Kabuliin sijoittuvassa neorealistisessa filmissä taksikuskin penkille jätetään poikavauva. Äidin etsintä alkaa.
Afganistanin pääkaupunkiin sijoittuva neorealistinen Kabuli Kid (2008) huokuu jo ensikuvissaan liian kauan kestänyttä sodan kierrettä, joka on mankeloinut uusiksi maan kamaran ja paikallisen elämän.
Pakkovalta on muuttanut muotoaan, mutta aina sitä on käytetty. Se on jatkuvasti läsnä, välillä haamukuvana, usein aitona muurina: talibanit, Neuvostoliitto, Pakistan ja nyt Yhdysvallat. Jalattomana miehenä, metallinsiruna kädessä, sotaorpoina.
Kabuli Kid seuraa parin päivän ajan arkirealistisella otteella taksikuski Khaledin (Hadji Gul) elämää. Se muuttuu, kun nainen sinisessä burkassa jättää takapenkille imeväisikäisen poikavauvan.
Khaled ja hänen isänsä ovat toivoneet poikalasta, koska Khaledilla on vain tyttäriä. Vaikeuksia kasaavan lapsen hylkääminen toistamiseen ei Khaledilta onnistu. Ja vaikka onnistuisikin, iskee omatunto. Liitos on vahva, mutta se käskee etsimään pojan äidin, ei adoptoimaan.
Sisältö on eletyssä elämässä, jota seurataan hermoherkästi lähes dokumentaarisella otteella, vaikka kyseessä onkin juonielokuva. Tuttipullon kasaaminen cocacolapullosta ja korvikejauheesta, etenkin niiden hankkiminen poikkeustilan maassa, on jo tarina sinällään.
Maailma on yrittäjien, valuutanvaihtajien ja kaasunmyyjien. Khaled matkustaa kuluneella taksillaan sirpaloituneessa kaupungissa, jossa vuosisatoja vanhat perinteet kohtaavat kehityksen.
Taustanäyttämönä toimivan Kabulin elpyvä luonne muuttuu näköharhaksi viimeistään ulkonaliikkumiskiellon aikana. Sotilaat partioivat. Itsemurhapommittaja iskee. Väliin huokaistaan helpotuksesta ja todetaan talibanien aikakauden katkenneen, mutta kyynisesti suhtaudutaan myös Yhdysvaltain väliintuloon.
Sodan luoma häiriötila ja vaihtuva keskusvalta ovat läsnä muistoissa ja elokuvan rungossa lähes jokaisessa kohtauksessa. Välillä se on suorasukaisuudessaan alleviivaavaa: valinnoilla korostetaan elokuvan ankkuroituvan afganistanilaiseen maaperään, ettei se jäisi kenellekään epäselväksi. Sota on kuin ylitsepyyhkäisevä luonnonilmiö, johon ei voi vaikuttaa. Sen tahdissa on vain tanssittava.
Naiset ovat sivustakatsojia. Vaimot eivät poistu kotoaan. Julkinen tila on miesten. Nainen sinisessä burkassa ei paljasta kasvojansa tai itseään. Nopeasti teon mahdollinen sokkiarvo laimenee peilattaessa sitä Kabulin tilanteeseen. Orpoja on, kuten eräs toteaa, niin paljon, että heitä pyörii jaloissa. Tätä taustaa vasten ei tarvitse pureutua äidin psykologisiin tasoihin. Se olisi jo selväksi tulleen kertaamista.
Orpokodissa vierailevat ranskalaiset nuoret ovat osa länsimaista kansalaisjärjestöä. He ovat Khaledin tavattuaan valmiita maksamaan löytöpalkkion, jos radion kautta etsitty äiti hakee takaisin vauvansa. Kyseessä on eräänlainen kaksoisside. Yhtäältä puhutaan inhimillisestä erehdyksestä, mutta toisaalta annetaan ymmärtää, että tietyistä kipeistä syistä lapsi hylättiin.
Rahapalkkio luo myös ongelmia. Ahneuden muodon saava selviytyminen yhdistyy raamatullisiin opetuksiin, mutta elokuvalle ominaisella humoristisella vireellä. Tilanne, jossa löytölapsella onkin useita äitiehdokkaita, muistuttaa kovasti kuningas Solomonin probleemaa.
Kabuli Kidin hillityn pinnan alla liikkuu suuret laatat, identiteetin, toimeentulon ja vanhemmuuden kysymykset. Viisaan Khaledin myötä elokuvan motoksi muodostuu pidättäytyminen tuomitsemasta muita. Sanoma on inhimillinen, ei moraalisaarna vaan tekopyhyyttä vastaan.
Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Peter Panin päivitys kaivaa keijupölyn alta keskiöön tarinamallin eksistentiaaliset väristykset aikuistumisesta.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA