Marion Cobretti, kavereiden kesken Cobra, on todellinen tehokyttä. Hän ratkaisee rikokset lähes automaattisesti. Pääosassa Sylvester Stallone.
Marion Cobretti, kavereiden kesken Cobra, on todellinen tehokyttä. Hän ratkaisee rikokset lähes automaattisesti. Miinuksena pidettäkööt sitä, että miehen tyyli hoitaa hommat on perin raaka. Kuten julistekin sen sanoo: ”Rikos on sairaus. Tässä lääke.” Cobralla pitää kiirettä kun kaupungissa on sarjamurhaaja liikkeellä. Viattomia ihmisiä pistetään lihoiksi eikä johtolankoja tahdo olla. Sitten poliiseilla käy munkki kun yhdelle murhalle löytyy silminnäkijä, mallintöitä tekevä Ingrid. Myös pahikset pääsevät mallin kannoille, mutta tokihan Cobra tällaisen homman ottaa hoitaakseen.
Cobra – Lain vahva käsi on viimeistä piirtoa myöten Sylvester Stallonen tilaustyö itselleen. Juro, omintakeinen ja hassusti puhuva Cobra kireissä farkuissaan oli yhtä kuin Syltyn alterego Rocky ja Rambo sarjojen lomassa, kultaisella 80-luvulla. Hädässä olevaa mallityttö Ingridiä näyttelee Sylttyä vaivaiset 10 senttiä pidempi tanskalaiskomistus Brigitte Nielsen, jonka valinta leffaan oli kaksiteräinen miekka, sillä kaksikkohan oli naimisissa vuosina 85-87 ja kaiken muun hyvän lisäksi heidät nähtiin valkokankaalla yhdessä jo vuotta aiemmin valmistuneessa Rocky nelosessa. Jotenkuten yhteistyö toimii ja pientä kuolavanaa on havaittavissa Syltyn suupielissä. Jättikokoisen ja kömpelön Nielsenin taidoista tämä ei varmastikaan johdu.
Hauskana ykistyiskohtana mainittakoot se, että elokuvan murhamiehenä esiintyy muuan Brian Thompson. Pelkkä nimi ei sano useimmalle mitään, mutta ulkonäkö kylläkin. Thompson on kenties maapallomme eniten Arnold Schwarzeneggerin näköinen lihaskimppu. Ehkäpä juuri siksi mies joutui pitkään tyytymään vastaavanlaisiin hämäräheikin rooleihin.
Takaisin Cobraan. Varmimman vakuudeksi elokuvan tuotantotiimi koostui lähinnä Stallonen kanssa aiemminkin työskennelleistä. Ohjaajana käskyjä jakeli Rambo II:n tapaan George P. Cosmatos. Mahtipontiseksi mainostetusta käsiksestä puolestaan vastasi Cobra itse. En kyllä itse ymmärrä kohua tarinan ympärillä, sillä juuri mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa ei ole tarjolla. Toimintarainassa on suuri 80-luvun leima eikä se säväytä enää nykypäivänä. Aikoinaankin leffa vetosi lähinnä täysi-ikäisyyttä lähenteleviin teineihin.
Brutaalia väkivaltaa sisältävä Cobra on eräänlainen Stallonen välityö, mutta tietysti miehen faneille “keräilykappale”. Jotain hyvää sanottavaa näin lopuksi: ainakin Suomen (dvd) versio on leikkaamaton.
Teksti: © 2008 Lasse Lepola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA