Fred Cavayén ohjaama tiivistunnelmainen thrilleri kaiken kestävästä rakkaudesta.
Kaiken se kestää on ranskalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Fred Cavayén mallikkaasti rakennettu trilleri, joka pitää katsojan otteessaan alkumetreiltä aina hengästyttävään loppuunsa saakka.
Elokuvan päähenkilöinä ovat Lise (Diane Kruger) ja Julien (Vincent Lindon. He viettävät keskiluokkaisen onnellista avioelämää pienen Oscar-poikansa (Lancelot Roch) kanssa. Eräänä aamuna kaikki kuitenkin muuttuu. Poliisi ilmestyy heidän ovelleen ja pidättää Lisen epäiltynä murhasta. Kaikki todisteet viittaavat syyllisyyteen ja oikeus tuomitsee Lisen 20 vuodeksi vankilaan. Julien on vakuuttunut vaimonsa syyttömyydestä ja päättää saada hänet vapaaksi keinolla millä hyvänsä.
Elokuvan käsikirjoitus on hienosti rakennettu, vaikka tarinan juoni on sinänsä melko yksinkertainen. Tarinaa viedään eteenpäin tiivistunnelmaisilla kohtauksilla, yllättävillä käänteillä ja nerokkailla kuvavalinnoilla. Juoni pitää katsojan mielenkiinnon yllä eivätkä pienet uskottavuutta häiritsevät seikat pilaa katsomisnautintoa. Katsoja saa pikkuhiljaa tietää lisää henkilöistä, menneistä tapahtumista ja nykyhetkestä. Jännite säilyy koko tiivistahtisen elokuvan ajan. Myös kuvien värimaailmoilla leikitellään tarinaa eteenpäin vievänä elementtinä.
Katsoja pystyy samaistumaan hyvin tarinan henkilöihin, etenkin kun näyttelijät tekevät työnsä kiitettävästi. Ranskalaiselokuvista myös aiemmin mainetta niittänyt Vincent Lindon on osuva valinta epätoivoisen aviomiehen rooliin. Diane Krugerin edellinen elokuvarooli oli National Treasure: Salaisuuksien kirjassa , jossa hänen näyttelijäntaidoilleen ei juuri ollut käyttöä. Elokuvassa Kaiken se kestää Kruger on saanut kovan haasteen ja onnistuu täyttämään Lisen saappaat ansiokkaasti. Lapsinäyttelijä Lancelot Rochille Oscarin rooli on ensimmäinen. Hän onnistuu hyvin roolissaan, ja tämä tuskin jää hänen viimeiseksi elokuvakseen. Ohjaaja Cavayé on tehnyt näyttelöijöiden suhteen loistavaa työtä. Henkilöiden tunteet on onnistuttu välittämään tekojen kautta ja mahdollisimman vähällä dialogilla.
Elokuvan dialogi on kaiken kaikkiaan loistokasta. Sanotuilla sanoilla ei ole niinkään merkitystä vaan niiden takana olevat tunteet merkitsevät. Dialogi antaa tilaa kuvakerronnalle ja näyttelijöiden taidoille ilmaista tunteet sanattomasti. Katsoja saa tuntea elokuvan dialogin kautta valtavan tunteiden kirjon, johon liian harvassa elokuvassa pääsee nykyään käsiksi.
Kaiken se kestää on yhtä aikaa trilleri ja laadukas draama. Tämä elokuva antaa paljon sekä mies- että naiskatsojalle, mutta perinteisen romanttisen komedian ystävät saattavat tätä kavahtaa. Aika ajoin elokuvan uskottavuus on vaakalaudalla, mutta sen antaa helposti anteeksi. Kyseessä on viihteellinen, jännittävä ja koskettava elokuva kaiken ylittävästä rakkaudesta. Voisiko sen parempaa pakettia juurikaan rakentaa.
Teksti: © 2009 Heta Kämäräinen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA