Eddie Murphyn tähdittämä hyvän-tuulinen komedia vie mukanaan toden ja mielikuvituksen rajalle.
Imagine That on uutuuskomedia, joka tempaa katsojan mukaan mielikuvituksen maailmaan. Hyväntuulista elokuvaa tähdittävät komedioista jo pitkään mainetta niittänyt Eddie Murphy ja lapsinäyttelijälupaus Yara Shahidi.
Elokuva kertoo pienestä Olivia-tytöstä, jonka vanhemmat ovat hiljattain eronneet. Hän viettää aikaansa pääosin Tricia-äitinsä (Nicole Ari Parker) hoivissa, mutta myös Evan-isän vastuunkantoa kaivattaisiin enemmän. Evan on kuitenkin kiireinen liikemies, jolla on paljon vastuuta töissä. Lapsenhoito on Evanille outoa ja vie aikaa työnteolta. Evan saa tyttärensä hoidettavakseen viikoksi, jonka aikana kaikki muuttuu. Olivia vie taikaviltin avulla isänsä mukanaan omaan mielikuvitusmaailmaansa, jossa Kupida, Mopida ja Sopida-prinsessat asuvat. Prinsessat antavat Olivia kautta Evanille kullanarvoisia sijoitusvinkkejä, jotka auttavat häntä etenemään työssään. Evan joutuu samalla myös pohtimaan elämänarvojaan, menestymisen käsitettä ja suhdetta tyttäreensä.
Yara Shahidi Olivian roolissa on loistava. Hänet valittiin reilun 3000 lapsinäyttelijän joukosta ja valinta osui oikeaan. Shahidin ja Murphyn näyttelijäsuoritukset tukevat toisiaan. Myös muut elokuvaan valitut näyttelijät hoitavat työnsä hyvin, vaikka heidän roolinsa jäävät pieniksi pääosanäyttelijöiden rinnalla.
Imagine That on Karey Kirkpatrickin ensimmäinen ohjaustyö elokuvassa, jossa on ihmisnäyttelijöitä animoitujen sijaan. Aiemmin hän on käsikirjoittanut lukuisia elokuvia (muun muassa Kananlento, Yli aidan, Linnunradan käsikirja liftareille ja Spiderwickin kronikat) ja ohjannut yhden animaation (Yli aidan). Ohjaustyöstä paistaa hyvässä mielessä läpi ohjaajan tausta. Mielikuvituksen käyttäminen tämän elokuvan kohdalla on ensiarvoisen tärkeää.
Elokuvan käsikirjoittajien Ed Solomonin ja Chris Matheson ansioksi luettakoon, etteivät he ole sotkeneet mukaan imelää rakkaustarinaa erovanhempien välille. Se ei kuulu tähän elokuvaan eikä se olisi edes uskottavaa. Päälinjoiltaan elokuvan käsikirjoitus on tavanomainen, mutta sen etuna on mielikuvituksen taso. Elokuvassa mielikuvitusmaailma on Olivian tapa selviytyä erosta. Lapsen ajatukset välittyvät mielikuvitusystävien kautta lopulta myös isään. Tämä on tuotu tarinassa hyvin esille. Käsikirjoitus on eheä ja siitä välittyy hyvin mitä elokuvalla on haluttu kertoa.
Kaiken kaikkiaan Imagine That on valloittava elokuva. Se käsittelee toki vain pinnallisesti eroperheen arkea ja luo siitä kovin ruusuisen kuvan. Tämän antaa kuitenkin helposti anteeksi, koska elokuvaan on onnistuttu luomaan uskottava mielikuvitusmaailma. Siinä maailmassa asiat sujuvat ilman ongelmia. Elokuvalla halutaan kannustaa lapsia ja myös aikuisia ajattelemaan, ettei unelmointi maksa mitään. Mielikuvitusmaailmassa kaikki on mahdollista.
DVD:llä on runsaasti lisämateriaalia. Elokuvan voi katsoa Karey Kirkpatrickin ja Yara Shahidin kommentoimana. Lisäksi kuvauspaikkoihin pääsee tutustumaan Yara Shahidin mukana ja eräässä lisämateriaalissa näyttelijät kertovat omasta suhteestaan mielikuvitusmaailmaan. Mukana on myös “Tähtipeite: Amerikan alkuperäiskansojen vaikutus”, jossa valotetaan kuinka intiaanilegenda auttoi elokuvan mielikuvitusmaailman luomisessa. “Mitä he todellisuudessa sanoivat?”-lisämateriaalissa näytetään puolestaan mitä kohtausten taustalla televisiossa aika ajoin pyörivissä uutislähetyksissä todella sanotaan. DVD:llä on myös poistettuja otoksia ja poisleikattuja kohtauksia.
Imagine That-DVD:n lisämateriaaleihin on panostettu tavallista huolellisemmin. Jokainen lisämateriaalin osa on kestoltaan sopivan lyhyt, jotta niihin jaksaa vielä elokuvan katsomisen jälkeen keskittyä. Lisämateriaalit syventävät elokuvakokemusta ja antavat tarinalle lisäarvoa.
Teksti: © 2010 Heta Kämäräinen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA