Joy Ride 2: Dead Ahead

Ohjaus Louis Morneau
Näyttelijät Nicki Aycox, Nick Zano, Kyle Schmid, Laura Jordan
Maa Yhdysvallat / Kanada
Pituus 87 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2008 JR Canada Productions, Twentieth Century-Fox Film Corporation ja FS Film

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

John Dahlin kahdeksan vuoden takainen Joy Ride oli lajissaan kelpo kauhuelokuva, joka poikkeuksellisesti loi jännitteensä lähes ainoastaan tien päällä tapahtuvasta kissa-hiiri -leikistä. Elokuvassa nuori kolmikko – Paul Walker, Steve Zahn ja Leelee Sobieski – päätyi vastatusten pahansuovan Rusty Nail -nimisen rekkamiehen kanssa. Nyt elokuvalle on tehtailtu suoraan DVD:lle suunnattu jatko-osa, jonka ohjausvastuun on saanut kymmenen vuoden takaisesta hirveästä Bats-lepakkokauhusta tuttu Louis Morneau. Käsikirjoitusta on ollut kynäilemässä Bennett Yellin, jonka aiempiin töihin lukeutuvat mm. Nuija ja tosinuija ja sen epäkelpo jatko-osa.

Jos lähtökohdat ovat mainitunlaiset, ei lopputuloksen voi olettaa nousevan järin korkealle. Eikä näin käykään. Heppoinen tarina polkaistaan käyntiin lyhyellä prologilla, jossa maksullinen nainen päätyy salaperäisen rekkamiehen (Mark Gibbon) hyttiin ja pian maantieraadoksi. Tästä leikataan ryhmään nuoria, jotka taittavat matkaa aavikon halki päämääränään Las Vegas. Auto kuitenkin simahtaa yllättäen keskelle autiomaata, ja nuoret päättävät lainata syrjässä seisovan talon pihasta löytyvää menopeliä päästäkseen sivistyksen pariin.

Klassikkoauto kuuluu kuitenkin alkukohtauksesta tutulle rekkakuskille, joka lähtee lunastamaan kaaraansa takaisin. Pian yksi nuorista, Bobby (Nick Zano), on kaapattu ja toisten tehtäväksi jää kuunnella ”Ruostekynnen” radiopuhelimitse jakamia ohjeita. Mikäli pojan kihlattu, Melissa (Nicki Aycox), tottelee miehen käskyjä, lupaa tämä jälleen yhdistää nuoret rakastavaiset. Leikki käy kuitenkin askel askeleelta raa’emmaksi, ja erityisesti keskenkasvuisella emopoika Nikillä (Kyle Schmid) on vaikeuksia taipua ruostekynnen sadistisiin toiveisiin.

Joy Ride 2: Dead Ahead on niitä elokuvia, joista tuntuu oikeastaan typerältä puhua järin pitkästi. Yhtä joten kuten toimivaa kidutuskohtausta lukuunottamatta se on laiskasti toteutettu, puolitutun nimikkeen voimalla ratsastava halpiskauhu josta uupuu tunnelma, tyylikkyys ja idea. Äärimmilleen karrikoiduista päähenkilöistä on mahdoton välittää, eikä itse ruostekynsi ole sen karismaattisempi tapaus. Minkäänlaisia jännitteitä Morneau ei ohjaajan penkillä kykene luomaan, ja lepsun kokonaisuuden viimeistelee muutama täysin järjetön ja huonosti toteutettu stuntti. Ilmeisesti törmättäessä auto tosiaan joko hajoaa pieniksi palasiksi, nousee kaikkien fysiikan lakien vastaisesti ilmaan tai räjähtää itsestään.

Levyn takakansi mainostaa elokuvan ”vievän raivon aivan uudelle tasolle”. Tämä saattaa päteä katsojaan, sillä paikoin Joy Ride 2:n katselu todella muistuttaa aivolobotomiaa, saaden paatuneemmankin halpiskauhujen ystävän kyseenalaistamaan alanvalintaansa. Kaikki huono ei tosiaan muutu luokattomuudessaan nautittavaksi, eikä Joy Ride suhtaudu omaan habitukseensa riittävällä huumorilla oikeuttaakseen olemassaolonsa. Kun edes nykytrendien mukaista kidutusestetiikkaa ei hyödynnetä kuin yhden lyhyen kohtauksen verran, jää lopputulos ponnettomaksi jokaisella osa-alueella.

DVD: FS Filmin julkaiseman DVD:n 1.78:1 kuva on riittävän tarkka ja selkeä, eikä Dolby Digital 5.1 -ääniraidassakaan ole juuri moitittavaa. Ongelmat ovatkin enemmän elokuvan tylsässä visuaalisessa annissa ja yksitoikkoisessa äänimaailmassa.

Ekstroina levyltä löytyy pari dokumenttia. Ensimmäinen on hyvin perinteinen 13-minuuttinen making of, jossa näyttelijät turisevat niitä näitä ja kiittelevät kollegojaan. Pahimmilta ylisanoilta vältytään, ja lyhyen pätkän katsoo ihan mielellään. Toinen dokkaripätkä kertoo elokuvaa varten tehdyistä maskeerauksista, jotka näyttävät kulissien takana hienommilta kuin itse elokuvassa. Koosteiden lisäksi mukana on pariminuuttinen pätkä, jossa storyboardia verrataan valmiiseen kohtaukseen. Kaiken kaikkiaan ekstrat ovat melko yhdentekevät, eivätkä ne tuo elokuvaan mitään uutta – paitsi tiedon siitä, että leffassa kuumana hohkava aavikko onkin itse asiassa Kanadan hyytävää aroa.

Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa