Köyhyyden ja epäluotettavan aviomiehen kanssa kamppaileva työläisnainen löytää elämäänsä uutta sisältöä valokuvauksesta Jan Troellin epookkidraamassa.
Jan Troellin ohjaama Ruotsin oscartarjokas, Ikuistetut hetket, perustuu ohjaajan vaimon perhetarinaan. Elokuvan pienieleinen ja herkkä tarina työväenluokkaisesta Maria Larssonista, joka löytää valokuvauksesta uutta sisältöä elämäänsä, on koostettu Larssonin tyttären muisteluiden pohjalta.
Viime vuosisadan alkuvuosiin sijoittuva, kiinnostavaa ajankuvaa tarjoava elokuva seuraa tuiki tavallisen työväenluokkaisen perheenäidin elämää, joka nousee arkipäiväisen yläpuolelle arpajaisvoiton myötä. Maria (Maria Heiskanen) voittaa arpajaisissa kameran, joka kuitenkin avioliiton ja lasten myötä jää käyttämättömänä kirstun pohjalle. Elämä naisiin- ja viinaanmenevän satamatyöläismiehen (Mikael Persbrandt) kanssa on kuitenkin tiukkaa. Rahapulassa Maria päättää myydä kameransa, mutta valokuvausliikkeen pitäjän rohkaisemana kuitenkin päättää antaa valokuvaukselle mahdollisuuden. Kameran linssin kautta hänelle avautuu uusi maailma, jossa Malmön laitakatujen arki näyttäytyy pelkistetyn kauniina.
Marian maailmaa avartaa valokuvauksen myötä saavutettu uusi, itsenäinen rooli yhteisössä, mutta sen mukana tulee myös ongelmia. Maria löytää ystävän ja ymmärtäjän valokuvausliikkeen pitäjästä, tanskalaisesta Sebastian Pedersenistä (Jesper Christensen), mikä kiristää välejä jo entisestään myrskyisässä avioliitossa. Herrasmiesmäinen Pedersen voittaa puolelleen niin Marian kuin tämän lapsetkin. Sivistyneenä ja hyvätapaisena hän on kuin Marian väkivaltaisen alkoholistimiehen täydellinen vastakohta. Tilanteesta kehkeytyykin hienovarainen kolmiodraama, jossa pinnan alla kuohuvat tunteet jäävät aikakauden tiukkojen sosiaalisten normien jalkoihin.
Elokuva on surullisen kaunis ja herkkä kertomus viime vuosisadan alun työväenluokkaisen perheen elämästä, jossa yhteiskunnan mullistukset kulkevat taustalla muokaten Larssoneiden arkea. Satamatyöläisten parissa päätään nostava työväenliike yltyy lakkoiluksi ja kapinoinniksi, eivätkä Larssonitkaan välty sitä seuraavalta ajojahdilta. Pienet tragediat seuraavat toisiaan, mutta niiden välissä nähdään pieniä onnenväläyksiä, jotka Maria ikuistaa kamerallaan. Lopulta kuitenkin yksi jos toinen perheenjäsenistä joutuu sovittamaan unelmiaan yhteiskunnan tiukkojen normien mukaiseksi. Kyseessä on kuitenkin ruotsalainen elokuva, joten slaavilaiseen synkistelyyn ei silti sorruta. Elokuva on kaihoisuudestaan huolimatta optimistinen: Marian elämään mahtuu kompromisseja, mutta kameran linssin läpi voi kauneutta löytää yllättävistäkin paikoista.
Jan Troellin elokuva on kauniisti kuvattu ja upeasti rytmitetty. Arjen kauneus nousee esiin kauniisti kuvatuissa tuokiokuvissa. Näyttelijäsuoritukset ovat upeita. Roolistaan useasti palkittu Maria Heiskanen loistaa arkensa kanssa kamppailevana, urheana työläisnaisena. Suomessa lähinnä Beck –elokuvista tunnettu Mikael Persbrandt heittäytyy ihailtavasti Marian väkivaltaisen hulttiomiehen rooliin. Golden Globe –ehdokkaanakin olleen elokuvan suurin heikkous onkin lopulta sen pituus: verkkaisesti etenevässä elokuvassa seurataan suurperheen arkea niin yksityiskohtaiseksi, että karsimisen varaakin olisi ollut.
DVD: Anamorfinen 1.78:1 laajakuva sekä DD 5.1 ääniraita ovat hyvälaatuiset. DVD:llä lisämateriaalina elokuvan taustalla olevaa tarinaa sekä Troellin ohjausprosessia valottavat pikkudokumentit.
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA