Kehnossa psykotrillerissä 15 vuotta hoidossa ollut Mies ei muista mitään, kunnes häneen injektoidaan uutta lääkettä.
Darkroom (2006) on jo hieman jälkijättöinen psykotrilleri, missä palapelimäinen rakennustapa näkyy juonen ohella kerronnan tasolla. Katsojaa johdetaan harhaan, koska harhainen on myös pelin keskushahmo.
Koska elokuva nojaa ulkokullattuihin kikkailuihin, tuntuu siitä kirjoittaminen vaikealta. Ideaali on katsoja, joka ei ole lukenut edes sen juonisynopsista. Käsittely purkaa auttamattomasti jännitettä.
Keskiössä on muistinsa täydellisesti menettänyt Mies (Reed Diamond). Hän on ollut hoidettavana psykiatrisella osastolla viitisentoista vuotta. Nyt hänestä tehdään uuden muistilääkkeen koekaniini.
Mies alkaa nähdä näkyjä, jotka saattavat olla hänen menneisyytensä kaoottista heijastumaa. Joko lääke toimii tai lääke on aiheuttanut psykoosin. Jälkimmäinen on uhkakuva.
Harhakohtauksissa kettingeillä sidotulta naiselta vedetään kurkku auki. Ympäriinsä käyskentelee hirviö, joka näyttää DC Comicsin suo-olento Swamp Thingilta. Enteellisesti elokuvan ohjanneen Michael Hurstin seuraava työ oli Pumpkinhead-jatko-osa Pumpkinhead: Blood Feud (2007). Elokuvien päähirviöiden ulkokuorissa on paljon samaa.
Sairaalasta karkaava koditon Mies tapaa teini-ikäisen Stanleyn (Shawn Pyfrom). He ystävystyvät ja Stanleyn perhe-elämästä tulee keskeinen tapahtumakenttä. Äiti (Lucy Lawless) on alkoholisoitunut ja isäpuoli Bob (Greg Grunberg) salaperäinen veijari, joka katoaa öisin valokuvaamaan. Nimi darkroom tulee tästä: se on Bobin lukittu pimiö, jonka sisältöä hän neuroottisesti vartioi.
Yksinäinen Stanley hakee turvaa Miehestä, mutta myös apua Bobin salaisuuden selvittämiseen. Vihjeitä viljellään kuin salapoliisiromaanissa: Stanleyn entinen lapsenvahti/ystävä on kadonnut, Bob on saanut potkut, mutta lähtee joka aamu ”töihin”.
Darkroom on juonenkäännöksiin nojaavien elokuvien seisovapöytä. Ilmeinen viittauskohde on Paul Verhoevenin Total Recall (1990), joka niin ikään pelaa häilyvällä identiteetillä ja muistojen epävarmuudella. Lisäksi mukana on vaikutteita elokuvista Kuudes aisti (1999), Fight Club (1999) ja Identity (2003).
Esikuvista kuitenkin jäädään. Hirviö- ja kidutuskohtaukset ovat mielikuvituksettomia, joskin monsteri on muodollisesti pätevä. Bobin salaisuuksien julkituonti olisi vaatinut hienovaraisempaa käsittelyä. Nyt se avataan ensimmäisessä kohtauksessa: Stanley kertoo Miehelle isäpuolensa olevan kusipää ja isäpuoli käyttäytyy kuin kusipää. Missä kulissi, johon säröjä syntyy?
Alusta saakka on selvää, että Miehen muistot ovat kietoutuneet yhteen isäpuolen tekojen kanssa. Lukkoon löytyy yhteinen avain, auttamalla Stanleya Mies auttaa itseään.
Bob ei tee kompromisseja vaimonsa suhteen, vaikka nainen epäuskottavasti palvoo maata miehensä jalkojen alla. Puolialaston Lucy Lawless pyytää makuuhuoneeseen vartin välein, mutta viisarikaan ei värähdä. Epäsymmetrisestä suhteesta löytää tarpeeksi täikampaamalla kriittiseen ulottuvuuden, jossa pikkuporvarillinen perhe-elämä on elättävän aviomiehen oikkujen myötäilyä, mutta luenta on varsin väkinäinen.
Sen sijaan selkeämpi piirre on debatti lääkkeiden koekäytöstä, mutta tähänkään ei anneta tuoreita avauksia. Toinen pääteema on amerikkalaisen unelman seinähulluksi ajava vaikutus. Ajatellaan, että tarpeeksi yrittämällä kaikki on mahdollista. Mutta ydinperhe ei ole koskaan täydellinen eikä työpaikka turvattu. Ihmiset tuntevat itsensä petetyiksi. Realiteetit iskevät tuhoisin seurauksin.
Kritiikin summasi kompaktimmin aliarvostettu slasher Stepfather (1987), jonka uusi versio vuodelta 2009 ei ole lainkaan hullumpi — kiitos pääosan Dylan Walshin. Stepfatherissa leskiä saalistava sosiopaatti yrittää saavuttaa täydellisen perheidyllin, mikä tietenkin on mahdoton päämäärä. Korttitalon hajotessa teurastetaan perhe ja jatketaan ”projektia” uudella paikkakunnalla puhtaalta pöydältä.
Darkroomin onnellinen lopetus kaivaa pahasti maata koko konseptin alta. Sitä vasten Miehen asema täydellisenä sivullisena, jota eivät ole lähiomaiset vuosiin kaivanneet, ei toimi.
Mutta elokuva viedään päätökseen kunnioitettavan selväpiirteisesti. Se on suljettu virtapiiri. Kaikki nähty palvelee lopulta juonta. Jokin mutakuopasta nouseva hirviö ei kasva mahtipontiseksi vertauskuvaksi elokuvan ulkopuolisille teemoille, vaan se on rikkoutuneen mielen vääristymää. Rehellistä ja tyydyttävää menoa vaikkei järin laadukasta.
DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut Universal. Tekninen puoli (kuvana 16:9 anamorfinen laajakuva, äänenä 5.1 englanti) on kunnossa. Ei sisällä lisämateriaalia.
Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA