Friday the 13th

Ohjaus Marcus Nispel
Näyttelijät Jared Padalecki, Danielle Panabaker, Travis Van Winkle, Amanda Righetti
Maa Yhdysvallat
Pituus 101 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 New Line Cinema, Paramount Pictures, Platinum Dunes ja Crystal Lake Entertainment ja Paramount Home Entertainment Finland

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Klassikkoelokuvien uusimiseen erikoistuneen Marcus Nispelin (Teksasin moottorisahamurhat, Frankenstein, tuleva Conan) Friday the 13th (Perjantai 13. päivä) ei itse asiassa ole suora remake. Alkuperäisteoksessa lauma nuoria kokoontui Crystal Lake -nimiselle kesäleirille, ja ryhmää harvensi salaperäinen murhaaja. Sittemmin sarjan keulakuvaksi noussut Jason Voorhees sen sijaan nähtiin kunnolla vasta kakkososassa. Kuulu kiekkomaski sai odottaa kolmanteen Perjantaihin asti.

Nispelin visio niputtaa kolme ensimmäistä osaa siistiin pakettiin. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa alkuperäisen Perjantain murhaaja menettää tappoputkensa loppusuoralla päänsä. Siitä leikataan nykyaikaan, jolloin kesäleirin verilöyly on enää nuotiotarinaksi taantunut legenda.

Crystal Lake on hylätty raunio, mutta sen ympärillä kuhisee. Kaveriporukka saapuu lihaksikkaan Trentin (Travis Van Winkle) ökyrikkaiden vanhempien kesämökille pämppäämään, ja lähistöllä häärii myös metsiin kadonnutta siskoaan (Amanda Righetti) etsivä Clay (Jared Padalecki). Isoveikka ei tahdo uskoa tytön olevan kuollut, ja vaisto osuu oikeaan: 20 vuotta sitten äitinsä kuolemasta traumatisoitunut Jason on kidnapannut äitiään muistuttavan tytön, ja ottanut asiakseen harventaa nuorten lukumäärää luotettavan machetensa avulla.

Yhtenä genren keskeisistä teoksista muistettava Perjantai 13. päivä (Friday the 13th, 1980) oli sekin kaukana omaperäisestä. Tekijät ryöstivät parhaat palat muista aikakauden teinislashereista, etenkin Carpenterin Halloweenista, pyrkimyksenään ratsastaa tovereidensa suosiolla. Tuloksena oli tehokas ja tuottoisa, mutta yliarvostettu kauhupätkä. Ja hupaisa moraalisaarna – seksistä seurasi väkivaltainen kuolema.

Nispel yhdessä käsikirjoittajien (Damian Shannon ja Mark Swift) kanssa ei edes yritä tyylillisesti tuoda Perjantaita nykypäivään. Rob Zombien Halloweenin kaltaista laajaa syntytarinaa ei nähdä, vaan fokus on tärkeimmässä: teinien lahtaamisessa pelein ja vehkein. Jonkinlaista inhimillistä kosketuspintaa Jasoniin yritetään hakea tämän äitiobsession kautta, mutta se jää kuriositeetiksi. Hahmo on yhä pelkkä valtava tappokone, vaikka Derek Mears hallitseekin maskin takana fyysisen roolinsa taiten.

Elokuva on alusta loppuun yhtä klisesoppaa, mikä on tekijöiltä varmasti tietoinen ratkaisu. Ongelma on, ettei genrekonventioiden orjallisesta seuraamisesta revitä irti mitään hupia. Vaikka Nispel vyöryttää valkokankaalle mustan rasistivitsejä laukovan turhakehahmon ja tissejä tissien vuoksi, tapahtuu kaikki ilottomasti kuin kiskoilla. Jos tarkoitus on nauraa teinikauhun traditiolle, kohdistuu nauru lopulta aivan väärään suuntaan.

Mieluummin katson uudestaan DVD:ltä Jason X:n. Perjantaita ei ole koskaan ollut tarkoitus ottaa täysin vakavasti, ja scifikitschistä ja tietokonepeleistä ammentava avaruusseikkailu kiteyttää jo premissiinsä sen, mikä elokuvissa on lopulta tärkeintä: iso jätkä tulee veitsi kädessä kohti. Ainakin jos on oltu tuhmia.

DVD: Paramountin julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen 2.40:1 laajakuva, ja ääniraitana toimii Dolby Digital 5.1. Kuva on pääosin tarkka ja terävä, ja ääniraita toistuu moitteetta.

Lisämateriaalina on tarjolla minidokkarit “Jason Voorhees herää henkiin” sekä “Hacking Back, Slashing Forward”. Noin 10-minuuttisissa pätkissä tekijät keskustelevat elokuvan tekemisestä sekä omasta suhteestaan siihen ja alkuperäisteokseen. Dokkarit katsoo kivutta, vaikka olantaputtelulta ja alkuperäisen Perjantain glorifioinnilta ei vältytäkään. Eniten innoissaan elokuvasta tuntuu olevan Jasonia näyttelevä Derek Mears, joka tuntuu näyttelijöistä muutenkin kypsimmältä ja mielenkiintoisimmalta.

Lisäksi mukana on elokuvan parhaat surmat tekijöiden runsain kommentein kertaava pätkä sekä muutama vaihtoehtoinen kohtaus. Ensimmäinen on sikäli puuduttava, että elokuvan murhissa ei juuri mitään hauskaa tai mielenkiintoista ole. Nuorten bimbojen lisäämät kommentit eivät juuri katselukokemusta kevennä. Lisäkohtaukset puolestaan ovat turhia, ja niiden korvaaminen on ollut enemmän kuin ymmärrettävää.

Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa