Crazy Heart

Ohjaus Scott Cooper
Näyttelijät Jeff Bridges, Maggie Gyllenhaal, Colin Farrell, Robert Duvall
Maa Yhdysvallat
Pituus 114 min
Ikäraja Sallittu kaikenikäisille
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 5
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Jeff Bridgesin miespääosa-Oscarin aallonharjalla maineeseen ratsastanut Crazy Heart (2009) on tavanomainen kantrielokuva ja alkoholikuvaus. Mukava elokuva on kevyt elämän ongelmien ja tasapainottoman parisuhteen käsittelyltään. Näyttelijät tekevät hyvää työtä, mutta eivät pelasta käsikirjoitukselta.

Bad Blake (Bridges) on jo melkein sammuksiin hiipunut entinen kantritähti. Blake elää pullosta toiseen, tienaten vanhalla maineellaan juuri tarpeeksi seuraavaa varten.

Tapaaminen paikallislehden toimittajan Janen (Maggie Gyllenhaal) kanssa antaa pilkahduksen paremmasta elämästä, joten Blake pyrkii terästäytymään. Viina ei jätä helpolla ja Gyllenhaalin yksihuoltaja Jane ei halua juoppoa lapsensa elämään, vaikka mieltyykin Bridgesin huuruiseen charmiin.

Alkoholistin elämän alhoista mennään kumpuilevaa maastoa keikkojen ja hyvien rakkauden hetkien ylängöille. Rytmitys on luotettavan elävöittävää, mutta samalla kaavamaista. Musiikkielokuville tyypillisesti paljon aikaa kuluu keikkakohtauksissa. Ensin keikoilla toistuvat menneisyyden hitit, mutta rakkaus elähdyttää taidetta ja lopussa syntyy uusia “mestariteoksia”.

Katsojaa on vaikea vakuuttaa pelkkien kappaleiden kautta menneisyyden kulta-aikojen ja nykyisyyden tyrehtyneisyyden eroista, ja sivuhenkilöt onkin laitettu alleviivaamaan miten kutakin elämänvaihetta on tulkittava. Stephen Brutonin ja kantriartisti T-Bone Burnettin elokuvaa varten säveltämä musiikki on tilausluonteeseen nähden viihdyttävää.

Suurin ongelma on riippuvuuskuvaus, joka on lopulta kovin siloiteltu. Muutama moka keikoilla ja virhe Janen pojan kanssa ovat oikean alkoholistin rekisterissä vähäisiä rikkomuksia. Bridgesin humaltunut olemus on kyllä tavallista veltompi, niinkin että romanssi nuoremman vastuullisena esitetyn naisen kanssa tuntuu hieman epäuskottavalta. Bridgesin syystä kiitellyssä suorituksessa on kyse ennen kaikkea habituksen täydellistämisestä, ei ilmaisun kirjosta.

Sivuosissa Colin Farrellin tähti-imagoa käytetään hyvin Blaken kanssa jaetun menneisyyden voittajan roolissa, rikastuneena kantrisuosikkina. Robert Duvall on sympaatinen ja jämäkkä baarinomistajakaveri. Gyllenhaalin rooli yksinhuoltajaäitinä on käsikirjoituksen tylsin ja jää ulkopuoliseksi.

Hienovaraisen ja vaatimattoman välinen raja on ohut. Ohjaaja Scott Cooper hallitsee rytmityksen ja näyttävän kuvakerronnan, mutta kuluneesta tematiikasta ei saada syvempää kiinnostavuutta. Onnellisesta lopusta huolimatta ansioksi on luettava, ettei matkaa tehdä aivan niin helpoksi, kuin perinteet sanelevat.

DVD: 2.35:1 -anamorfinen laajakuva on toisinaan pehmeä, mutta kuuluu silti formaattinsa parempiin. Musiikkipitoinen ääniraita toistuu moitteetta. Lisämateriaalina poistettuja kohtauksia (11 min) ja traileri.

Teksti: © 2010 Aleksi Salonen