Box, The

Ohjaus Richard Kelly
Näyttelijät Cameron Diaz, James Marsden, Frank Langella, James Rebhorn, Holmes Osborne, Sam Oz Stone, Gillian Jacobs, Celia Weston
Maa Yhdysvallat
Pituus 117 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Darko Entertainment, Lin Pictures, Media Rights Capital, Radar Pictures ja Future Film.

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p0-5">0</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Alun perin Playboy-lehdessä julkaistu Richard Mathesonin tarina Onnennappi (Button, Button, 1970) löysi 80-luvulla tiensä myös suosittuun Hämärän rajamailla (The Twilight Zone) -sarjaan ja nyt siis edelleen kokopitkäksi elokuvaksi The Box (2009).

Moraalitarinan asetelma on selkeä. Eräänä aamuna Norma ja Arthur Lewis (Cameron Diaz ja James Marsden) löytävät kynnykseltään kummallisen laatikon. Myöhemmin samana päivänä vähintään yhtä kummallinen joskin käytökseltään miellyttävä herra Steward (Frank Langella) tekee pariskunnalle tarjouksen. Laatikossa olevan napin painallusta vastaan hän lupaa antaa Normalle ja Arthurille miljoona dollaria käteistä, mutta samalla joku tuntematon jossain kuolee. Ehdotusta seuraava pohdinta ja päätös saavat aikaan tapahtumien vyöryn, jossa pariskunta joutuu puntaroimaan tekojensa seurauksia sekä omalta että muiden – etenkin poikansa Walterin (Sam Oz Stone) – kannalta. Omat mausteensa tarinaan tuovat spekulaatiot NASA:n ja mahdollisesti avaruusolioiden osallisuudesta pirullisia laatikoitaan jakelevan Arlington Stewardin puuhiin.

Ohjaaja ja elokuvan käsikirjoittaja Richard Kelly (Donnie Darko, 2001) pitää huomion tiivisti pääparissa ja tarinan tiukasti nivottuna keskeisiin teemoihin. Tarinan punainen lanka on Jean-Paul Sartren näytelmästä Suljetut ovet (Huis-clos / No Exit, 1944) lainattu ajatus helvetistä. Helvetti on muut. Tässä suhteessa viittaukset sekä itse Sartren kirjoituksiin että muita ihmisiä kohtaan syntyvää epäluuloa tutkiskeleviin elokuviin kuten Ihmispaholaiset – Invasion of the Body Snatchers (1978) ovat ilmeisiä. Muiden ihmisten tai ihmismäisten olioiden painostava läsnäolo, seuraavat katseet ja askeleet korostuvat ja tähän perusajatukseen keskitytään sinnikkäästi, mutta myös yltiöpäisen alleviivaavasti. Toistuvaa symboliikkaa voidaan löytää esimerkiksi elokuvaan piilotetuista numeroista, ihmisruumiin heikkoudesta ja näkyvistä tai piilossa olevista ruumiin vammoista.

Juonellisesti hyvin paljon ylipitkää Hämärän rajamailla -jaksoa muistuttava elokuva ei tuota montaakaan yllätystä, vaikka onkin tuotannoltaan toki tv-sarjaa laadukkaampi. Kokonaisuus on periaatteessa mielenkiintoinen ja viihdyttävä, mutta vaikuttaa jossain määrin aliarvioivan katsojan kykyä subtekstien ja viittausten lukemiseen tekemällä niistä hyvin ilmeisiä.

Ajankuvana The Box on pikemminkin nostalgista retroilua kuin autenttisen vaikutelman tavoittelua. Siitä huolimatta, että tapettikuviot ja muut lavasteet ovat jokseenkin huolella valittuja, eivät ne riitä synnyttämään oikeanlaista realismin vaikutelmaa vaan lopputulos on jollain tapaa lähes kliininen. Arcade Fire -yhtyeen Win Butlerin, Régine Chassagnen ja Owen Pallettin tekemä elokuvamusiikki tuntuu myös toimivan eräänlaisena kunnianosoituksena 70-luvun kauhuelokuville nostalgian hengessä. Tämä toimii useimmiten oikein tehokkaasti silti välttäen parodioivan vaikutelman.

Tapahtumapaikkana Virginia asettaa edellytyksiä murteelle, joka ei oikein näyttelijöiltä ota luonnistuakseen. Vain osa näyttelijöistä tuntuu edes yrittävän etelävaltiolaisen ääntämisen vääntämistä, mutta tässä esimerkiksi Cameron Diaz tuntuu useimmiten muistavan korostuksen lähinnä lauseen viimeisessä tavussa. Kenties pääparin karismassakin on hieman toivomisen varaa. Kokonaisuudessaan keskeiset näyttelijät suoriutuvat silti rooleistaan varsin tyydyttävästi.

The Box ei kaikista puutteistaan huolimatta ole mikään varsinainen rimanalitus vaan kärsii luultavasti eritoten odotuksista, joita ohjaajan kiehtovan kummallinen Donnie Darko -elokuva on synnyttänyt. Richard Kellyn uusin toimii siis parhaiten jos tätä vertailua kykenee jollain tapaa välttämään.

DVD: Future Filmin julkaisussa ääni (Dolby digital, DTS 5.1) on hyvälaatuinen, joskin tasoja olisi voitu säikyttelyssä hyödyntää enemmänkin. 2.40:1 kuvasuhteen anamorfinen laajakuva ei ole aivan tasalaatuinen ja muutamia häiriöitä esiintyy. Väreiltään hieman tasapaksu ulkoasu muistuttaa paikoin ylivalottunutta seitsemänkymmentäluvun valokuvaa, joka tosin sopii hauskasti elokuvan estetiikkaan. Tekstitykset löytyvät suomeksi, norjaksi ja ruotsiksi. Ainakin suomenkielinen käännös vaikuttaa kiireessä väsätyltä sisältäen karkeita töppäyksiä. Lisämateriaaleja ei valitettavasti löydy laisinkaan.

Teksti © 2010 Marjo Eskola