Flight 93

Flight 93 (2006)

| DVD
• 4

Missä olit syyskuun 11. vuonna 2001? Usein esitetty kysymys ja monta siihen sopivaa tarinaa. Flight 93 kertoo sen terroristien kaappaaman ja pennsylvanialaiselle pellolle syöksyneen lennon omaisten nä…

Lasse Lepola
julkaistu 2009-01-26 / päivitetty 11.06. klo 20:08

KUVA 2

Flight 93
Flight 93

KUVA 1

Flight 93
Flight 93

Flight 93

Ohjaus Peter Markle
Näyttelijät Brennan Elliott, Kendall Cross, Ty Olsson, Monnae Michaell
Maa Yhdysvallat
Pituus 89 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2006 A&E Television Networks ja Future Film
• Kuva 3
• Ääni 3

Ekstrat 2

Lisää alla

DVD

Missä olit syyskuun 11. vuonna 2001? Usein esitetty kysymys ja monta siihen sopivaa tarinaa. Flight 93 (2006 Yhdysvallat) kertoo sen terroristien kaappaaman ja pennsylvanialaiselle pellolle syöksyneen lennon omaisten näkökulmasta. Elokuva on lähes identtinen teatterilevitykseen päätyneen United 93:n kanssa, ja useat ihmiset ovatkin sekoittaneet nämä kaksi elokuvaa. Joitain eroavaisuuksia toki löytyy, lähinnä yksityiskohdista ja budjeteista: Etenkin lavastuksesta paistaa se, että kyseessä on televisiolle tehty elokuva. Päämäärä on silti sama eli kertoa tämän vähemmälle huomiolle jääneen terroristilennon tarina kaikelle kansalle, juuri niin kuin se tapahtui.

Televisiolle pitkän päivätyön tehnyt ohjaaja Peter Markle (CSI, Las Vegas) käy Flight 93:ssa heti asiaan. Tämä siksi, että elokuvan käsikirjoituksessa on painotettu enemmän tallenteiden ja silminnäkijähavaintojen perusteella. Käytännössähän tämä tarkoittaa vain yhtä nauhalle päätynyttä puhelua, viranomaistallenteita ja mustan laatikon sisältöä. Loput on jouduttu dramatisoimaan periaatteella ”mitä koneessaolijat olisivat todennäköisesti sanoneet”. Alkumetreille on keksitty hieno tapa esitellä lennon henkilöt maihinnousukorteista. Kun kaappaus sitten käynnistyy, on katsojan hieman vaikea tajuta tapahtumapaikkoja, kun kuva pomppii sekalaisesti lentokoneesta perheisiin ja lennonjohtoihin. Tekijöiden mukaan elokuva on tarkasti suunniteltu, tapahtumajärjestys realistinen ja lopputulosta on kiitelty uhrien omaisten toimesta. Ehkä niin, mutta silti Flight 93 on aavistuksen sekavaa seurattavaa. Koneen klaustrofobinen tunnelmakaan ei välity aivan niin sydäntäviiltävästi kuin olisi luullut. Tosin minähän en ollut lennolla, Luojan kiitos, ollut joten mistäpä minä tietäisin…

Suurin ero United 93 teatteriversioon on siis se, että tarina etenee perheiden näkökulmasta. Saattaa kuulostaa siirappiselta, mutta sitä se ei suinkaan ole. Itselleni suuren vaikutuksen teki ohjaajan painotus ulkona vallinneesta aurinkoisesta aamusta ja samaan aikaan omaisilla suuri suru kaapatulla lennolla olevan lähimmäisen kohtalon vuoksi. Tämä häkellyttävä ajatus yksistään saa kyyneleen silmäkulmaan. Harmi vain, että casting ei onnistu nappiin, vaikka siihen tekijätiimi on omien sanojensa mukaan panostanut. Perhenäkökulma tekee kuitenkin Flight 93:sta asiasisällöllisesti tarkemman kuin virkaveljestään.

Elokuvan yksi mainitsemisen arvoinen yksityiskohta on itse lentokoneen kuvaaminen, miten se terroristien käsissä käyttäytyi ja miksi. Muitakaan pieniä ja tärkeitä yksityiskohtia ei ole unohdettu. Terroristien motiiveita ja ajatuksenjuoksua ei pahemmin selitellä eikä tarpeen olekaan. Lopun onnettomuuspaikka kuvaus on toisaalta täysin tarpeeton.

DVD: Myöskään elokuvan lisämateriaalit eivät ole järin vakuuttavia. Pakollinen kommenttiraita sentään löytyy ja pieni kertomus leffan teosta. En ole kyllä edes aivan varma kaipaako tämän luokan surukertomus mitään muuta ekstraa, sillä itse tarinahan on se tärkein eikä kenenkään pidä sitä unohtaa.

teksti: © 2006 Lasse Lepola

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.

Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2023
ISSN 1798-7202