John Cusack ja kumppanit matkaavat menneisyyteen maagisella poreammeella.
Kasarikankkuseksikin tituleerattu Hot Tub Time Machine (2010) tarjoilee härskejä vitsejä haikealla vivahteella. Tarinassa nelikymppiset, erilleen ajautuneet nuoruuden ystävykset Adam, Nick ja Lou (John Cusack, Craig Robinson ja Rob Corddry) saavat taianomaisen mahdollisuuden palata kultaiselle 80-luvulle, jolloin nuorukaisilla oli tyttöystäviä, uramahdollisuuksia ja tukkaa. Äijäköörin täydentää Adamin nörtti siskonpoika Jacob (Clark Duke).
Retki läpi ajan tehdään maagisella poreammeella, jonka korjaajan roolissa nähdään kasaritähti Chevy Chase. Aikahyppyjä kuvaavissa elokuvissa tuttujen dilemmojen lomassa puidaan kolmikon ystävyyttä, syödään sieniä ja korjataan menneitä valintoja.
Ohjaaja Steve Pink (Accepted, 2006) on aiemmin kauhonut lusikallaan ennemminkin näyttelijän ja tuottajan soppaa, eikä nouse toisella kokopitkällä ohjaustyöllään erityisen huimiin sfääreihin. John Cusackin tähdittämän High Fidelityn (2000) käsikirjoittajakin kunnostautunut Pink luottaa ehdoitta suhteellisen kokeneihin näyttelijöihinsä.
Kuitenkin näyttelijöille olisi ollut hyvä asettaa selkeämmät rajat ja tarinaa palvelevat roolit, jolloin jokaisen vahvimmat piirteet olisi kenties saatu paremmin käyttöön. Jokseenkin kokematon käsikirjoittajakolmikko Josh Heald, Sean Anders ja John Morris tuntuvat samoin kirjoittaneen kohtauksia näyttelijöiden eikä hahmojen ehdoilla.
Oheisten puitteiden myötä jokainen elokuvan päänäyttelijöistä pyrkii olemaan komedian hulvattomin hahmo vaihtelevalla menestyksellä. Tästä seuraa, että elokuvan hauska yleisvire ja komedialliset oivallukset kärsivät liiallisesta hassutteluähkystä. Alapäävitseillekin on olemassa paikkansa, mutta Hot Tub Time Machinella olisi ollut tarinaltaan ja esiintyjiltään edellytykset myös vanhan koulukunnan komediaan, jossa ei sorruta jatkuvaan nolojen tilanteiden tulitukseen. Chevy Chase on sentään kerrankin hieman tavallista siedettävämpi. Kenties Chase on tajunnut parhaiten hyödyntää pelkän läsnäolonsa koomisuutta.
Päämäärä on räikeän selkeästi toistaa kesän 2009 hittikomedian Kauhea kankkunen suosio brändäämällä Hot Tub Time Machinea kasarikankkuseksi. Elokuva on ehdottomasti myös eräänlainen homage 80-luvun komediaklassikolle Paluu tulevaisuuteen (1985) jatko-osineen. Crispin Gloverin näyttäytyminen yksikätisen piccolon roolissa on kenties selkein suora viittaus, vaikka asteen veikeämpää kikkailua osoittaa esimerkiksi Craig Robinsonin lavaesiintyminen Black Eyed Peasin biisiä tapaillen. Sebastian Stan edustaa Blainen roolissa aikamatkustajien kotiinpaluuta vastustavaa uhkaa ja mukailee hauskasti Paluu tulevaisuuteen -elokuvien Biffiä.
80-luku vaatehirvityksineen ei ikävä kyllä nykyisin edusta passéta, jona sitä yritetään elokuvassa markkinoida. Vilkaisu jopa koto-Suomen katukuvaan kertoo tarinaa neonpunaisten hiihtareiden ja muodottomien t-paitojen paluusta. Muutoin katsaus peilikuvaan aikamatkan alussa on yksi elokuvan hauskimmista kohtauksista eikä naurun puutteesta tulla kokonaisuudessa muutenkaan varsinaisesti kärsimään leffateatterin pimeydessä, jossa yleisön reaktiot ruokkivat toisiaan saamaan enemmän irti keskiverrosta komediasta.
Teksti: © 2010 Marjo Eskola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA