Last Party

Ohjaus Gael Garcia Bernal
Näyttelijät Gael García Bernal, Luz Cipriota, Fernanda Castillo, Dagoberto Gama, Jorge Luis Moreno, Ana Serradilla, Camila Sodi, Tenoch Huerta
Maa Meksiko
Pituus 79 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2007 Canana Films

Etsi CDONista

• Kuva 2
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Näyttelijä Gael Garcia Bernal, jonka uralle on mahtunut jo paljon valtavirasta poikkeavia mielnkiintoisia rooleja, kokeilee ohjaajankykyjään Meksikoon sijoittuvassa kevytsarjan allegoriassa.

The Last Party kertoo yläluokkaisen Cristobalin (Bernal) järjestämistä juhlista, jonne on kutsuttu noin kymmenhenkinen seurue meneviä tuttuja viettämään päivää nuoren miehen vanhempien huvilalle. Vanhemmat ovat karanneet maasta rahoitushuijauksiensa vuoksi. Cristobal itse on mahtailevasti esiintyvä ja henkisesti epävakaa, eikä tiedä mitä haluaa elämältään. Paikalle kutsutut vieraat ovat yhtä argentiinalaistyttöä (Luz Cipriota) lukuunottamatta joko epäaitoja pystyneniä tai Cristobalin siskon kaverien kohdalla rikkaita narkomaaneja. Yhteiskuntaluokkien eroja käsitellään huvilaa hoitavan perheen kautta. Palvelusväkeen kuuluu myös Cristobalin lapsuudenystävä, josta tämä on myöhemmin vieraantunut.

Bernalilla on kyllä ohjaajana sydän paikallaan ja hän haluaa vähäeleisesti tuoda esille Meksikon ilmeisen kiristyneitä luokka-asetelmia ja eliitin välinpitämättömyyttä, mutta kerronta jämähtää pahanlaisesti maanpinnalle, eikä tarvittavaa allegorista loikkaa viittauskohteeseen millään onnistuta tekemään. Ehkä ajatus aukeisi paremmin Meksikossa eläneelle, mutta on elokuvalta paljon vaadittu, että katsojalla olisi tällaista kompetenssia.

Silloinkin kun yritys on ilmeistä, se tuntuu melko kömpelön alleviivaavalta. Osasyynä tähän on, että ilmiasun tapahtumat ovat niin tyhjänpäiväisiä, että ne realismissaan ovat juuri sellaisia, kuin tällaisten uima-allasjuhlien kuvittelisikin olevan. Tämä tarkoittaa, että joukko tyhjäpäisiä nuoria juhlii, puhuu seksistä ja lopulta harrastaa sitä. Ja lopuksi joku vetää yliannostuksen ja kaikilla on paha mieli. Lukuisat kuvat bikinitytöistä tuntuvat merkityksettömiltä, kuten toisaalta myös Cristobalin yritykset iskeä argentiinalaistyttöä, jota Cipriota näyttelee yllätyksettömän sievistelevästi. Bernal itse on rohkeasti ottanut itselleen epämiellyttävän machismon roolin, jonka hän hoitaa tyydyttävästi, joskin hänelle tuttuja tuskaisia maneereja käyttäen.

Pieni budjetti näkyy väärällä tavalla staattisissa digikameraotoksissa, joiden väri- ja valomaailma muistuttaa television ilmaisukielestä. Ohjauksellisen otteen puute näkyy tämän lisäksi siinä, ettei Bernal tunnu tietävän haluaako hän tehdä selvää allegoriaa vai sittenkin pienimuotoista kuvausta nuorison arjesta. Lukuisia aiheita mainituista luokkaeroista (entisten kaverusten suhde) huumeidenkäyttöön (narkomaanivieraat), alkoholismiin (etenkin alaluokkaisen huoltajaperheen osalta) ja petolliseen eliittiin (Cristobalin vanhempien petossotku) esitellään ohimennen, mutta käsittely jää pinnalliselle tasolle.

Allegoria on vaikea laji ja tässä se tuntuu päälleliimatulta, kokemattoman käsikirjoittajan (Kyzza Terrazas) tekosyvällisyydeltä. Cipriotan hahmosta tehdään totuttuun tyyliin – Claudia Cardinale ohjaaja Viscontin Il Gattopardossa on hyvä esimerkki – aidon kauneuden symboli, mutta miksi hän on argentiinalainen en tältä kannalta ymmärrä. Olisi kai ollut sopivampaa, että hänen roolihahmonsa olisi edustanut aitoa luokkaeroista piittaamatonta tulevaisuuden meksikolaisuutta.

Bernalin Meksiko on henkisessä kaaoksessa, se on helppo ymmärtää, mutta hyvistä aikomuksista huolimatta toteutuksesta puuttuu aiheen vaatima syvällinen ote.

DVD: 1.78:1 laajakuva on ohjelmallisen lomituksenpoiston jälkeenkin heikkolaatuinen, todennäköisesti alkuperäismateriaalista johtuen, sisältäen kaikkea pikselaatiosta kromaattiseen aberraatioon, pakkausartefakteihin ja varjokuviin. Äänimailma on jokseenkin karkea ja kaikuisa. Atlantic Filmin julkaisussa ei ole lisämateriaalia.

Teksti: © 2009 Aleksi Salonen