Happy-Go-Lucky

Ohjaus Mike Leigh
Näyttelijät Sally Hawkins, Eddie Marsan, Alexis Zegerman.
Maa Iso-Britannia
Pituus 118 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2008 Film4, Ingenious Film Partners, Summit Entertainment, Thin Man Films, UK Film Council ja Sandrew Metronome.

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Mike Leigh’n (Vera Drake, Salaisuuksia ja valheita) Happy-Go-Lucky (2008, Iso-Britannia) on lopulta älykkäämpi ja mielenkiintoisempi kuin ensivilkaisulla osaisi arvata. Päällisin puolin elokuva on hilpeän värikäs kuvaus naisesta joka kohtaa kaiken vastaantulevan hymy kasvoillaan. Elämäntapaoptimisti Poppy (Sally Hawkins) on luokanopettaja, joka elää railakasta boheemielämää kimppakämpässä parhaan ystävänsä kanssa, kiertää klubeja pikkusiskonsa opiskelijakavereiden mukana ja näkee koko maailman riemuntäyteisenä karnevaalina, jonne kaikilla on vapaa pääsy.

Alkuun Poppy herättää ihastusta kirkassilmäisen lapsenomaisella innostuksellaan, muttei tunneskaalaltaan yksioikoisena kuitenkaan jaksa kiinnostaa loputtomiin, vaikka tarjoaakin herkullisia koomisia hetkiä kikatuksensekaisella hössötyksellään ja höpötyksellään. Kiinnostavan elokuvasta tekeekin Poppyn suhde ympäröivään maailmaan ja reaktiot, joita hän herättää kanssaihmisissään.

Kun Poppyn pyörä varastetaan, päättää hän mennä autokouluun, jossa opettajaksi osuu vakavamielinen ja kiivasluontoinen äärioikeistolaispunaniska (Eddie Marsan). Täydellisten vastakohtien kohtaamisesta syntyy niin mehukasta komediaa kuin riipivää draamaakin, jossa kummastakin osapuolesta paljastuu uusia, synkempiä puolia. Usein Poppyn järkkymätön positiivisuus tuntuukin uskomattoman ärsyttävältä. Maanisuuden ovia kolkutteleva iloisuus on raivostuttavaa: miksei Poppy voi ottaa mitään vakavasti? Mitkä hänen motiivinsa lopulta ovat? Toisaalta Poppylla riittää empatiaa oppilailleen ja lähikujan kodittomille naiiviuteen asti, toisaalta hän vaikuttaa väliin itsekkäältä ja ajattelemattomalta tuputtaessaan intoaan ihmisille, joiden tarpeita ei edes yritä ymmärtää.

Poppyn ja autokoulunopettaja Frankin suhde nousee elokuvan mielenkiintoisimmaksi. Kahdesta ääripäästä löytyy vastakohtaistamisen kautta inhimillistä haavoittuvaisuutta ja kovuutta yllättäviltä tahoilta. Sekä Hawkins että Marsan tekevät loistavaa työtä ja tuovat äärimmäisyyksiin taipuvaisista hahmoistaan esiin myös hienovaraisempia sävyjä ja piirteitä. Loistavat näyttelijäsuoritukset yhdessä Leigh’n älykkään käsikirjoitus- ja ohjaustyön kanssa tekevät elokuvasta erittäin viihdyttävän mutta myös koskettavan kokonaisuuden.

Poppy nauraa aikuisuudelle, mutta ikinuoren kimppakämpän idyllissä on havaittavissa haikeutta: yhteiseloa on jatkunut jo kymmenen vuotta, eikä mikään ole muuttunut. 30-vuotias Poppy elääkin pysähtyneen kehityksen tilassa. Siinä Leigh’n elokuva onkin omituinen. Se kertoo nuoresta naisesta olematta kuitenkaan kasvutarina, missä sen viehätys piileekin. Positiivinen asenne, kyky nähdä hyvää kaikessa ja säilyttää lapsenomainen välittömyys ja into ovat ihailua herättäviä ominaisuuksia ja nähdään usein tienä onneen, mutta samalla ne herättävät katsojassa jopa sääliä Poppya kohtaan. Esittämällä Poppyn traagisessa valossa Leigh tuntuu kyseenalaistavan optimistisuuden arvon ja asettavan koko onnellisuuden käsitteen monitasoisen tutkiskelun alaiseksi. Elokuvan jälkeen on hämmentynyt olo: Poppy ihastuttaa, mutta saa myös miettimään mitä ihmisessä on vialla kun koko ajan täytyy hymyillä.

DVD:ltä löytyy lisämateriaalina hauska puolen tunnin featurette, jossa näyttelijät ja ohjaaja analysoivat elokuvan roolihahmoja, sekä lyhyempi pätkä elokuvan kuvauksista. DVD:n kuvaformaatti on ajoittain hieman pehmeä anamorfinen 1.85:1 laajakuva, vekkulia ääniraitaa toistaa DD 5.1.

Teksti © 2009 Maria Koistinen