Frankensteinin poika

Son of Frankenstein (1939)

| DVD
• 3

Boris Karloffin viimeiseksi Frankensteinin hirviö -elokuvaksi jäi vuonna 1939 valmistunut Frankensteinin poika. Kuuluisilla näyttelijöillä kuorrutettu teos jää keskinkertaiseksi joka osa-alueella.

Kari Glödstaf
julkaistu 2009-02-06 / päivitetty 16.03. klo 11:11

KUVA 1

Bela Lugosi ja Boris Karloff
Bela Lugosi ja Boris Karloff

Frankensteinin poika

Ohjaus Rowland V. Lee
Näyttelijät Boris Karloff, Basil Rathbone, Lionel Atwill, Bela Lugosi
Maa Yhdysvallat
Pituus 96 min.
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1939 Universal Pictures.
• Kuva 4
• Ääni 3

Ekstrat 1

Lisää alla

DVD

Universalin kolmas Frankenstein-elokuva ja viimeinen, jossa Boris Karloff esitti hirviötä, valmistui 1939. Karloffin mukanaolosta huolimatta kaksi edellisten elokuvien keskeistä tekijää olivat poissa: Henry Frankensteinia näytellyt Colin Clive oli kuollut pitkäaikaisen alkoholismin edesauttamaan keuhkotautiin, eikä ohjaajana toiminut James Whale tuntenut enää kiinnostusta jo loppuun kaluttua aihetta kohtaan. Heidän poissaolonsa ei kuitenkaan Universalin uutta tuotannonjohtoa haitannut, sillä se tiesi aiheen vielä kiinnostavan maksavaa yleisöä.

Karloffin valinta oli itsestäänselvyys, mutta muut näyttelijät tuottivat hieman päänvaivaa. Koska Claude Rains sekä Peter Lorre kieltäytyivät paronin osasta, annettiin se Sherlock Holmesina kunnostautuneelle Basil Rathbonelle. Lionel Atwill kiinnitettiin poliisipäällikön rooliin ja hirviön roolista ensimmäisessä elokuvassa kieltäytynyt Bela Lugosi (Dracula) sai esittää Frankensteinin omituista laboratorioapulaista Ygoria. Ohjaajaksi pestattiin jo mykän kauden aikana elokuvia tehtaillut Rowland V. Lee.

Heinrich (Henry) Frankenstein on kuollut, mutta kyläläisten keskuudessa elää edelleen sitkeä uskomus, että hänen luomuksensa on yhä elossa. Kun tiedemiehen poika Wolf (Rathbone) saapuu perheineen tekemään selkoa isänsä jättämästä perinnöstä, lupaa hän vihaisille kyläläisille olevansa aivan eri maata kuin edesmennyt isänsä ja jättävänsä tämän tekemiset omaan arvoonsa. Lupaus unohtuu kuitenkin pian, kun paroni löytää isänsä laboratoriosta Ygorin, joka johdattaa hänet hirviön luokse.

Frankensteinin poika on täyskäännös sarjan edellisille elokuville. Aiemmissa elokuvissa keskeisessä osassa ollut hirviö jää tällä kertaa tyystin sivustakatsojaksi tarinan keskittyessä paroniin. Vaikka Rathbone onnistuukin roolissaan kelvollisesti, ei se poista tosiasiaa, että Universalin Frankenstein-elokuvien kiinnostavin hahmo on hirviö, varsinkin Karloffin ollessa roolissa. Myös Ygor saa yllättävän paljon esilläoloaikaa ja Lugosi onkin roolissaan elokuvan parhaimmistoa.

Elokuva eroaa edeltäjistään myös ulkoasunsa suhteen. Tyylitellyt goottilaislavasteet ovat vaihtuneet pikemminkin saksalaisista mykkäelokuvista tuttuun ekspressionistisempaan suuntaan. Uudistus on onnistunut yllättävän kivuttomasti, vaikka aivan tyylisuunnan parhaimmiston joukossa ei liikutakaan.

Kokonaisuutena Frankensteinin poika on pätevää keskitasoa. Sen tuttuakin tutumpi tarina onnistuu vielä viihdyttämään hetkittäisistä tyhjäkäynneistä huolimatta. Keskeiset näyttelijäsuoritukset ovat päteviä ja toteutuskin on onnistunut. Tähän olisi ollut hyvä päättää Frankensteinin tarina, mutta valitettavasti Universal oli toista mieltä.

Dvd: Elokuva on julkaistu osana Frankenstein Legacy Collectionia, joka sisältää viisi Universalin Frankenstein-klassikkoa. Kuva on hyvälaatuinen ja terävä eikä printissä esiintyvä lievä roskaisuus haittaa missään vaiheessa. Monoraitoja on kaksi, englanti sekä venäjä ja niistä on poistettu pahimmat kohinat. Tekstityksiä löytyy suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi, norjaksi sekä englanniksi ja valikot on saatavana kaikilla näillä kielillä. Lisämateriaalia ei valitettavasti tämän elokuvan kohdalta löydy.

teksti: © 2005 Kari Glödstaf

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.

Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2023
ISSN 1798-7202