Will Gluck on ohjannut tulevan teinikomediaklassikon, jonka pääosassa nähdään Emma Stone.
Nuorisokuvausten kuningas John Hughes saattaa olla kuollut, mutta hänen perintönsä elää ja on vahvasti läsnä Will Gluckin ohjaamassa ja Bert V. Royalin kirjoittamassa komediassa Easy A. Oivaltava elokuva on hauska sekoitus Hughesin tunnetuksi tekemää aidontuntuista teinielämää ja kahta vanhaa kirjallisuusklassikkoa, Nathaniel Hawthornen Tulipunaista kirjainta ja Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuja. Hyväksi havaitut elementit nykyaikaisiin tunnelmiin päivittävä Easy A on helposti terävin teinikomedia sitten sellaisten Hughes-klassikoiden kuin Synttärit (1984) tai Ferrisin vapaapäivä (1986), ja käsikirjoitus on nokkelin sitten Diablo Codyn Oscarin arvoisesti kirjoittaman Junon (2007).
Easy A on tarina Oliven (Emma Stone) kouluvuodesta huhupyörteen keskellä, josta hän itse jälkikäteen kertoo välineenään webkamera. Puhtoisen imagon omaavan huippuoppilaan maine tekee täyskäännöksen, kun sepitetty tarina viikonlopun kuumien treffien tapahtumista lähtee puolivahingossa kiertoon. Kapuloita huhumyllyn rattaisiin lisäävät tietenkin verenhimoiset koulutoverit, kuten periuskovainen Marianne (Amanda Bynes) ja Oliven suosiosta mustasukkainen entinen paras ystävä Rhiannon (Aly Michalka).
Kun vielä homouttaan häpeävä Brandon (Dan Byrd) pyytää Olivelta apua oman maineensa eheyttämiseen, on sekaannusten soppa valmis, ja Olive päättää kääntää onnettoman tilanteen hyödykseen. Pian Olive huomaakin tekevänsä rahasta kuvitteellisia ”palveluksia” koulun pojille, joiden omat avut eivät riitä herättämään vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta ja kuumentamaan sosiaalista elämää.
Tapahtumaketjun kieroutuneeseen kulkuun sekaantuvat mukaan vielä Oliven suosikkiopettaja mr. Griffith (Thomas Haden Church), tämän hermoheikko opinto-ohjaajavaimo (Lisa Kudrow), Oliven pitkäaikainen ihastus Todd (Penn Badgley), sekä kotona odottavat persoonallisen boheemit vanhemmat (Stanley Tucci ja Patricia Clarkson).
Easy A on lähes kokonaan pääosassa esiintyvän Emma Stonen suorituksen kannattelema elokuva. Stone herätti positiivista huomiota moitteettomalla komiikan tajullaan jo Zombielandissa kaksi vuotta sitten, mutta nyt Hollywoodin hauskimpiin naisiin kuuluva tulokas pääsee voittamaan yleisöjä puolelleen kokonaan omassa elokuvassaan. Taitavasti rakennetut sivuhahmot tukevat Stonen yhden naisen show’ta. Elokuvassa on varsin laaja joukko hahmoja, joista kuitenkin jokainen jää mieleenpainuvaksi persoonaksi jo muutamienkin repliikkien kautta.
Huippuhauska Easy A on tervetullut muistutus siitä, että älykäs nuorisolle suunnattu lukiomaailmaan sijoittuva komedia ei viime vuosien rajusta laskusuhdanteesta huolimatta ole täysin sukupuuttoon kuollut genre, vaikka se ehkä hieman mahdottomalta ajatukselta paperilla kuulostaakin. Runsaasta John Hughes –viittausten viljemisestä huolimatta Easy A on persoonallinen ja oman aikansa näköinen paketti, joka saattaa hyvinkin toimia lähtölaukauksena uudelle teinielokuvan kulta-ajalle. Ainakin Emma Stone on jo hyvää vauhtia matkalla Molly Ringwaldin veroiseksi ikoniksi nykynuorisolle.
Teksti: © 2011 Kreeta Korhola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA