Nuori äiti (Michelle Williams) kokee onnen ja järkytyksen hetkiä terrori-iskujen jälkimainingeissa.
Varoitus: Blown Apart (aka. Incendiary) on yksi niistä elokuvista, jotka toimivat parhaiten kun siitä ei tiedä etukäteen tuon taivaallista. Tämän sanottuani jätän vastuun lukijalle.
Michelle Williams (Brokeback Mountain) esittää nuorta brittiäitiä, jolta ei puutu mitään. Hänellä on rakastava aviomies, hurmaava pieni poika (Sidney Johnston) ja tarvittaessa hengähdysaikaa itselleen. Mies (Nicholas Gleaves) on kuitenkin paljon poissa kotoaan ja työ poliisin räjähdeasiantuntijana saa hänet tolaltaan yhä useammin. Niinpä nuori äiti päätyy viattoman baari-illan jälkeen syrjähyppyyn lipevän reportterin (Ewan McGregor, Cassandra’s Dream) kanssa. Kuin korkeamman kädestä äitiä rangaistaan aviorikoksesta: järisyttävä uutinen julmasta terrori-iskusta romahduttaa onnellisen perheen pilvilinnan tuhannen palasiksi.
Michelle Williamsille täytyy nostaa kuvitteellista hattua. Nuoren, kovia kokevan brittiäidin rooli oli kaikkea muuta mitä Williamsilta odotettiin henkilökohtaisen tragedian jälkeen. Kaikkihan muistavat Williamsin ja nuorena kuolleen Heath Ledgerin eroon päättyneen liiton 2000-luvun puolivälissä. Rooli oli haastava jo senkin vuoksi, että amerikkalaisena Williamsin täytyi opetella katu-uskottava brittiaksentti. Paikoin Williams onnistuukin lähes fantastisesti, mutta valitettavasti täysin ostettavissa rooli ei ole. Williams vaikuttaa tärkeimmillä hetkillä kameran edessä hieman eksyneeltä turistilta. Ilkeästi voisi jopa todeta, että rooli on Williamsille liian vaativa. Myöskään miespääosaan saatu Ewan McGregor ei vakuuta, vaan jättää vaikutelman jonkinasteisesta välityöstä. Pääkaksikon välillä ei ole kemiaa lainkaan: tämä latistaa elokuvan alkupuolella tapahtuvan suuren juonenkäänteen täysin.
Ohjaaja Sharon Maguire liikkuu hänkin aavistuksen vierailla vesillä. Eritoten imelästä romkomista Bridget Jones – elämäni sinkkuna (2001) tietoisuuteen singahtanut Maguire maalaa Lontoon katukuvaa persoonottomasti. Lontoon East Endiä on jopa vaikea tunnistaa. Onneksi huolitellut digiefektit pelastavat tällä kertaa paljon. Blown Apartin vahvuudet löytyvät kuitenkin aivan jostain muualta, nimittäin ajankohtaisuudesta: lontoolaiset ovat turtuneet elämään terroriuhan alla ja kaupungista on tullut vaarallinen, jopa arvaamaton. Taustateoksena toimineen Chris Cleaven terroristi-iskusta ja sen seurauksista kertonut kirjakin herätti aikanaan omanlaista sekasortoa, sillä se julkaistiin samana päivänä (7.7.2005) jolloin terroristit iskivät kaupungin liikennelaitosta vastaan. Lähtökohdat elokuvaan ovat siis kunnossa.
Jostain syystä käsikirjoituksestakin vastannut Maguire on halunnut tunkea samoihin kansiin mahdollisimman paljon tavaraa. Välillä Maguire maalaa romanttista brittidraamaa ja välillä punoo monimutkaista salaliittoteoriaa. Katsoja hämmentyy, ja lopulta aavistuksenomaisesti pettyy. Käsikirjoitus vaikuttaa keskeneräiseltä. Monet mielenkiintoiset langanpätkätkin jätetään sitomatta.
Muutamilla santapaperin vedoilla lopputulos olisi saattanut olla napakymppi, pommin lailla järisyttävää draamaa. Nytkin Blown Apart kiehtoo, mutta sen pariin on väkinäistä palata uudelleen.
DVD: Scanboxin julkaiseman levyn kuvanlaatu (2:35.1) vaihtelee kautta linjan. Välillä kuva on veitsenterävää, mutta lähikuvissa rakeisuus lyö keskelle silmää. Äänimaailma (Dolby Digital 5.1) ei ole kummoinen, mutta huikeita surroundeja ei edes jää kaipaamaankaan.
Levyllä ei ole minkäänlaista lisämateriaalia.
Teksti: © 2009 Lasse Lepola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA