Direct Contact

Ohjaus Danny Lerner
Näyttelijät Dolph Lundgren, Gina May, Michael Paré
Maa Yhdysvallat / Saksa
Pituus 87 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2008 Höger Human Service Medien & Personal GmbH, Millennium Films, Nu Image Films, Second Choice Production Services International ja Tosca Pictures

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Rajanaapurimme ylpeys, jo 51 vuoden ikään ehättänyt Dolph Lundgren nousi aikanaan kuuluisuuteen Rocky IV:n pelottomana punakoneena, Ivan Dragona, jonka Rocky haastoi mittelöön elokuvan katarttisessa loppuhuipennoksessa. Neuvostopelkoja symboloinut Drago nousi hahmona ikoniksi ja on siitä lähtien määrittänyt Lundgrenin uraa. Vaikka mies on sittemmin tehnyt ison läjän enemmän ja vähemmän rytisevää toimintaa – parhaiten katsojien mielessä lienee Jean-Claude Van Dammenkin tähdittämä Täydellinen sotilas (Universal Soldier, 1992) – muistetaan hänet ikuisesti juuri tuosta roolista.

Direct Contactissa Lundgren näyttelee Mike Rigginsiä, kovaksikeitettyä amerikkalaista ex-agenttia joka salakuljetusbisneksensä paljastuttua on jätetty virumaan itäeurooppalaiseen vankilaan. Kiven sisässä arki ei ota sujuakseen, kun muilla vangeilla on vaikeuksia sulattaa omapäinen jenkki, joka ei suostu pelaamaan heidän säännöillään. Ulospääsykeino vankilasta kuitenkin tarjoutuu, kun Amerikan lähetystöstä saapunut pukumies Clive Connelly (Michael Paré) tarjoaa Rigginsille keikkaa, joka takaisi paitsi vapauden, myös muhevan palkkashekin. Tehtävänä on pelastaa paikallisen rikollispomon vankina pitämä nuori nainen, Ana Gale (Gina May).

Koska vankien ja vanginvartijoiden mukiloitavaksi jääminen ei houkuta, Riggins ottaa tarjouksen vastaan, hakee paikalliselta asediileriltä liudan kättä pidempää ja ryhtyy toimiin. Pian miehelle kuitenkin selviää, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, eikä Connellyllakaan ole aivan puhtaita jauhoja pussissaan. Riggins on tahtomattaan joutunut keskelle kahden osapuolen kiivasta taistelua tytöstä, joka on avain koko selkkaukseen.

Danny Lernerin elokuva ratsastaa lähes ainoastaan sillä kiistattomalla totuudella, että Dolph Lundgren on yhä pirun kova jätkä. Mies leipoo vaivatta jokaista vastaantulijaa lättyyn, eikä huippuvartioituun sotilastukikohtaan soluttautuminen ole temppu eikä mikään – aseistetut vartijat tyrmätään yksi kerrallaan, ja lopuksi koko laitos räjäytetään sopivasti sen ympärille aseteltuja öljytynnyreitä hyödyntäen. Riggins on paitsi verraton nyrkkisankari, myös ilmeisesti jonkinlaisella suojakilvellä varustettu – vaikka vastassa olisi kuinka konekivääreitään tulittavia sotilaita, ei miehen juuri väistellä tarvitse. Osumaakin toki otetaan, mutta mitäs muutama luodinraapaisu huippuunsa treenatussa kehossa? Sekään ei menoa haittaa, että ikääntynyt Lundgren itse asiassa liikkuu hitaasti ja kankeasti kuin asfalttijyrä. Eihän tässä mikään kiire olekaan!

Direct Contact on kömpelö, huonosti ohjattu ja puisevasti näytelty roskaleffa. Se on kuitenkin kaikessa hölmöydessään niin viihdyttävä, että se pesee kertaheitolla valtaosan viime aikojen vakavammista rymistelypätkistä. Lundgren ei ole vuosien varrella kehittynyt näyttelijänä tippaakaan, ja kuin tätä korostaakseen käsikirjoitus syöttää hahmon suuhun toinen toistaan puisevampia repliikkejä. Erityisesti Rigginsin onelinerit ovat niin huonoja, että ne toimivat loistavana vastavetona kasariklassikoiden, kuten Commandon “nokkeliin” sanaleikkeihin. Kun mies avaa suunsa, ei sieltä kertaakaan tule mitään edes näennäisen terävää, ja tämä tylsyys toimii ehdottomasti elokuvan eduksi.

Jos Riggins on tylsä, ei erityisen muistettava ole myöskään tämän naissuojatti, jonka roolissa Gina Mayn tehtävä on lähinnä kiljua, mutrustella huulia ja lopulta antautua karskin protagonistin vahvoille käsivarsille. Elokuvan latoromantiikkaa uhkuva rakastelukohtaus on asiallisen lyhyt ja törkeän pohjustamaton. Hahmokehitys seuraa aivan omaa logiikkaansa.

Jos toimintakliseiden häpeilemätön kierrätys, ala-arvoinen näyttely ja kömpelöt efektit eivät katsojaa vieraannuta, voi Direct Contact tarjota yllättävänkin jämerää viihdettä. En uskalla väittää elokuvan olevan jollain metatasolla satiiri genrestään, mutta se on toteutuksensa puolesta hyvin helppo lukea sellaisena. Räikeästi tämä mahdollinen parodisuus näkyy esim. hahmokuvauksessa: paikalliset näytetään poikkeuksetta huivi- tai lakkipäisinä maanviljelijöinä, jotka kiljuvat ja alistuvat sadistisen sotilasjohtajan, kenraali Dragon (!) (Bashar Rahal) palkollisten riistäessä heidät hökkeleistään. Sama stereotypia toistuu miljöössä, joka on yhdistelmä kommunismin jäänteitä: ennen loisteliaita, nyt ränsistyneitä rakennuksia ja karua maaseutua.

Päähenkilö on se uudisraivaaja, joka ratkaisee konfliktien repimän kansakunnan ongelmat räjäyttämällä ne yksinkertaiseksi atomeiksi. Kun Riggins lopussa toteaa “God bless America” ja ratsastaa naisensa kanssa auringonlaskuun, nousee katsojan mieleen kysymys: olenko juuri kokenut jotakin mullistavaa? Kysymykseen ei ole oikeaa vastausta.

DVD: Sandrew Metronomen julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen 1.85:1 laajakuva, ja ääniraitoina on tarjolla Dolby Digital 5.1 sekä DTS 5.1. Kuvan- ja äänenlaatu ovat tyydyttäviä. Lisämateriaalia ei tarjolla ole lainkaan.

Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa