkuu jatkuvasti siskoaan Joyta, josta hentous on tehnyt perheen nyrkkeilysäkin. Mitä muuta rikas käsikirjoittaja voisi tehdä, sotaa käyvässä maailmassa, kuin vauhkoilla? Myös Kalifornian suihkuseurapiireissä, kauimpana konflikteista, koetaan maailmantuskaa, joka pakottaa oireilemaan.
Solondzilaisittain Joyn söpö humanismi on jättänyt (ja jättää) taaksensa pelkkiä itsemurhan tehneitä miehiä. Mitä kovemmin Joy yrittää tehdä maailmasta paremman paikan, sitä kovemmin maailma laittaa vastaan. Ristiriidoistahan komedia syntyy.
Ulkoisesti äärivakavista mutta sisällöllisesti absurdeista dialogeista rakennettu Life During Wartime käsittelee sitä edeltävän Palindromesin kanssa tuttuja teemoja kuten seksuaalisuutta (insesti, pedofilia, homoseksuaalisuus), politiikkaa (Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikka), uskontoa, terrorismia (9/11), elämän merkitystä ja merkityksettömyyttä.
Voikin sanoa, että Onnen lisäksi yhtymäkohtia löytyy Solondzin koko tuotantoon, alkaen helpoiten lähestyttävimmästä esikoisesta Tervetuloa nukketaloon (1985).
Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA