Star Warsin ympärille rakentuva tie-elokuva on loppua lukuunottamatta heikko esitys.
George Lucasin Star Wars on yksi kaikkien aikojen taloudellisesti menestyneimmistä elokuvasarjoista ja se oli aikanaan mukana aloittamassa suurta muutosta Hollywoodin ansaintamalleissa. Harvan fiktiivisen teoksen ympärille on syntynyt yhtä uskoutunut kannattajakunta. Se selittää, miten keskinkertaiseksi nörtti-roadmoeviekomediaksi (kyllä, se on elokuvagenre) osoittautuvaan Fanboysiin on saatu houkuteltua nimekkäitä näyttelijöitä cameorooleihin, alkuperäisestä SW-trilogiasta hauskahkosti Billy Dee Williams (Lando) ja Carrie Fisher (Leia). Myös William Shatner, Danny Trejo ja Seth Rogen käyvät näyttäytymässä, mutta ei tuntematon ohjaaja Kyle Newman saa heistä irti niin paljoa kuin voisi toivoa.
Kun yli kaksi kolmannesta elokuvaa on kulunut, haluaisi jo vaipua epätoivoon. Siihen mennessä on nimittäin saanut todistaa tylsää kohellusta, jossa lähes amatöörimäisesti toteutetut kohtaukset seuraavat toisiaan vailla punaista lankaa. Kaksi kertaa on naurattanut.
Tarinassa on syöpään sairastunut kaverus Linus (Chris Marquette). Ekspositio vaan on niin huono, että katsojaa ei saada emotionaalisesti sitoutettua ja mikä pahempaa; kaiken mukahauskan nörttihuumorin seassa on vaikea tietää onko syöpä vain yksi vitsi muiden joukossa, jolla Linusista vieraantunut ystävä Eric (Sam Huntington) saadaan mukaan tien päälle varastamaan Star Wars – The Phantom Menacen ennakkoversio Skywalker Ranchilta (on vuosi 1998) vai ihan oikea sairaus.
Kun huijauskäännettä ei ala kuulua, jää katsoja aika pahasti tyhjän päälle. Elokuvan lopussa sairaudesta yritetään saada tarinalle vakavaa aikuistumisen hetkeä, mutta eihän se enää onnistu kun pohjustus on niin heikko. Näytteleminen ei ole luokatonta kun mukana on lähinnä kokeneita tv- ja sivuroolien ammattilaisia, mutta on se silti laimeaa. Matkalle lähtijöiden nelikon täydentävistä Jay Baruchelista on komedianäyttelijäksi, mutta Dan Fogler meuhkaa ja huutaa kuin Paul Giamatti huonoimillaan ja hänelle on annettu todella paljon ruutuaikaa.
Kristen Bell täydentää lopulta rosvojoukon epäuskottavan kauniina romanttisena intressina. Ei voi taas olla pettymättä tapaan, jolla tähtitehtaalla jopa naisten komediaroolit täytetään tällä tavoin (en moiti tässä Bellin suoritusta), varsinkin kun koko muu kööri on lähikapakasta kaivautuneen näköisiä pulliaisia. Michael Ciminon loistavassa toimintaelokuvassa Year of the Dragon tavallisten ihmisten joukossa tavallisella poliisilla (Mickey Rourke) on tavallisen näköinen vaimo (Caroline Kava). Tarvitaan kai suurudenhullu rikkomaan tätä kirjoittamatonta sääntöä vastaan.
Mutta sitten Fanboysissa on vielä se loppujakso, jossa varsinkin Skywalker Ranchilla viljellään mukavasti viitteitä Star Wars -elokuviin ja Lucasin koko tuotantoon. Erityisesti riemastuttaa, kun Ranchin vartijat ilmestyvät kuvaan Lucasin vähemmän tunnetusta scifiklassikosta THX 1138 tutuissa maskeissa. Ihmettelen, miksi ammattimaisen sujuvaa ja viihdyttävää pop-kulttuurikaramellia ei tarjoilla kun aivan lopussa. Näillä eväillä tästä olisi hyväksi lyhytelokuvaksi.
DVD: FS Filmin levyllä ei ole lisämateriaalia. 1.78:1 anamorfinen laajakuva on pehmeähkö ja varsin kohiseva. 5.1 Dolby Digital on tunkkainen ja liian kovalle miksattu.
Teksti: © 2009 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA