Amy Adams matkustaa Irlantiin tyypillisessä, mutta kauniisti kuvatussa romanttisessa komediassa.
Amy Adams esittää Annaa, nuorta ja menestyksekästä sisustajaa, joka haaveilee omista häistä. Ongelmana on vain se, että poikaystävä (Adam Scott) ei tunnu olevan kosiskelukannalla. Kun Anna kuulee irlantilaisesta karkausvuosi-perinteestä, eli että 29. helmikuuta naisetkin saavat Irlannissa kosia, hän matkustaa poikaystävänsä perässä Irlantiin, ja aikoo yllättää hänet tuolla suurella kysymyksellä.
Matka osoittautuu kuitenkin kaikkea muuta kuin helpoksi. Anna ajautuu väärään osaan Irlantia, ja joutuu taivaltamaan kohti Dublinia mitä eriskummallisin keinoin. Avukseen hän palkkaa vastahakoisen ja ärsyyntyneen paikallisen (Matthew Goode), eikä kaksikko meinaa aluksi tulla lainkaan toimeen. Mutta miten käy, kun matka etenee ja kaksikko tutustuu toisiinsa? Minkälaisia ajatuksia ilmaantuu Annan päähän hänen lähestyessä Dublinia, poikaystäväänsä ja kosintaa?
Romanttisissa komedioissa romantiikan ja korniuden ero on hiuksenhieno, ja Hollywood-perinne on suosinut lähes poikkeuksetta kornia. Karkausvuosi kuuluu samaan joukkoon: se on vaivaannuttava, epäuskottava, epäromanttinen ja korni rakkaustarina.
Siitä huolimatta on sanottava, että se ei ole sen huonompi kuin useimmat muut lajityyppinsä amerikkalaiset edustajat. Paketti on tuttu kääreitä ja sisältöä myöten ja joidenkin mielestä se voi olla jopa hyvä asia. Totuus lienee kuitenkin se, että useimpien mielestä yllätyksetön genrekonventioiden kierrätys haiskahtaa vähintäänkin ummehtuneelta.
Elokuva on tukehtua erilaisiin stereotypioihin. Merkittävimmät näistä koskevat Irlantia. Irlanti, joka on elokuvassa suuressa osassa, kuvataan hyvin samalla tavalla kuin monissa amerikkalaisissa pop-elokuvissa yleensä eli takapajuisena ja kehittymättömänä, mutta kuvankauniina postikorttina, jossa juodaan lähinnä olutta ja puhutaan käsittämättömällä murteella. Hämmentävää on myös se, että Deborah Kaplanin ja Harry Elfontin käsikirjoituksen mukaan Irlannissa ulkoillaan helmikuussa t-paidoissa ja juhlitaan meren rannalla vihreiden puiden varjoissa.
Yksi Karkausvuoden merkittävimmistä ongelmista on se, että sen kahden päähenkilön välille ei synny koskaan kiinnostavaa, uskottavaa tai aidosti romanttista suhdetta. Amy Adamsin ja Matthew Gooden välillä ei siis ole sitä kuuluisaa kemiaa, mutta siitä ei voi syyttää sinänsä hyviä näyttelijöitä, vaan syyt löytyvät käsikirjoituksesta. Katsojalle ei anneta suoraan sanottuna yhtäkään hyvää syytä uskoa kaksikon lämpenevään suhteeseen, eikä ärsyttävistä henkilöhahmoista ole edes helppoa pitää.
Karkausvuosi on genren ystäville melko turvallista, mutta ei keskimääräistä parempaa viihdettä. Parhaassa tapauksessa sen voi katsoa kivuttomasti ja nauttia ansioituneen kuvaajan Newton Thomas Sigelin kauniisti taltioimista Irlannin maisemista. Todennäköisempää kuitenkin on, että katsoja kokee elokuvan ärsyttäväksi, asenteelliseksi ja vaivattomasti unohdettavaksi.
Lisämateriaalia levyllä on kovin niukasti. Katsottavana on ainoastaan seitsemän minuuttia poistettuja kohtauksia.
Teksti: © 2010 Antti Honkala
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA