Hassut hurjat hirviöt

Ohjaus Spike Jonze
Näyttelijät Max Records, Catherine Keener, Mark Ruffalo, James Gandolfini, Lauren Ambrose, Catherine O’Hara, Chris Cooper, Forest Whitaker, Paula Dano ja Michael Berry Jr.
Maa Yhdysvallat
Pituus 103 min
Ikäraja 7 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Max on kymmenvuotias, hiukan yksinäinen poika. Isosiskonsa (Pepita Emmerichs) ja yksinhuoltajaäitinsä (Catherine Keener) väliseen tyhjiöön putoava nuori pakenee arjessaan omiin mielikuvitusleikkeihinsä ja kärsii, kun ei aina saa huomiota. Kun äiti tuo kotiin uuden miesystävänsä (Mark Ruffalo), saa Max tarpeekseen ja karkaa kotoa. Lähimetsän läpi poika löytää tiensä purjeveneelle joka vie tämän kaukaiselle saarelle. Sitä asuttavat suuret karvaiset otukset.

Maurice Sendakin lastenkirjaan perustuva Hassut hurjat hirviöt on ohjaaja Spike Jonzen ensimmäinen elokuva seitsemään vuoteen. Niin kauan on vierähtänyt loistavasta Adaptationista.

Huhu kertoo, että studio oli niin pettynyt Jonzen ensimmäiseen versioon, että uhkasivat tätä potkuilla. Ohjaaja sai kuitenkin tilaisuuden tehdä elokuvaan parannuksia, ja toinen näkemys lopulta mahtui seulasta läpi. Studiopomojen närkästys on helppo ymmärtää, sillä nykyiselläänkään Hassut hurjat hirviöt ei ole maailman helpoin elokuva. Eikä ainakaan mikään pienten lasten pätkä. Tarina on yllättävän tummasävyinen, eivätkä saaren asukitkaan niin hassuja kuin nimi antaisi olettaa.

Synkät hetket ovat kuitenkin pakon sanelemia, kun suurennuslasin alla on pojan pakeneminen oman minuutensa “hurjalle” puolelle. Freudilaisessa sadussa Maxin alitajunta ilmenee hirviöinä, joista kukin ilmentää jotakin tämän luonteenpiirrettä tai pelkoa. Sendak itse karrikoi hahmot omien sukulaistensa mukaan, tällaisina hän itse näki heidät pienenä lapsena. Nimetkin tulivat lähipiiristä.

Jonze on sisäistänyt pohjatekstistä olennaisimman, mutta rakentanut elokuvansa ihailtavan omaehtoisesti. Kuvakieli ammentaa Michel Gondryn kaltaisten hörhöjen kotikutoisesta tyylistä, mutta risteyttää siihen surrealistisia elementtejä. Hirviöiden valtakunta on mielivaltainen yhdistelmä kivisiä rantakarikkoja, tiheää aarniometsää ja porottavaa autiomaata. Miljöö vaihtuu Maxin oman mielen mukaan, aika ja fysiikan lait menettävät merkityksensä. Koko ikuisuudelta tuntuva matka taittuu ennen illallispöytään istumista.

Yksinäisyyttä ja erilaisuutta on harvoin elokuvassa käsitelty näin kauniisti. Elokuva ei pelkää lausua vaikeita asioita ääneen, ja kohtaukset, jotka usein ovat pelottavia ja ahdistaviakin, osuvat kenen tahansa sellaisen tunneytimeen, joka muistaa millaista on itse olla lapsi. Ohjaajan sanoin: Tämä ei ole lastenelokuva, vaan elokuva lapsuudesta.

Trailereissa kuultu Arcade Firen Wake Up ei soi elokuvassa. Koko ääniraita on Yeah Yeah Yeahsin solistin, Karen O:n käsialaa. Hirviöiden ääninä kuullaan mm. James Gandolfinia, Catherine O’Haraa, Paul Danoa ja Forest Whitakeria. Elokuvaa kantaa kuitenkin harteillaan nuori Max Records, jonka suoritus on intiimi ja persoonallinen.

Hirviöiden toteutuksessa ei ole juuri turvauduttu CGI:hin, vaan otukset ovat oikeita jättiläisiä. Hahmoista on onnistuttu tekemään hätkähdyttävän ilmeikkäitä ja persoonallisia, ja näyttelijöiden ilmaisu on vahvaa paksun karvareuhkankin alta. Kasvojen kohdalla tietokoneita on hyödynnetty, mutta sitä ei elokuvasta huomaa.

K7-ikäraja on lähinnä viitteellinen: nuorimmat katsojat eivät välttämättä saa Jonzen visiosta paljoakaan irti. Ehkä olennaisen tajutakseen täytyy itse olla jo lapsuutensa ohittanut. Ehkä tarina avautuu vasta kun sitä reflektoi omaan elämäänsä. Ja miksipä ei Maxin matka toimisi allegoriana myöhemmän iän irtiotoillekin? Tokkopa moni ihminen aikuisiälläkään on niin eheä, etteikö se hirviö aika ajoin nostaisi päätään.

DVD: Warner Brosin julkaiseman DVD:n kuva (anamorfinen 2.40:1-laajakuva) ei ole paras mahdollinen. Kalsea väripaletti toistuu moitteetta, mutta kuva kaipaisi lisätarkkuutta ja pikselöityy erityisesti toimintakohtauksissa. Ääniraidassa (DD 5.1) ei ole moitittavaa.

Lisämateriaalina on trailerien lisäksi muutama lyhyt kooste kuvauspaikoilta. Pätkät eivät sinänsä avaa elokuvaa, mutta antavat sentään jonkinlaista kuvaa filminteossa vallinneesta yhteishengestä.

Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa