Rachel Weisz elävöittää historian lehtiä komeasti havisuttavaa mutta tunneköyhää elokuvaa.
Elokuvien The Others (2001) ja Meri sisälläni (2004) ohjaaja, espanjalainen Alejandro Amenábar on palannut englanninkielisen elokuvan pariin Agoralla (2009), joka hienovaraisesti toteutetuista CGI-tehosteista ja taitavista näyttelijöistä huolimatta kärsii räikeistä sisällöllisistä puutteista.
Suurenmoinen Rachel Weisz esittää Hypatiaa, 300-luvun Alexandriassa, Rooman vallan alaisessa Egyptissä elänyttä tieteilijää ja ateistia, jonka modernit aatteet hämmentävät pakanoiden ja kristittyjen välisen sodan repimää maata. Nuori orja Davus (Max Minghella) sekä oppilaasta prefektiksi etenevä Orestes (Oscar Isaac) taistelevat Hypatian sydämestä, mutta murroksessa olevan valtakunnan sotatila ja Hypatian intohimo maailmallisen järjestyksen selvittämiseen nousevat rakkauden edelle.
Agora on pätkitty teemallisesti kolmeen suurempaan osa-alueeseen. Mahtipontisten kuvien keskeltä kiintopisteiksi muodostuvat uskonnollisen sodan aiheuttamat kompleksit, kahden miehen epätoivoinen rakkaus Hypatiaan sekä tähtitiede, jota aika-ajoin selvitellään katsojalle rautalangasta vääntäen pysäyttelemällä tarinankerronta lyhyisiin selostusteksteihin.
Jokainen sivujuonne on kuitenkin jätetty ikävästi puolitiehen. Elokuvaa vaivaa tietynlainen laahaavuus kautta kaksituntisen kestonsa, ja aitoa tunteiden paloa päästään kokemaan vasta loppukohtauksessa, joka sitoo kaikki päät hieman väkinäisesti yhteen.
Hieman tuntemattomammilla kyvyillä miehitetty Agora on hienosti näytelty. Oscar-voittaja Rachel Weisz varastaa kohtauksen kuin kohtauksen voimakkaalla karismallaan, ja tekee Hypatiasta uskottavan mahtinaisen joka ei ota käskyjä muilta. Edesmenneen ohjaaja Anthony Minghellan nuori Max-poika sykähdyttää kristittyjen vastarintaliikkeeseen liittyvänä orjana. Mainio Oscar Isaac muuttaa hahmonsa epäilyttävän lipeväkielisestä ja ylimielisestä oppilaasta kaunopuheiseksi ja vahvalla auktoriteetillä varustetuksi prefektiksi vaivattoman näköisesti.
Monien saman lajityypin edustajien tapaan myös Agoran pääpaino sijoittuu historiallisiin tapahtumiin ja niiden mahdollisimman komeaan esitystapaan. Maltan raikkaissa maisemissa kuvattu elokuva toki näyttää häikäisevän hyvältä, mutta tarttumapintaa on kovin vähän ja kokonaisuus jää hajuttomaksi ja mauttomaksi. Hieman tunneköyhä elokuva ansaitsee erikoismaininnan puvustuksesta, joka näyttää huomattavasti mietitymmältä ja arvokkaammalta kuin monien suurempien eeposten harrastelijamaisen näköinen pukusuunnittelu.
Herkät roolityöt, tyrmäävän upea miljöö ja vaikuttavat sotakohtaukset nostavat kokonaisuuden rimaa hipoen plussan puolelle. Ilman elokuvaa elävöittäviä tekijöitä historiallinen konteksti ja loppuun viemättä jätetyt rakkaustarinoiden alut tuntuisivat turhan raskailta pitkähkössä elokuvassa. Kaikesta epätasaisuudesta huolimatta Agora on perushyvä uutuus monesti tunkkaiselta tuntuvassa genressään.
Teksti: © 2010 Kreeta Korhola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA