Toisten ihmisten jätöksiä setvivistä putkimiehistä kertova komedia on puettu dokumentaariseen ulkokuoreen. Putkimies Kennyä seuraava kameraryhmä tallentaa haastavan ammatin ilot ja surut.
Pitkän odottelun jälkeen Suomeen dvd:lle rantautunut Kenny on kaikin puolin mielenkiintoinen tapaus. Toisten ihmisten jätöksiä setvivistä putkimiehistä kertova komedia on puettu dokumentaariseen ulkokuoreen. Putkimies Kennyä seuraava kameraryhmä tallentaa haastavan ammatin ilot ja surut. Vaikka kotelon takakansi väittää, että kyseessä on vain komedia, niin vaikea sitä on uskoa. Jos ei paremmin tietäisi, niin ei tätä hevin fiktiiviseksi tarinaksi uskoisi.
Kenny Smyth on australialainen, hieman erilaiselle palvelualalle suuntautunut tuiki tavallinen jässikkä. Isänsä harmiksi hänestä ei tullut lakimiestä tai lentäjää, vaan vessojen rassaaja. Hanttihommia puskeva putkimies. Kennyn firmalla pyyhkii hyvin. Kirjaimellisesti. Melbournessa riittää yleisötapahtumia ja jos jotain niissä tarvitaan, niin siirrettäviä huusseja. Festareiden yleisö on valveutunutta vessakansaa, paitsi kun tarjolla on tulista ruokaa ja naurujuomaa. Sanotaankin, että putkimies on nähnyt kaiken mahdollisen. Ja pöntöllä kaikki ovat tasa-arvoisia. Rankan duunin lisäksi Kennyä työllistää nalkuttava ex-vaimo, kiukkuinen isäukko ja siinä sivussa pitäisi vielä keretä alan suurille messuille Yhdysvaltoihin.
En muista kovin nopeasti milloin putkimiehistä olisi viimeksi tehty elokuva. Jos on ollenkaan. Se ei vähennä aiheen mielenkiintoa, päinvastoin. Seurantakykyä parantaa napakka alku, jossa ei turhia selitellä vaan hypätään vessoja roudaavan Kennyn matkaan. Vajaan tunnin kohdalla alkaa kuitenkin ahkera kelloon vilkuilu, mutta silloin hommaan tulee uutta potkua kuin tilauksesta kun Kenny suuntaa ensimmäiselle lentomatkalleen kohti Ameriikan raitteja. Loppu sujuukin kuin siivillä ja pitempäänkin Kennyä olisi sitten seurannut.
Heiluvalla käsikameralla ja tökeröllä editoinnilla on saatu aikaan autenttinen dokumenttiympäristö. Levylle ympätty ohjaajan ja näyttelijän kommenttiraita vain vahvistaa harhaluuloa. Vain Kennyä esittävän Shane Jacobsonin suhiseva ässävika pistää korvaan ja herättää suurta epäluuloa. Roolihahmo on kuitenkin harvinaisen sympaattinen, jota jaksaa seurata. Suhinaankin tottuu viimeistään tunnin kohdalla. Ei voi muuta sanoa kuin, että kerrankin on ihanaa tulla huijatuksi omalla kotisohvalla. Toki täytyy realistisuuden nimissä sanoa, että “huijaus” menee sitä paremmin läpi, mitä kauempana Australiasta ollaan. Pääosan esittäjät ja ohjaaja eivät ole ainakaan täällä Pohjolassa kovinkaan tunnettuja persoonia.
Kenny (2006, Australia) on vuoden paras ”dokumentti” ja takuuvarma vaihtoehto köykäisille pieruhuumorista ammentaville tusinakomedioille. Putkimiehen tarina on jo ehtinyt keräämään erilaisia palkintoja ja herättänyt aitoa ihailua ympäri maailman. Jatko-osaa suorastaan vaaditaan.
Suomi-dvd sisältää mainitun kommenttiraidan lisäksi muutamia poistettuja kohtauksia ja trailereita.
Teksti © 2008 Lasse Lepola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA