Keeper, The

Ohjaus Keoni Waxman
Näyttelijät Steven Seagal, Jessica Williams, Luce Rains, Kisha Sierra, Arron Shiver, Michael David Aragon, Alexandria Morrow, Liezl Carstens, Jack Brunacini Jr, Brian Keith Gamble
Maa Yhdysvallat
Pituus 90 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Steamroller Productions

Hanki omaksi

• Kuva 5
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Vanha kehäraakki Steven Seagal oli parhaimmillaankin yhden tempun poni. Toinen pääosa Vaikeasti tapettava (1990) on ehkä uran paras elokuva, menevä b-toiminta, jossa aikidoka pääsee vääntelemään ja kääntelemään roistoja matkalla kokovartalohalvaukseen. Kaupallinen menestys Exit Wounds (2001) on jo yhtä jäykkä kuin käsittelyn saaneet, mutta camp-arvoltaan kohtuullinen. 2000-luku on sen sijaan vierähtänyt suoraan levujulkaisuiksi päätyneiden luokattomuuksien parissa.

“Käsikirjoitus” väkivaltairrottelussa The Keeper on tällä kertaa Seagalin omaa työtä. Se on aika koomista katsottavaa: alussa ylistetään Seagalin kaupallisten epäonnistumisten murjomaa miehisyyttä, hahmo Rolland on sankariveteraanipoliisi, ja entinen SWAT-kouluttaja. Vaatimattomasti menestykseensä suhtautuva, moraalisesti suoraselkäinen ja jäyhä päähenkilö pitää kotonaan palkintojaan alttarilla. Se kuvastaa kai käsikirjoittajansa niin suureksi yltynyttä narsismia, ettei valtava ristiriita ole edes rekisteröitynyt.

Ensimmäinen kohtaus alkutekstien melko mukavan näköisten helikopteriajojen jälkeen on jo huono, mutta saa hetkeksi luulemaan, että ehkä ohjaaja Keoni Waxmanilla on kykyjä, joilla Seagalia ohjanneiden kaanonissa yltäisi jo aika korkealle. Veri lentää ja kuvakulmat vaihtuvat, mitäs sitä muuta kaipaisi.

Parinsa alkukohtauksessa pettämä Rolland pakotetaan ammutuksi tultuaan vetäytymään sairaseläkkeelle. Pian kuuluu kuitenkin iloisia uutisia työrintamalta: vanha rikastunut työpari haluaa palkata veteraanin henkivartijaksi tyttärelleen.

Keskeiset roolit on saatu täytettyä osaavilla perusnäyttelijöillä, mutta osa pieniä sivuosia tähdittävistä ei saa edes muutaman lauseen vuorosanojaan kuulostamaan uskottavilta ja tuntuvat olevan jonkun veljenpoikia tai serkkutyttöjä. Tässä joukossa Seagal suorastaan loistaa.

Elokuva näyttää pääosin ammattimaiselta, mutta kriittisesti osa toimintakohtauksista on staattisia ja epäuskottavia. Kuvitelkaa kolme sekuntia luotisateessa hytkyviä vartaloita, ilman John Woo-hidastuksia, televisiovalaistuksella.

Seagalin fasistinen väkivallanpalvonta ei tule yllätyksenä kellekään, mutta silti pelkästä verbaalisesta ärsykkeestä käsiä murtava Rolland on vastenmielinen hahmo. Eikä satunnaisista pahoinpitelyistä tietenkään ole hahmolle muita seuraamuksia, kuin ihailua lähipiiriltä, etenkin ex-parin nuorelta tyttäreltä. Puolitoistatuntisessa on epävirallisten laskujeni mukaan myös enemmän paljaita rintoja, kuin puheroolin saaneita naisnäyttelijöitä.

Laadusta jotain kertoo sekin, että näkyvästi esillä olevasta merkkituotteesta on peitetty osia tunnistettavuuden vähentämiseksi. Ja editointipöydällä joku on unohtanut väärän napin pohjaan, kun joka toisesta leikkauksesta kuluu fushhhhh.

“Mi casa, tu casa motherfucker.”

DVD: Scanbox Entertainmentin julkaisun 1.85:1 anamorfinen laajakuva on keskisävyillä formaattinsa huippua, mutta valoisessa päässä kuvalla on taipumus puuroutua näkyvästi. DD 5.1 -ääniraita kuulostaa hieman lattealta, vika voi tosin olla myös halvassa studiotyössä. Levyllä mm. tulevan The Road leffan traileri ja ennakkopaloja kuvitellulle kohdeyleisölle sopivista elokuvista, kuten Bitch Slap ja Saw VI.

Teksti: © 2009 Aleksi Salonen