Sotainen tuulahdus menneisyydestä on petollinen dystopia.
Kuten uutisista voi lukea, Euraasian läntinen osa on tänään taas vaihteeksi kriisissä. Historiallisesti tarkastellen ongelma ei jopa hieman yllättäen ole sota. Ralph Fiennesin esikoisohjaus Coriolanus pureutuu vanhan mantereen uusiin ja vanhoihin kipupisteisiin William Shakespearen sulkaan nojaten.
Toimintadraamassa näkyy tekijöiden vahva itseluottamus ja vuosien tuoma kokemus. Varman päälle ei tarvitse pelata, kun on vakaa usko oman näkemyksen toimivuuteen. Kyseessä on vain vähän yhteensopivuusongelmista kärsivä mielenkiintoinen muotokokeilu, joka yhdistää dystopiaa, klassista englantilaista näytelmäkieltä ja sotaherrojen dominoiman kolmannen maailman kurjuutta.
Ottaen huomioon, että väkivaltainen uhkakuva sijoittuu 2000-luvun estetiikan ympäröimään Roomaan, tuntuu esillepano harvinaislaatuisen vieraalta. Ruoka on kortilla, tarjottu demokratia vastaa lähinnä tasavaltalaisen Rooman standardeja, eikä pitkien, liki runollisten keskusteluiden perässä tahdo pysyä aluksi millään. Kuten upopiat ja dystopiat yleensä, ovat vieraudellaan sokaisevat tarinat tapa puhua meidän, ei heidän, ongelmista.
Coriolanus on pelottava piipahdus tulevaisuuteen. Kiinan muovatessa maailmanjärjestystä ja Yhdysvaltojen siirtäessä painopistettään Atlantilta Tyynellemerelle, on Euroopassa kitsaan vastahakoisesti alettu pohtia huomista. Kuvitteelliseen menneisyyteen haikailevat voimat ovat kehitysuskon loppumisen myötä saaneet jälleen kannatusta. Käsikirjoittaja Logan toteuttaa Mussolinin toiveen: Rooma palaa suvereeniksi valtioksi.
Ilkeämieliset tulevaisuusspekulaattorit ovat arvioineet Euroopan taantuvat valtavaksi historialliseksi huvipuistoksi. Monumenteilla on toki viihtyisää vierailla, mutta ei niiden juureen kukaan halua jäädä asumaan. Fiennesin ohjauksessa sotimiseksi eskaloituneet alueelliset ristiriidat vievät lähinnä taloudellisena kauhuskenaariona esittäytyneen syrjäytymisen problematiikan askeleen pidemmälle. Eurooppa hajoaa antiikin Kreikasta tutuiksi kaupunkivaltioiksi, joiden välillä on lähinnä johtajien ylväydestä lähtöisin olevaa vihanpitoa.
Christopher Nolanin Batman-elokuvien tapaan kansalle ei taputeta. Näennäisestä aktivismistaan huolimatta väestö on suurmiesten edessä hiljenevä massa, joka on lähes yhtä vaaratonta tyytymättömänä kuin tyytyväisenä. Erityisesti konsulin asemaan pyrkivän Caius Marciuksen (Fiennes) ääntenkeruufarssi on hupaisuudessaan surullista katsottavaa. Äänestäjien tuuliviirikäyttäytymisessä on jotain pirullisen tuttua.
Shakespearen tekstin modernisointi on hieno osoitus englantilaismestarin tarinoiden ajattomuudesta. Vanhentuneiden sanojen ja yltiökoristeellisten virkkeiden käyttö tosin on aika ajoin lähinnä häiritsevä tekijä. Sanoilla koreilu ei kuitenkaan peitä vahvojen kohtausten synnyttämää tragediaa.
Teksti: © 2012 Jouko Luhtala
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA