Kilimanjaron lumet

Les neiges du Kilimandjaro (2011)

| DVD
  • 3

Ukkoutunutta sosiaalidemokratiaa, sanoisi paholaisen asianajaja.

julkaistu 2012-09-24 / päivitetty 01.10. klo 22:10

KUVA 2

Gérard Meylan,  Jean-Pierre Darroussin
Gérard Meylan, Jean-Pierre Darroussin 

KUVA 1

Jean-Pierre Darroussin, Ariane Ascaride
Jean-Pierre Darroussin, Ariane Ascaride 

Kilimanjaron lumet

Ohjaus Robert Guédiguian
Näyttelijät Ariane Ascaride, Jean-Pierre Darroussin, Gérard Meylan
Maa Ranska
Pituus 107 min
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©
  • Kuva 4
  • Ääni 4
  • <li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Yksittäisten teosten tasolla Kilimanjaron lumet tuo mieleeni Robert Bressonin Rahan, Dardennen veljesten Lapsen ja Mike Leigh’n Vuoden elämästä.

Kolmen maalin etumatka, siis. Peli on jo melkein voitettu.

Voisin tehdä neljännen mainitsemalla, kuinka ”tarinan on innoittanut Victor Hugo”, mutta en ole lukenut Hugoa juuri lainkaan eikä minulle ole muodostunut punnittua suhdetta hänen tuotantoonsa. Enkä oikein viitsisi toistaa n:nteen kertaan lainattua mainostekstiä +1 ja jättää sitä ilmaan seisomaan.

Kyse on sivistyneestä draamasta aikuisten makuun, summaisi elokuvalehden kriitikko, ja jatkaisi sitten arvotuksen jälkeen teemoilla: keski-ikäisen pariskunnan loppuelämän näkymät, ranskalainen luokkayhteiskunta, solidaarisuus.

Globaalia, koska eurooppalaiset taloudet ovat myös osa maailmantaloutta. Intiimiä, koska pääosassa on ihmisten ongelmia.

Heti alkuun telakalta vähennetään arpomalla väkeä. Yksi heistä on ammattiyhdistysliikkeen aktiivi Michel. Ei hänen olisi tarvinnut uhrautua, mutta sotilas on aina eturintamassa.

Michel ja hänen vaimonsa Marie-Claire ovat kuin Leigh’n elokuvan pariskunta. Nyt he eivät tosin tunnu ylimielisiltä ja holhoavilta tarjotessaan apua ihmisille, jotka sitä kipeästi tarvitsevat. Tai paremminkin, hyväntuulisina ranskalaisina he ovat vapaita piikikkäästä englantilaisesta ironiasta.

Michelin näyttäessä Ernest Hemingwaylta voidaan elokuvan nimen ja Hemingwayn romaanin välille vetää tätäkin kautta aasinsilta. Lähemmin “Kilimanjaron lumet” edustavat Afrikkaa, jonne pariskunta suunnittelee lähtevänsä, ja kai sulava ikilumi on myös vertauskuva syvistä muutoksista maailmassa.

Työtön Michel puuhaa jotain pientä, pienessä shokissa. Hän on munaskuitaan myöten työläinen, vanhan koulukunnan ay-aktiivi, jo dinosaurusten sukua. Nyt sitten pitäisi laitella ruokaa ja leikkiä lastenlasten kanssa.

Kilimanjaron lumet on aurinkoinen ranskalainen draama eikä sikiöasentoon käpertynyttä suomalaista ”realismia”, jossa kaikki on kohmeessa ja niin saatanan vaikeaa.

Siksi entinen hitsari ei näe pitkää parisuhdetta ja lapsenlapsia taakkana eikä avattu viinipullokaan kerro päihdeongelmasta. Vaimoa ei mätkitä turpaan kaatokännissä, ei edes yhden kerran, eikä ketään kuristeta imurilla.

Suomalaisen yhteiskuntakriittisen elokuvan Alibi-linja näkyy, mutta sitä ei tarjota arjen peilinä. Michelin seurue ryöstetään. Kommandopipopäät tyhjentävät matkarahoja täynnä olevan lippaan, joka pariskunnalle annettiin aiemmin juhlissa. Siinä sulavat Kilimanjaron lumet.

Yksi ryöstäjistä on telakalta potkittu mies, oikeastaan pelkkä nulikka. Syy toimia ei ole paheellisen elämäntavan ylläpitäminen vaan ruoan ja suojan hankkiminen nuoremmille veljille. Hänestä on tehty elättäjä.

Nuoren perheen toivottomuus on kuin Dardennen veljeksiltä. Äiti tuli teininä raskaaksi ja on seurannut siittäjän jalanjälkiä katoamalla. Hän ei halua ottaa vastuuta kolmesta lapsestaan, koska ”kukaan ei halua panna mammaa”.

Parempi on esittää muuta, vaikka lapsensa veljeä.

Hikipajamatskul ei voi talloo liskoi hengiltä

Kilimanjaron lumissa rahalla on samanlainen ihmisiä ja ihmisten verkostoja tuhoava voima kuin Bressonin Rahassa.

Rahassa tapahtumien alkuunpanija on väärennetty 500 frangin seteli. Kun se päätyy duunarin kouraan, hänestä tehdään syntipukki. Ongelmat alkavat kasautua, käsi puristaa pakoauton rattia, vankilan portti narisee ja lopussa heiluu kirves.

Kilimanjaron lumissa yksittäinen esine, jossa rikoksen reitti ikään kuin hahmottuu, ei ole väärä raha. Sen sijaan ihmiseltä toiselle kulkee sarjakuvalehti, jonka myssypää rullaa Michelin asunnosta.

Rahan olemassaolo itsessään on moraalinen ongelma, sillä omaisuus on aina epätasaisesti jakautunut. Siksi Michelin katkeroitunut ryöstäjä ei kauheasti hikoile, vaikka hän on jäänyt kiinni verekseltään ja Michel inttää, miksi teit sen.

Elokuvan asetelma on luokkasota luokan sisällä, mitä ei tunnusteta tai osata tunnistaa. Tai sitten se kierretään tarkoituksella, sillä se on poliittisesti liian kipeä ja mutkikas tarinan moraaliselle luonteelle, joka kai kaikessa yksinkertaisuudessaan on se, että sydän on aina vasemmalla.

Michelin ryöstäjä on prekariaattia, joka näkee ay-liikkeen edustavan vain työläisten eliittiä. Pilkassa Michel on kuin hyvin syönyt porsas, jonka köyhälistön oikea edustaja voi surutta laittaa teuraaksi.

Syytös kaihertaa Micheliä, kansan miestä.

Iso S

En oikein ymmärrä, mikä elokuvan opetus on. Vielä huonommin ymmärrän solidaarisuus-sanan, jota tarjotaan elokuvan kauniiksi etiketiksi. Ja koska sitä tarjotaan, myös kuvittelen, että elokuvassa opetus on.

Rikoksen uhri ja tekijä ovat molemmat syytettyjä, he syyttävät toisiaan ja osin myös itseään. Ryöstäjän mukaan Michelin rikos on välinpitämättömyys. Hän olisi voinut tehdä enemmän turvatakseen työpaikat. Se on laadultaan moraalinen rikos.

Ryöstäjä rikkoo lakia. Toisella on enemmän kuin tämä elääkseen tarvitsee, mutta rikos ei ole keino korjata epäsuhtaa. Hänellä on kuitenkin moraalinen oikeutus, jos näin haluaa ajatella, ja tältä osin hän on ”puhtoisempi” kuin Michel, jos näin haluaa ajatella.

Ironisesti se on juuri solidaarisuus, joka ratkaisee luokan sisäisen luokkasodan ”eliitin” hyväksi. Se päättyy, kun Michel antaa ryöstäjälleen anteeksi (mistä ei kuulu kiitosta) ja ottaa hänen veljensä kattonsa alle (mistä ei ole edes mahdollista kuulla kiitosta).

Leikin hetken paholaisen asianajajaa.

Siteeraan Mikko Jakosen kritiikkiä Tommi Uschanovin kirjasta Mikä vasemmistoa vaivaa?: ”Poliittinen käyttökelpoisuus voi olla kuitenkin suuri […] Juuri tällaista […] omahyväinen ja pönäkkä keskiluokkainen sosiaalidemokratia tarvitsee. […] 1980-luvun alun tosikkomaista ja ukkoutunutta sosiaalidemokratiaa.”

Ilkeä ihminen etsisi käsiinsä Kilimanjaron lumien dvd-julkaisun. Ja sitten hän jäljentäisi tähän alle, keitä kriitikoita sen takakannessa lainataan ja ketkä sen ovat kukittaneet neljällä-viidellä tähdellä. Mutta en ehdi, kun on kiire.

En myöskään ehdi ajatella, miksi tämän elokuvan kohdalla on mainittu Aki Kaurismäki ja Le Havre. Kaurismäki on liian romanttinen jakaakseen edes vahingossa työväenluokan sellaisiin toistensa kanssa sotiviin fraktioihin, joiden ekonomiset ja kulttuurilliset mallit ovat oikeasti tästä päivästä.

Romanttisissa fantasioissa työväenluokan solidaarisuudesta luokkayhteiskunnan hierarkkisuus on sen verran paksuvaippainen, että luokkien ulkopuolinen hierarkkisuus ei heijastu luokan sisään.

Se tarkoittaa, että luokkatoverit vetävät köyden samasta päästä. Ja jos totuus olisi tämä, vasemmisto ei kai olisi kriisissä.

Yhtä lailla aiheellista on epäillä poliittista retoriikkaa ja pakkotoimia, joiden kerrotaan nousevan luokkarakenteen ulkopuolelta, vastakkaisen luokan kumileimasimeksi.

Le Havressa tämä on etsivä, joka jahtaa pakolaispoikaa ja häntä piilottelevaa Marcel Marxia. Etsivää näyttelee muuten sama mies kuin Micheliä, Jean-Pierre Darroussin.

Mikäli Le Harve kulkisi kuin Kilimanjaron lumet, se kyseenalaistaisi Marxin varallisuuden pohjan. Pakolaisen omaisuuteen suhteutettuna se näkyisi mittavana, vaikka molemmat kuuluvat alimpaan kymmenykseen.

Mutta sen verran romanttinen Kilimanjaron lumetkin on, että se ei kehitä ajatusta pidemmälle. Väliin saapuu South Parkin poliisi, joka käskee hajaantumaan. Nähtävää ei ole.

Kämppä täynnä pöllittyi mountain bikejä

Dardennen veljesten Lapsessa rikoksen hajottama perhe tapaa lopussa, vankilassa. Nainen ja mies koskettavat toisiaan ja itkevät. Samassa on annettu hieman anteeksi. Nyt on ainakin mahdollisuus yrittää kuroa umpeen railo, joka heidän välilleen on avautunut.

Vangin kosketus on Bressonin Taskuvarkaasta, Dardennet ovat ”bressonilaisia”. Rahasta käsin siitä on jo pari vuosikymmentä eikä ohjaaja ollut vielä tuolloin toivoaan menettänyt. Rahassa kaikki menee harakoille, pelastusta ei ole, ei ole kosketusta, on tappava kirves.

Kilimanjaron lumien lopussa ryöstäjän ainut vastarinnan muoto, Michelin haukkuminen tekopyhäksi, on nujerrettu. Michel on tehnyt uhrauksia. Ryöstäjän veljet ovat jo käytännössä Michelin ja Marie-Clairen lapsia. Hän ei edusta parjattua sikariporrasta, jos nyt ylipäätään koskaan edustikaan.

Elokuva loppuu nauruun ja grillijuhliin. Ryöstäjästä puhuminen on tyhjänpäiväistä. Hän on kadonnut elokuvan mikrokosmoksesta, unohtunut selliinsä. Viimeisenä tekonaan hän on vittuillut Michelille.

Ei sillä, että vaatisin sympatiaa rosvolle. Sympatiani ovat uhrien puolella.

Mutta suhteutettuna elokuvan ensimmäisen puoliskon moraaliseen painiin, jossa kaikki on niin inhimillistä ja vastakkaisilla näkökulmilla on lähes yhtä suuri painoarvo, lopussa maailma on helppoa kuin sadussa, kuin unta, kuin Taksikuskin lopussa.

Ei sekään ole ongelma. Sadulle tärkeintä ei ole tapahtumien uskottavuus vaan niistä kumpuava opetus.

Mutta mikä se on, se opetus?

Mieleeni tulee ainakin se, että neljän maalin etumatka voidaan hukata muuallakin kuin Hartwall-areenalla.

DVD: Scanboxin dvd-laitos. Kuva 1.85:1, ääni 5.1 ranska.

Teksti 2012: Jaakko Kuitunen

Seuraa meitä

PINNALLA

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

LUETUIMMAT – 6KK

BLU-RAY & STREAM

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202