Jonah Hex

Jonah Hex (2010)

| Blu-ray
• 1

Laatunäyttelijätkin epäonnistuvat kamalassa sarjissovituksessa, jossa on ainesta viime vuoden huonoimmaksi elokuvaksi.

julkaistu 2011-03-21 / päivitetty 21.03. klo 22:10

KUVA 3

Josh Brolin
Josh Brolin

KUVA 2

John Malkovich ja Wes Bentley
John Malkovich ja Wes Bentley

KUVA 1

Megan Fox ja Josh Brolin
Megan Fox ja Josh Brolin

Jonah Hex

Ohjaus Jimmy Hayward
Näyttelijät Josh Brolin, Megan Fox, John Malkovich, Michael Fassbender, Will Arnett, Michael Shannon, Wes Bentley
Maa Yhdysvallat
Pituus 81 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©
• Kuva 5
• Ääni 5

Ekstrat 3

Lisää alla

Blu-ray

Ohjaaja Jimmy Haywardin, jonka ainoa aikaisempi ohjaustyö on animaatioelokuva Horton (2008), uusin teos Jonah Hex yhdistää kaksi genreä, jotka ovat joutuneet melkoisen ryöpytyksen kohteeksi 2000-luvulla – sarjakuvafilmatisoinnin ja lännenelokuvan. DC Comicsin sarjakuvaan perustuva toimintapätkä tuo molemmista pahimmat puolet esiin. Villi länsi –teema näkyy lähinnä puvustuksessa ja muissa ulkoisissa yksityiskohdissa, mutta varsinkin elokuvan hengettömissä toimintakohtauksissa otetaan kunnolla pesäeroa perinteisiin länkkärielementteihin.

Jonah Hexin taru alkaa Yhdysvaltain sisällissodasta, jossa Hex taisteli etelävaltioiden puolella. Sotilaasta tulee kuitenkin etsintäkuulutettu, kun Hex pettää komentajansa Quentin Turnbullin (John Malkovich) pelastaakseen sairaalaan. Samalla Hex joutuu vastuuseen Turnbullin pojan kuolemasta. Tämän seurauksena Hex menettää oman perheensä Turnbullin kostonhimolle. Kun Turnbullin luullaan kuolleen hotellipalossa, Hex hylkää haaveensa lopullisesta kostosta ja tyytyy palkkionmetsästäjän hommiin.

Yhdysvaltain armeijalla on kuitenkin syytä uskoa Turnbullin olevan elossa, ja suunnittelevan terrori-iskua, joka tuhoaisi koko Maan. Armeija tarjoaa Hexille vapautusta kaikista syytteistä, jos vanha sotasankari onnistuu löytämään pelätyn terroristin ajoissa. Niinpä raakalaismaiseksi kostajaksi vuosien aikana muuttunut Hex tarttuu tilaisuuteen yhdessä sähäkän Lilahin (Megan Fox) kanssa.

DC Comicsin vähemmän tunnetun antisankarin roolissa nähdään Oscar-ehdokas Josh Brolin. Useimmiten laaturooleista tavattavaa Brolinia ei ainakaan kukaan pääse syyttämään kaavoihin kangistumisesta, mutta valitettavasti Jonah Hex ei lisää miehen ansioluetteloon mitään muuta kuin häpeäpilkun.

Vanhan Hollywoodin glamouria henkivältä ulkonäöltään kehutun mutta näyttelijänlahjoiltaan armotta pilkatun Transformers-tähti Megan Foxin rooli kliseeksi muodostuneena itsenäisenä ja paksunahkaiseksi oppineena prostituoituna istuu samaan muottiin hänen aiempien suoritustensa kanssa, joissa ensisijaisena tarkoituksena on näyttää hyvältä. Brolinin ohella myös sivuosia täydentävien Malkovichin ja Michael Shannonin mukanaolo aiheuttaa hämmennystä. Ehkäpä muhkeampi palkkashekki sai nämäkin ansioituneet näyttelijät mukaan.

Noin 50 miljoonan dollarin budjetilla valmistunut elokuva floppasi Yhdysvaltojen lippuluukuilla rajusti, tuoden koko teatterikierroksensa aikana takaisin vain noin reilun viidesosan tuotantobudjetista. Tämän moderneja tuliaseita villissä lännessä käyttelevän palkkionmetsästäjän jyrkkä vastaanotto voi osaltaan kertoa yleisön kapinasta Hollywoodin harrastamaa ideankierrätystä vastaan.

Omaperäiset ja elokuvissakävijöihin uudella tavalla vetoavat sarjakuvafilmatisoinnit ovat toki harvinaista herkkua, mutta Jonah Hexin tapauksessa elokuvasovitus vaikuttaa väkisin väännetyltä ja puolihuolimattomalta, ikään kuin tekijät itsekään eivät olisi uskoneet tarinan kantavuuteen. Se on toisaalta täysin ymmärrettävää.

Blu-ray: Warnerin blu-rayn ääni (DTS-HD Master Audio) ja kuva (1080p teräväpiirto 2.4:1) ovat kirkkaat ja terävät. Vain elokuvan blu-ray-versiolta löytyviin ekstroihin kuuluu ”The Weird Western Tales of Jonah Hex” sekä ”The Inside Story of Jonah Hex”. Mukana myös DVD:llä nähtävät vaihtoehtoiset kohtaukset.

Teksti: © 2011 Kreeta Korhola

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.

Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2023
ISSN 1798-7202