julkaistu 2009-02-19 / päivitetty 14.08. klo 14:02

Komedia, TV-sarjat

Do Not Adjust Your Set (1967-1969 Iso-Britania) ja At Last the 1948 Show (1967 Iso-Britania) vievät katsojan alkulähteillä, sillä nämä kaksi sketsi –sarjaa synnyttivät lopulta ilmiön nimeltä Monty Python. Jokainen kuudesta tulevasta Python–kokoonpanon jäsenestä oli vaikuttamassa jompaankumpaan sarjaan. Risteykseen tultaessa ylimääräiset henkilöt tippuivat pois ja ydin porukka jäi jäljelle – ilmiön perustukset oli luotu.

Ero kahden sarjan välillä on hiuksen hieno. Molemmat ovat samalta vuodelta, toteutus on samankaltaista ja molemmat edustavat sitä pöhköä ja hupsua huumoria, josta myöhemmin jalostettiin Monty Python’s Flying Circus. Se että Do Not Adjust Your Set on tarkoitettu lapsille, ei oikeastaan häiritse tai herätä kummastusta, koska kyseessä on kuitenkin samaa huumoria kuin Pythoneissa. DAYSin pythoneita ovat mm. Terry Jones, Eric Idle ja Michael Palin ja At Last the 1948 Show–sarjassa häärivät John Cleese ja Graham Chapman. Terry Gilliam toimi DAYSin parissa käsikirjoittajana ja hieman ulkopuolisena jäsenenä voidaan pitää mulkosilmäistä Marty Feldmania, jonka myöhemmät työt luetaan myös brittikomedian klassikoihin. Feldmanin rinnalla sarjoissa nähdään ulkopuolisina jäseninä hurmaava Aimi McDonald ja nerokas Tim Brooke-Taylor.

Molemmissa sarjoissa on eri ohjaajat, mutta kädenjälki on selvästi Pythonia. Sarjojen käsikirjoittaminen tapahtui molempien kohdalla pareissa. Palin ja Jones olivat molemmat Oxfordin kasvatteja ja työskennelleet jo yhdessä, joten yhteistyö oli loogista ja samoin Chapmanin ja Cleesen kaveruus pohjautui Cambridgen opiskeluaikoihin. Nämä jo tuolloin perustetut “kirjoitustiimit” pysyivät vielä Pythonienkin aikana, poikkeuksena Gilliamin ja Idlen mukaan tulo. Kahteen Pythonia edeltävään sarjaan palaaminen on tietysti mielenkiintoisen nostalgista, mutta sisältö ei täysin kohtaa julkaisujen toteutusta.

Julkaisujen isämateriaaleissa ovat Terry Jonesin ja Tim Brooke-Taylorin haastattelut, mutta muuta mainittavaa ei ole. Harmittavin osuus julkaisuissa on niiden tekninen toteutus. Varsinkaan kuvaan ei ole saatu nähtäviä parannuksia ja aika huomattava rakeisuus häiritsee aika ajoin. Julkaisuna tv –sarjat eivät suuria kehuja todellakaan ansaitse, mutta molemmat sarjat ovat kyllä kiven koville Python-faneille rahan arvoista vastinetta. Sarjat tarjoavat mukavaa triviaa ja Pythonin prototyypit, mutta kauhean montaa kertaa sketseihin ei ole tarve palata.

teksti: © 2006 Otto Kylmälä