Amerikkalainen ystävä

Ohjaus Wim Wenders
Näyttelijät Dennis Hopper, Bruno Ganz, Lisa Kreuzer, Gérard Plain
Maa Länsi-Saksa / Ranska
Pituus 121 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1977 Filmverlag der Autoren, Les Films du Losange, Moli Films, Road Movies Filmproduktion, Westdeutscher Rundfunk, Wim Wenders Productions

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Tehtyään kolmen elokuvan mittaisen tutkimusmatkan saksalaisen yhteiskunnan ytimessä, päätti Wim Wenders kokeilla taitojaan uudella alueella. Hänen seuraava työnsä oli dekkarikirjailija Patricia Highsmithin Ripley’s Game –tarinaan pohjautuva rikosdraama, jonka pääosissa esiintyivät salaperäinen amerikkalainen taidemyyjä Tom Ripley sekä köyhä, kuolemansairas taulujenkehystäjä Jonathan Zimmermann. Vuonna 1977 valmistunut Amerikkalainen ystävä osoittaa Wendersin kypsyneen elokuvantekijänä sellaisiin mittoihin, että lajityypin vaihdos onnistuu häneltä takeltelematta.

Vaikka kaikki antaakin olettaa, että elokuvan päähenkilö on taideväärennöksiä Euroopassa myyvä Ripley (Dennis Hopper), on Amerikkalainen ystävä suurimmalta osin kertomus taulujenkehystäjä Zimmermannista (Bruno Gantz). Eräänä päivänä Zimmermann saa mielenkiintoisen tarjouksen: hänelle tarjotaan sievoista summaa muutamasta murhasta. Vaikka Zimmermann ei mikään murhamies olekaan, ymmärtää hän mitä moinen rahatukko merkitsisi niin hänelle kuin perheelleenkin.

Amerikkalainen ystävä on vahva teos, joka toimii hienosti monella osa-alueella. Teknisesti se on Wendersin tähänastisen uran korkealaatuisin kokonaisuus, jossa taitava kamerankäyttö (Robby Müller) ja erityisen sulava leikkaus (Peter Przygodda) luovat vaikuttavan elokuvaelämyksen – varsinkin takaa-ajojakso Hampurin metrossa on silmiä hivelevän taidokkaasti luotu. Myös tarina on pääosin ensiluokkainen: se on toimivasti rakennettu, otteessa pitävä tunnelmapala, joka herättää myös katsojan ajattelemaan mitä tehdä Zimmermannin kaltaisessa tilanteessa.

Oikeastaan elokuvan ainoa heikkous liittyy herra Ripleyn hahmoon. Kun keskipisteenä on Zimmermann, jää Ripley melko etäiseksi ja liiankin arvoitukselliseksi hahmoksi. Eriskummallisesta ja omaperäisestä rikollisesta olisi saatu irti vaikka kuinka paljon – varsinkin kun roolissa on Hopper – mutta tällä kertaa ohjaaja on valinnut toisenlaisen tavan. Myös Highsmithin tiedetään kritisoineen Wendersin tapaa käsitellä taidehuijarin hahmoa. Vuoden 2002 uudelleenfilmatisoinnissa herra Ripleyn roolin tulkitsi John Malkovich.

Amerikkalaisen ystävän yksi erikoisuus on sen castingissa – elokuvassa esiintyy nimittäin kaikkiaan seitsemän eri elokuvaohjaajaa, joista jokaiselle on annettu rikollisen rooli. Tunnetuimmat heistä ovat Nicholas Ray ja Samuel Fuller. He ovat kuitenkin loppujen lopuksi vain statisteja kahden vahvan pääosanesittäjän rinnalla. Perikadossa (Der Untergang, 2004) elokuvahistorian hienoimman Hitler-muotokuvan piirtänyt Bruno Ganz ja amerikkalaisen elokuvan kuuluisin kummallisuus Dennis Hopper ovat parivaljakko, joka jyrää kaiken muun alleen. Ganzin rauhallinen kehystäjä ja Hopperin impulsiivinen taidemyyjä ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, joiden ei pitäisi olla edes tekemisissä keskenään, mutta ovat silti kuin luodut yhteen. Sivuosissa aiemmista Wendersin elokuvista tuttu Lisa Kreuzer sekä näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Gérard Plain ovat niin ikään hienossa vedossa.

Wim Wendersin Amerikkalainen ystävä on hieno teos, jonka muutamat kauneusvirheet eivät onnistu ratkaisevasti heikentämään kokonaisuutta. Se on Wendersin tähänastisista teoksista myös helpoimmin lähestyttävissä, sillä siitä puuttuu tyystin pohdiskelevuus ja joillekin katsojille rasittavaksi osoittautuva hidastempoisuus. Wenders oli jälleen ehdolla Cannesin elokuvafestivaalien Kultainen palmu –palkintoon, joka kuitenkin myönnettiin Isäni, herrani (Padre padrone, 1977) –elokuvan ohjanneille Tavianin veljeksille Vittoriolle ja Paololle.

DVD: Elokuva kuuluu Sandrew Metronomen julkaisemaan The Wim Wenders Collectioniin. Anamorfinen kuva (1.78:1) on alun kohinaista jaksoa lukuun ottamatta hyvälaatuinen. Ääniraita (DS 2.0) on niin ikään kelvollinen, eikä huomattavaa suhinaa tai muita äänen häiriöitä ole havaittavissa. Tekstitys suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi. Lisämateriaalia ei levyllä ole lainkaan.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf