Kammo

Ohjaus Anthony DiBlasi
Näyttelijät Jackson Rathbone, Shaun Evans, Hanne Steen, Laura Donnelly, Jonathan Readwin, Vivian Gray, Carl McCrystal
Maa Iso-Britannia
Pituus 90 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Matador Pictures, Midnight Picture Show, Seraphim Films, Cinema Three, Entertainment Motion Pictures, Motion Investment Group, Regent Capital ja FS Film.

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Kammo (Dread, 2009) pohjautuu englantilaisen Clive Barkerin novelliin. Barker on nimekkäin kauhutyöläinen maailmassa, jos mittarina on eri taiteenlajien käyttö ja haltuunotto. Hän on ilmaissut itseään muun muassa kirjallisuuden, elokuvan, lelujen ja videopelien puolella.

Kammon ohjanneen Anthony DiBlasin aiempi ura koostuu pelkästään Barker-filmatisointien tuottamisesta: The Plague (2006), Book of Blood (2008) ja The Midnight Meat Train (2008). Tällä saralla tulossa on päivitetty Hellraiser, Barkerin itsensä ohjaama Tortured Souls: Animae Damnatae (2011) sekä vielä nimeämätön teos, jossa Barker yhdistyy Edgar Allan Poeen, kauhukirjallisuuden suureen suunnannäyttäjään.

Kammossa yliopisto-opiskelijat ”tutkivat” pelkoa, mistä päästäänkin pelkotilojen luomiseen. Avuksi otetaan kidutusporno. Väkivalta on itseriittoisella tavalla keskiössä, mikä oikeutetaan hataralla ideologialla.

Patologisesti toiminnan takana on yritys kuoria esiin ihmisen todelliset kasvot. Ollaan ikään kuin jalostamassa yksilöä vetämällä hänet ja hänen lähipiirinsä lihamyllystä läpi.

Patologista se on siksi, että vaikka homma näytetään sadismina, ei rappiofantasiaa kehdata täysin kuopata. Jälkikuvaksi jää arasteleva kunnioitus, koska psykopaatti puki pahuutensa aatejärjestelmäksi.

Pelon tutkiminen on keino opiskelijoille käsitellä heidän ”omia muistojansa pimeästä”, kuten James Ellroy sen muotoilisi. Itseterapia yhdistyy pop-tieteeseen.

Seuraa tunnustuksia ja selityksiä. Hullu surmasi Quaidin (Shaun Evans) perheen. Jälkien syvyydestä kertoo hänelle määrättyjen psyykenlääkkeiden keko. Abbylla (Laura Donnelly) on hänet araksi tehnyt syntymämerkki. Osa ihosta on kuin öljyn tahrimaa — maskin alla on tietenkin kaunotar vailla muita haittatekijöitä. Stephenin (Jackson Rathbone) veli kuoli nuorena auto-onnettomuudessa. Cheryl (Hanne Steen) inhoaa lihaa ja sen lemua, hänen isänsä oli teurastaja.

Viitteenä elokuvassa vilahtaa Jean-Paul Sartren romaani Inho, mutta korkeampaan arvoon nostetaan Friedrich Nietzsche. Quaid ottaa tehtäväkseen Nietzschen aforismien täytäntöönpanon. Hän yrittää karaista ystävänsä pakottamalla nämä kokemaan heidän pahimmat kammonsa.

Pelkojen kohtaaminen on takaisin katsovan kuilun kohtaamista. Bobby asettaa itsensä pedon asemaan. Se, mikä ei tapa, vahvistaa. Nopeasti aatteellinen päämäärä unohtuu ja Quaidista kasvaa pelkkä kiduttaja. Tätä Nietzsche harmitteli. Vahva ajattelija on kuin virta, joka vie heikot mennessään.

Aristoteles oikeuttaa tragedian klassisesti katarsiksen kautta. Ensiksi pelätään sankarin puolesta. Kun sankari joutuu kiipeliin, koetaan säälin tunne, mikä on puhdistava, katarttinen kokemus. Kammossa runousoppi on ymmärretty siten, että ällöttävyyksien ja väkivallan määrää on lisättävä: korvien silpomista, mädäntyneen lihan syömistä, ihon irti raastamista.

Ennen seinään iskeytyvää lopetusta ilmaan heitetään näennäisfilosofinen väite. Lähimmäksi kuolemanpelon, määräävimmän pelon, voittamista pääsee, kun tarkastelee muiden kuolemia aitiopaikalta ja siinä ohessa ikään kuin kasvattaa omaa vastustuskykyä.

Tämän sanoo henkilö, jonka traumatisoi vanhempien kuoleman todistaminen — aitiopaikalta.

DVD: Suomalaisen laitoksen on julkaissut FS Film. Kuvassa (16:9 anamorfinen laajakuva 1.78:1) ja äänessä (5.1 DD englanti) ei ole juurikaan moitteita. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen