Sisäisen sankarin löytämistarina päivittyy uusversiossa markkinointipätkäksi Kiinan turismille.
Sisäisen sankarin löytämistarina vuodelta ’84 päivittyy uusversiossa markkinointipätkäksi Jaden Smithille ja Kiinan turismille. Jackie Chan harvinaisessa vakavassa roolissa osoittautuu elokuvan positiiviseksi yllätykseksi.
Uudelleenfilmatisoinnin merkittävimmässä muutoksessa Dre Parker (Smith) ja äiti Sherry (Taraji P. Henson) muuttavat Detroitista Kiinaan isän kuoleman jälkeen. Pian paikanpäällä joukko kungfu-ikätovereita alkaa kiusaamaan pienikokoista Dretä, kun poika yrittää vokotella koulun söpöintä tyttöä (Wenwen Han).
Ainoa tapa todistaa arvonsa – kuten jokainen Oikea Mies tietää – on vastata samalla mitalla kungfu-turnauksessa. Onneksi apuna on Jackie Chanin onnistuneesti henkilöimä talonmies ja kungfu-mestari herra Han. Chan näyttää, että pystyy parempaan kuin viime vuosien tusinakomedoista voisi päätellä, olemalla elokuvan ainoa emotionaalista tarttumapintaa saavuttava näyttelijä.
Karate Kid on näyttävä kuin kalliilla laadittu markkinointimainos. Kielletty kaupunki, Kiinan muuri ja massiviset yhteiskungfu-harjoitukset käydään kaikki rutiininomaisesti läpi. Vähäinen rähjäisyys on mukana persoonallisuutta lisäävänä koristeena, ei realistisena elementtinä.
Epäuskottava kiiltokuvamaisuus ei ole sattumaa. Elokuvan tuottajana on Kiinan valtiollinen elokuvayhtiö China Film Group. Kulttuurivallankumouksen jälkeen Kiinassa on hiljalleen siirrytty mytologian kaupallistamiseen. Viidennen polven kiinalaisohjaajiin kuuluva Zhang Yimou kuvastaa tuotannollaan (Punainen pelto, Hero, Kultaisen kukan kirous) mainiosti muutosta, jossa kapitalistinen Kiina on tehnyt kulttuuriperinnöstään kauppatavaraa ja virallisista elokuvistaan yhä todellisuudesta etääntyneempiä.
Samassa hengessä perimmäisestä “amerikkalaisuudesta” ei tosiasiassa tohdita luopua: rikkaiden eliittikoulussa useimmat puhuvat englantia ja tanssipelissä soi Lady Gaga. Karate Kid pyrkii todistamaan, että Kiina on eksoottinen Uusi Amerikka. Elokuvan kiilloteltu orientalismi onkin läpikaupallista ja puuduttavaa.
Jaden Smith muistuttaa näyttelijänä isäänsä: hän on karismaattinen ja niin itsevarma, että hahmon vastoinkäymiset eivät vaikuta todellisilta. Parhaaseen Disney-tyyliin Drelle käsikirjoitettu viileä käytös vaikeissa tilanteissa ja kiukuttelu pikkuasioista vaikuttavat toisistaan irrallisilta. Dre ei vaikuta pojalta, jonka isä on kuollut ja joka on viety vieraaseen maahan osin vastoin tahtoaan.
Oudon pitkällä elokuvalla kestää kauan päästä viihdyttäviin harjoittelujaksoihin. Alkuperäiselokuvan ikonisiksi muodostuneita osia varioidaan, jos ei raikkaasti, niin ainakin sujuvasti. Ohjaaja Harald Zwartin ohjaus on muodollisesti pätevää ja pitkä kesto on taidolla rytmitetty. Kungfu-taistelut ovat liioiteltuja ja viihdyttäviä.
Teksti: © 2010 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA