Tanskalaisessa laatudraamassa yleisinhimillisiä aiheita käsitellään tunteikkaasti ja vetävästi
Tanskalaisessa laatudraamassa Häiden jälkeen (2006) yleisinhimillisiä aiheita käsitellään tunteikkaasti ja vetävästi. Sitä tuskin kukaan onnistuu sullomaan art house -gettoon, mikä on usean ihmislähtöisen elokuvan luokituksellinen hautausmaa.
Erityistä on rikkaan aineksen vaivaton käsittelytapa. Salaisuuksien kautta avautuva draaman kaari on sisällöllisesti hittikokoelma. Siinä liikutaan häistä syntymäpäivien kautta hautajaisiin samalla kun tapahtumia sitoo yhteen vanhemmuuden, menetyksen ja sovituksen tematiikka.
Vastakohdilla leikkivässä aloituksessa seurataan kahta tanskalaista miestä. Lastenkotia Intiassa hoitava Jacob (Mads Mikkelsen) on parannuksen tehnyt hulttio. Hänen on määrä matkustaa Kööpenhaminaan allekirjoittamaan sopimus, millä turvataan auttamistyön jatkuvuus.
Lahjoittaja on miljonääri Jørgen (Rolf Lassgård). Viivyttelemällä hän saa Jacobin jäämään tyttärensä hulppeisiin häihin, jotka paljastuvatkin Jacobin tyttären häiksi. Parikymmentä vuotta aiemmin Jacob seurusteli Jørgenin nykyisen vaimon (Sidse Babett Knudsen) kanssa.
Tässä eräs salaisuuksista, avautuvista ovista. Tyttären ja isän suhdetta aletaan rakentaa pohjatyön tehneen Jørgenin myötävaikutuksella. Haavojen repimiselle on kauaskantoiset syynsä, mikä lisäksi kertoo liikemiehen rutinoituneesta tavasta hallinnoida elinpiiriään.
Ohjaaja Susanne Bierin tavaramerkki on ilmava käsivarakuvaus, millä annetaan luonnollista liikkumatilaa näyttelijöille. Toistuvissa lähikuvissa kohdistetaan kasvoihin, etenkin silmiin ja huuliin. Usein niillä on tunnetilaa ennakoiva ja rekisteröivä merkityksensä.
Kauttaaltaan vahva näytteleminen tasoittaa joitakin helppoja juonellisia valintoja, joskin käsikirjoittaja Anders Thomas Jensen on useasti todistanut olevansa mestari. Pidättyväinen, surusilmäinen Mads Mikkelsen saa parikseen nuoren Stine Fischer Christensenin, jolta löytyy herkkyyttä henkisesti raskaimpaan rooliin.
Lajityyppiin kuuluvista elementeistä esimerkkinä on isän ja tyttären (Christensen) ravintolakohtaus. Sopivasti vaivaantuneen, realismia hakevan ilmapiirin vuoksi sitä ei kuitenkaan voi kutsua kliseiseksi. Tyttären tuoma perhealbumi on tässä yhteydessä vain kipeä lista menetetyistä hetkistä.
Hahmot on käsikirjoitettu liukumaan kohti dilemmoja. Ongelmatilanne heittää psykologisen varjon kohteensa ylle, minkä vaikutuksia tarkastellaan. Konkreettisimmillaan se näkyy Jacobin kohdalla. Hänen on valittava intialaisen adoptiopoikansa ja tanskalaisen tyttärensä väliltä.
Loppua kohden löysätään, mutta vaaka liikkuu myötämielisempään suuntaan pikemminkin suurten uhrausten painosta. Paavo Haavikon lause jokaisesta paluusta tappiona kumotaan useampaan kertaan. Lopetus on kevytversio happy endista: kasaantuneiden paineiden katarttinen purkaus, muttei lupausta muusta.
Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA