Black Dynamite

Ohjaus Scott Sanders
Näyttelijät Michael Jai White, Byron Minns, Tommy Davidson, Salli Richardson-Whitfield
Maa Yhdysvallat
Pituus 81 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 ARS Nova, Destination Films, Goliath Entertainment, Harbor Entertainment, Six Point Harness ja FS Film.

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Listen sucka, I’m blacker than the ace of spades and more militant than you and your whole damn army put together.

Komediaa tietyn aikakauden elokuvista voi tehdä monella tyylillä. Aihetta voi lähestyä parodian keinoin tai tehdä ihkaoikean B-elokuvan. Kuten nimestä voidaan päätellä, Black Dynamite (2009) on kunnianosoitus 1970-luvun blaxploitation-elokuville, mutta matkalla irvaillaan niin toiminta-, kungfu kuin Vietnamin sota -aiheisille leffoille.

Käsikirjoituksen, joka pohjautuu Michael Jai Whiten ja Byron Minnsin alkuperäiseen ideaan, kirjoitti yhdessä edellämainittujen kanssa myös elokuvan ohjaajana toimiva Scott Sanders. Siinä Black Dynamiten veli on ammuttu gangstereiden välien selvittelyssä ja pahat kriminaalit ovat alkaneet pumpata huumeita gettoon saaden orpolapsetkin koukkuun. Tietysti ex-CIA-agentti ja Vietnamin sodan veteraani Dynamite päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä, etsiä veljensä murhaajat ja lopettaa gangstereiden huumebisnekset. Tarinan alkuosa on klassista blaxploitation-tavaraa. Surrealismin ja parodian puolelle päästään keston puolivälin jälkeen, kun kuva takapirusta alkaa hahmottua.

Black Dynamite on tehty täysin 70-kuvun mustien elokuvien hengessä. Sen kuvakerronta ja leikkaustyyli sekä zoomaukset ja hidastukset ovat kaikki tuttuja tuolta alkukaudelta. Dialogi on lennokasta ja helposti lainattavaa sekä ajan slangin mukaista. Jopa nykyelokuville vieraat tissit vilahtavat muutaman kerran. Myös muut puitteet ovat kohdillaan. Aikakauden sisustustyyli sekä vaatemuoti tulevat tutuksi ja afrot ovat järkyttävän kokoisia. Ainoa selvä tyylirikko on musiikki. Se ei pääse lähellekään genren parhaita leffoja ja Dynamiten oma “mainossävel”, jossa toistetaan “dy-no-mite” aina kun hän astuu dramaattisesti kuvaan, alkaa jo ärsyttämään loppuvaiheilla tarinaa.

Elokuva on hyvällä tavalla halvan näköinen. Jopa siinä määrin, että jos sen näyttäisi blaxploitation-putkessa, olisi sitä vaikea alun perusteella sanoa 35 vuotta myöhemmin julkaistuksi. Se on tehty pienellä budjetilla, kuvattu halvalle filmille ja on täynnä epätäydellisyyksiä: klaffivirheitä, epämääräisiä leikkauksia ja ylinäyttelyä. Näistä esimerkiksi mikrofonipuomin ilmaantuminen kuvaan melkein minuutiksi ja näyttelijöiden reaktio siihen, pahiksen vaihtuminen toiseen näyttelijään kesken toimintakohtauksen sekä yhden sivuhahmon suorat käsikirjoituslainaukset “militant turns startled” ja “sarcastically: I am” ovat selvää kulttiainesta ja pistävät elokuvakriitikonkin nauramaan.

Usein saadakseen kaiken irti tämän tyylin komedioista pitää entuudestaan tuntea se genre, jota käsitellään, mutta tässä tapauksessa se ei ole tarpeellista. Pinnallinen tietämys riittää, koska viittaukset ovat selkeitä ja huumori aukeaa helposti, vaikka Shaft (1971), Dolemite (1975), Foxy Brown (1974), Super Fly (1972), Sweet Sweetback’s Baadasssss Song (1971) ja muut genren helmet olisivat näkemättä.

Michael Jai White, joka on tunnetumpi hänen toimintapläjäyksistään (Spawn, 1997; Undisputed 2, 2006 ja useat sivuosat mm. Yön ritari, 2008), on Black Dynamite. Hänen ulkoinen olemuksensa muskeleita ja viiksiä myöten hipoo täydellisyyttä ja muistuttaa genren 70-luvun tähdistä Fred Williamsonista ja Richard Roundtreestä. Hänellä on uskomaton kyky laukoa vuorosanansa totisella naamalla menettämättä tippaakaan coolista. Lisäksi taistelulajien taitajana hänen kungfuaan ei pysty keskeyttämään kuin hänen tätinsä. Toimintakohtauksista löytyy siis potkua.

Muista rooleista mainittakoon Byron Minns Dynamiten kaverina Bullhornina tehden mahtavaa Dolemite-apinointia, Tommy Davidson parittajana Cream Cornina ja Salli Richardson-Whitfield poliittisena aktiivina ja Dynamiten rakkaudenkohteena. Muutenkin sivuhahmokavalkaadi on melkoinen. Parittajista, mustista panttereista ja italialaisista gangstereista päästään aina pahoihin CIA-agentteihin, valkohapsiseen kungfu-mestariin, ninjoihin ja Tricky Dickiin. Lukuisissa cameo-rooleissa nähdään lähinnä televisiosta tuttuja nimiä. Heistä tunnetuimmat ovat varmaan Arsenio Hall ja MADtv:stä tuttu Nicole Sullivan.

Valitettavasti käännöskukkasten tuoksussa katoaa Black Dynamitestä paras terä. Suurinta osaa heitoista ei ole suomennettu, joten tekstitettynä huumori jää vaillinaiseksi. Jos kolmas kotimainen ei taitu tarpeeksi hyvin, voi tähdistä ottaa helposti yhden tai jopa kaksi pois. Jos englanti sujuu, on Black Dynamite upea kunnianosoitus nyt jo kuolleelle genrelle ja kokonaisuutena yksi viime aikojen parhaista pastissikomedioista. Can you dig it?

DVD: Arvostelukappaleena toimi FS Filmin toimittama DVD, joka ei sisällä lisämateriaalia. Kuvaformaattina amorfinen 1.78 laajakuva ja ääniraitana englannin kielinen Dolby Digital 5.1. Kuva ja ääniraita ovat kummatkin hyvää tasoa.

Teksti: © 2010 Marko Mäkipelto